Khao Lakiin

PERJANTAI 30.11.2012

Matkapäivä, viimeinen pitkä matskustusrupeama ennen kotiinpaluuta. Olimme kyselleet eri vaihtoehtoja päästä Lipeltä Khao Lakiin ja kaikki tuntuivat todella pitkiltä ja hankalilta. Venekyytiä olisi 8 tuntia (1950 bht/ hlö), päälle parin tunnin taksimatka Phuketin satamasta (n. 2000 bht) tai taksi + bussi. Jos haluaisi ajallisesti hieman lyhyemmän venematkan, pitäisi ensinnäkin maksaa melkein kaksinkertaisesti (3000 bht/hlö) ja kaiken lisäksi kyyti olisi speed-boatin korviaraastavaa jyrinää, sitäkin kuusi tuntia. Eräs matkanjärjestäjä teki meille kuitenkin parhaan mahdollisen tarjouksen, eli ensin pikaveneellä (1,5 tuntia 450 bht/hlö) mantereelle Bakbaraan (josta olimme tulleetkin) ja siitä loppumatka taksilla, noin 6-7 tuntia. Matkaa oli autolla 360 km eikä mitään moottoritiekyytiä ollut luvassa, mutta tämä tuntui silti mukavimmalta mahdollisuudelta, olisimme hotellissa alkuillasta.

Sivupolku tarinaan ja varoitus Hat Yaista:
Vielä sellainen yksityiskohta Hat Yain liityntäliikenteesta saarien suuntaan, että sieltä ei tullut mitään julkista bussia Pakbaraan, vaan piti ottaa yksityinen minibussi tai taksi ja sen jälkeen venekyyti. Minua oli junassa eräs malesialainen opiskelija varoittanut, että Hat Yaissa yritetään huijata turisteja, häntäkin malesialaisena oli kerran huijattu. Junan pysähtyessä Hat Yaihin meitä tuli hakemaan pieni joukko paikallisia nuoria miehiä, jotka kyselivät minne olimme menossa ja kultuaan määränpäämme sanoivat että nyt on kiire ja juoksuttivat meitä mukanaan pois junasta, rautatieasemalta ja viereisen korttelin liikkeeseensä. Matkalla eräs miehistä mutisi minulle jotain ja teki "kurkunleikkaus-eleen", mutta en saanut selvää sanoista. Kysyessäni hän katseli muualle ja minulle tuli heti mieleen ettei meitä juoksuttavalla miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa, että tällä kertaa ette kyllä huijaa meitä. Kovalla kiireellä (hämmennystaktiikkaa) meille läiskästiin summa, että pääsisimme Lipelle jos maksaisimme 2500 bht eli reilut 800 /hlö. Olisi pitänyt äkkiä ostaa lippu, koska laiva lähtisi ihan pian. Käännyin kannoillani ja sanoin miehelleni että minäpä katselen vähän ympärilleni, että älä osta mitään. Eräs mies juoksi perääni ja huuteli stop-stop, mutta tekeydyin kuuroksi ja menin menojani. Mieheni kysellessä lisää selvisi, että meille oltiin kauppaamassa pelkkää venekyytiä ilman bussimatkaa laiturille (1,5 tunnin matka). Viereisessä liikkeessä näin kaksi malesialaisturistia niin ikään menossa Lipelle ja heille tarjottiin kyytiä minibussilla laiturille ja laivamatkaa yhteishintaan 750 bht. Pyysin heti että voisimme lyöttäytyä yhteen, koska tiedän että matkamyyjillä on aina eri hinnat turisteille ja vielä eri hinnat eri värisille turisteille. Tämän parempaa tarjousta emme varmasti tulisi saamaan. Otimme matkan viidestään. Edelleen meidän piti mennä pikaveneellä, mutta ehdimmekin aikaisemmin lähtevään lauttaan, mutta siinä on melutason puolesta mukavampi matkustaa, vaikka kyyti onkin pidempi. Eli: jos menet Hat Yaihin, varo huijareita ja kysele matkojen hintoja eri paikoista jos ehdit (katso että ehdit viimeiseen lauttaan joka lähtee noin klo 14.30). Ilmeisesti kiireen tuntua tuomalla turisteja saadaan vielä enemmän hämmenyksiin ja meillekin olisi selvinnyt ensimäisten lippujen oston jälkeen, että taksimatkakin pitäisi jostain saada... Onneksi olimme varautuneet emmekä menneet ansaan.

Mutta takaisin matkapäiväämme. (Kuvassa rinkat matkalla pitkähäntäveneen kokassa kohti kelluvaa Speedboat-laituria) Suuntasimme siis veneitse kohti mannerta ja mantereella kohti pohjoista. Kartasta poiketen emme menneet vesitse vaan pitkin Etelä-Thaimaan kaunista maaseutua. Mitä ylemmäs pääsimme sitä enemmän karstivuoret hallitsivat maisemaa matalan kyläasutuksen täplittäessä maantien vierustaa. Siinä missä Pohjois-Malesiassa ihastelin riisivainioita aamu-usvassa, oli Etelä-Thaimaa reittimme varrella paljon kumipuuviljelmiä ja kyläpahasia. Karstivuorien luonnolla on käynyt palmurantoja paremmin kamppailussa ihmistä vastaan, ihminen ei juuri viihdy näillä töppöräisillä pystyseinäisillä vuorilla ja ne näyttävät edelleen ikiaikaisen ajattomilta. Ne saavat horisontin kumpuilemaan epätodellisen kauniisti. Mitä lähemmäs Khao Lakia tulimme, sen korkeampaa "normaalia" vuoristoa oli luvassa ja tiet muuttuivat kiemurtelevan jyrkkämutkaisiksi. Taksikuskimmekaan ei enää yrittänyt pitää epätasaista 60-120 kilometrin tuntivauhtia ja lopetti jatkuvan ohittelemisen, joka oli tehnyt koko matkasta enemmän ja vähemmän nykivää.

Pitkä matkamme päättyi alamäkeen ennen Khao Lakin keskustaa, kun ensimmäiset hotellit ilmestyivät näkyviin. Olimme sunnuntaina lähteneet nousemaan päiväntasaajan kohdalta Singaporesta halki Malesian ja kohti pohjoista. Tämän pohjoisemmas emme tällä matkalla mene. Viimeinen lomaviikko vietetään täällä Khao Lakin eteläpään rauhallisella ranta-alueella. Siellä sijaitsee myös Khao Lak Sunset, tämänkertainen hotellivalintamme. Tuntui kuin olisi tullut kotiin.