Lahuu - vuoristokylässä

Kylän noin 15 perhekuntaa asuvat saman mallin taloissa. Taloon johtaa 5-6 raappusta ylös ja lattiataso on rinteessä 1-2 metriä maasta ylhäällä. Alapuolinen tila on hyödynnetty mm. polttopuuvarastona. Koti koostuu kahdesta vastakkain olevasta yksihuoneisesta rakennuksesta, joiden välissä on eräänlainen avoin terassitila talojen ovien ollessa vastakkain. Molemmissa taloissa on harjakatto pellistä. Seinät on tehty harvasta laudoituksesta, joka päättyvät hieman ennen kattoa. Näin huoneen katonrajassa on avoimet aukot savun poistoon, savuhormia ei ole. Sillä tosiaan toinen rakennuksista on "kitchen room" eli keittiöhuone, jossa on nurkassa parin neliömetrin kokoinen avotulitila, nuotio huoneen nurkassa. Tässä keittiöhuoneessa on pienet jakkaroilta näyttävät bambukapistukset seinällä roikkumassa, jotka nostetaan lattialle pöydäksi. Niillä voi valmistaa ruokaa ja niiden päällä syödä. Tuoleja ei ole, istutaan lattialla. Huoneessa on kaksi kaappia, joissa on astiatavaroita ja todennäköisesti myös kaikki ruokatarvikkeet. Seinillä roikkuu wokpannuja ja muita keittoastioita, jotka ovat avotulen mustuttamia. Oheinen kuva on otettu majapaikkaamme vastapäisestä isovanhempien talosta, joka on pitkälti samanlainen kuin meidän majoituspaikkamme. (Eräistä teknisistä syistä johtuen osa kuvistamme tuhotui ja tässä on tyydyttävä esittämään niitä mitä on.)

Ruuan laittoa keittiöhuoneessa:

Pöytä on seinällä kun sitä ei tarvita:

Tulinurkkauksessa parin neliömetrin kokoinen ehkä valettu laatta, jonka päällä tulta pidetään. Siinä on myös pellistä rakennettu pieni "pönttö", jonne voi laittaa erillistä tulta ja pöntön päällä voi vaikka keittää vettä siihen sopivalla astialla. Pöntön yläosassa on ulkoneva kouru, jotta hyvin pitkät polttopuut voivat tulla palamattomasta päädystään ulos eikä niitä tarvitse pilkkoa pienemmiksi. Polttopuut, jotka sinä iltana nuotiopaikassa paloivat, ovat pähkinäpuuta ja ne paloivat hyvin tasaisesti kipinöimättä. Tulisijassa oli muutama pitkä halko palamassa toisesta päästä ja se sammutettiin kun keittotarvetta ei enää ollut. Huone oli melkoisen täynnä savua ja istuksimme siellä silmät kirvellen. Nukumaan mennessä halot käytiin sammuttamassa vedellä kun savu yltyi sietämättömäksi.

Illalla oli mahdollisuus käydä pesulla. Käytin tämän mahdollisuuden mielelläni hyödyksi. Olin tuonut näytepussukoissa shampoota ja saippuaa retkelle yhteen pesukertaan riittäväksi. Talon takana, ennen kahden pienen sian lättiä, oli yksinkertainen wc-"suihkutila". Tilan umpiseiniä ulottui noin 160 cm korkeudelle ja kattona oli peltikatto. Seinän ja katon välissä oli talojen tapaan avointa tilaa, josta valoa pääsi sisään. Betonilattia ja lattian yhdessä kulmassa reikä. Lattialla oli myös "kyykkypönttö" tarpeita varten, jonkinlainen vesivessa sekin. Kolmannessa nurkassa oli vesihana jonka alla kaksi muovisaavia, toinen suurempi ja toinen matalareunaisempi. Suurempaan saaviin valui vettä ja kun se oli täynnä, siitä valui vettä taas pienempään. Suuresta saavista otettiin omalla lapolla vettä pesuun ja pienemmästä saavista omalla lapolla wc-huuhteluvettä ja takapuolenhuuhteluvettä. Kävin sitten pesulla siinä huoneen nurkassa jääkylmää vettä päälleni kauhoen. Brr, mutta kyllä oli fressi olo sen jälkeen! Hauskana yksityiskohtana oli wc:n seinustalla ylhäällä olevat rouvan paremmast sandaalit, rivissä sopivaa tilaisuutta odottaen.

Meitä varten oli laitettu kaksi patjaa keittiöhuoneen nurkaan lähelle tulisijaa. Lattia oli bambua, isohko bamburunko oli rikottu 3-4cm leveiksi pitkiksi viiluksi ja nämä alle senttimetrin vahviset viilut oli laitettu tiheiden niskojen päälle ja muodostivat siten yksinkertaisen harvan lattian. Se oli helppo pitää lakaisemalla puhtaana kun roskat varisivat alla olevaan polttopuutilaan maahan. Huone oli alkuun mukavan lämmin, mutta tuli yöllä paljon telttaa kylmemmäksi, kun sisällä nukkujat eivät päässeet lämmittämään tilaa. Patjojemme vieressä oli pieni "hajurako" toisiin patjoihin joihin pötkähtivät yllättäen sekä opas että autokuski. Siellä me neljä sitten nukuimme pusseissamme autuaan sikeää unta aamuun asti. Patjat olivat hauskasti sen verran lyhyet että omat jalkanikin roikkuivat nilkoista lattian puolella.

Aamulla heräsin siihen, että emäntämme sytytteli jalkopäässämme nuotion uudelleen henkiin, kävi varmaan muuten tekemässä aamiaista vanhempiensa talossa, joka oli muutaman metrin päässä tästä, pienen tien toisella puolella.

Kylään ei tule sähköä, mutta sinne on valtion lahjoittamat (tai entisen pääministerin lahjuksina antamat) aurinkopaneelit, jotka tuottavat jonkin verran sähköä. Kulutimme siitä osamme kun latasimme puhelimien akut, jotka olivat menneet tällä reissulla ihan tyhjiin. Mietin tätä nuorta kahden lapsen äitiä, pyöreää lyhyttä naista kyykyssä avotulen vieressä, keittämässä vettä ja riisiä, wokkipannun sihistessä vieressä. Aamulla hän esiintyi vaaleanpunaisssa Minni Hiiri pyjamassa. Pieni tytär on yötä mummolassa tien toisella puolella, tuijottaa meitä kiukkuisena kun häntä on selvästi kielletty tulemasta kotiin nyt, kun me olemme siellä. Harmi, vaikka eihän meillä ole mitään yhteistä kieltä aikuistenkaan kanssa. Lapsi kiukuttelee aikansa mummolassa sisällä ja tulee taas oviaukkoon tuijottamaan meitä imeskellen harmiinsa toisen varvastossunsa kärkeä. Nämä lapset, jotka sievät puserot päällä juoksentelevat ympäri kylää, lähtevät pian kylästä vuoristolasten kouluun. Haluavatko he pian kännykän, muotivaatteita? Onko heillä ammatillisia haaveita? Mitä kylille käy, tuleeko niistä seuraavan sukupolven aikana vain turisteja varten pidettyjä kulisseja ja kuinka kauan siellä vielä eletään kuten toissavuosisadalla?

Ylös kylään nouseva tie on kammottavan jyrkkä ja uurteinen, sitä ei monella autolla pääse kulkemaan. Rankkasateet uurtavat tietä yhä uudelleen. Ei ole vesijohtoja ei sähköjohtoja ei viemäreitä. Tai vesijohto kyllä on, mutta epäilen että siihen tulee vesi jostain vuoristopurosta. Monella talolla oli mustia sikoja. Kaikkien sikojen lätti oli samanlainen: noin sika kertaa sika kokoinen paalujen päällä oleva puukehikko. Kävin juttelemassa talomme pienille porsaille vessan takana. Ne eivät olleet moiseen tottuneet ja toinen värisi pelosta puheilleni. Mietin miksi sioille ei voida tehdä aitausta maahan kuten kanoille, mutta ehkäpä maa on siihen liian arvokasta. Mietimme mitä sikojen lihoille tehdään teurastuksen jälkeen, koska emme nähneet mitään kylmäkaapin virkaa toimittavaa, enkä kehdannut sitä oppaalta kysyä. En halunnut antaa kuvaa että epäilen ruokamme tuoreutta tai puhtautta. Ehkäpä siat myydään jonnekin ja vain kylän kanojen liha syödään paikan päällä. Kanat olivatkin hauskoja otuksia, ne kiertelivät pieninä perhekuntina ympäriinsä vapaina. Kun opas teki aamiaista talojen välissä olevalla tasanteella, ne tulivat pian katsomaan josko riisinjyviä olisi jäänyt niillekin.

Meille tehtiin aamiaista ananaksesta, maissilastuista ja jostain juotavasta jugurtista. Opas ja kuljettaja söivät riisin kanssa tulista salaattia, jossa oli mm. läheisten teepensaiden uusimpia lehtiä ja säilykekalaa. Saimme maistaa myös salaattia, joka oli todella maukasta, tuliseen tapaan. Vähän harmitti tuo erikoisesti meille tehty aamiainen, mutta pyrimme maistelemaan kaikkea tarjottua tasaisesti.

Charan teki meille aamiaisen jälkeen retkilounasta, eräänlainen versio rakastetusta Phad thai -ruuasta. Wokkipannulta tämä ruoka nosteltiin puhdistetuille suurille banaaninlehdille, käärittiin kokoon ja sidottiin bambusta saadulla narulla paketiksi. Kätevää ja ekologista; bambuverso kasvaa parhaimmillaan päivässä kymmeniä senttejä, uudistuu nopeasti ja sitä voi käyttää hyväksi niin nuorena kuin vanhempanakin kasvina. Polttopuuna sen sijaan käytetään arvokkaita suuria puita, jotka kasvavat sata vuotta päästäkseen siihen kokoon. Ne katkotaan rinteillä tukeiksi ja vieritetään tielle. Charan paheksui sitä, mutta minulle ei ihan selvinnyt mitä muuta he olisivat voineet tehdä ja katkoivatko he kenties puita yli tarpeen. Ehkäpä jotain muuta nuorta puuta olisi voinut käyttää?

Oli aika pakata reput, heittää hyvästit isäntäväelle ja lähteä patikoimaan. Alkumatka olikin pelkkää alamäkeä, kylänraittia alas. Ohitimme pinenen kylänjäänteen, jossa sinnitteli vielä muutama perhekunta. Aikaisemmin kylä oli ollut yöpymämme kylän kaltainen, mutta siihen ei kuulunut juuri viljelysmaata eikä laidunmaata, joten se alkoi vähitellen kuihtua kokoon. Muutama perhekunta pystyi vielä kasvattamaan siellä riisiä ja piti nautakarjaa, jotka ihmettelivät meitä (ja me niitä) märehtien keskellä tietä. Kellokas osoitti muille että meitä ei tarvitse pelätä ja kävinkin tekemässä tuttavuutta erääseen kosteaan turpaan. Saman talon vierestä Charan nappasi mukaansa kolme palaa bambua. Hän sanoi arvoituksellisesti, että näillä hän keittää meille kahvia. Vähitellen maasto muuttui jälleen ja kävelimme taas toisen vuoren kylkeen uurettua polkua, vuoroin nousten ja vuoroin laskeutuen. Ehdimme lounaalle ihanalle vesiputoukselle, jossa vesiseinämän jylyssä avasimme lounaskääröt ja söimme puikoilla maistuvaa nuudeliruokaa.

Charan viritteli pienistä kepakoista ja risuista nuotion erään kiven taakse ja alkoi vuolemaan pisintä bambukeppiä, joka oli ontto bambumaiseen tapaan, noin 7 cm halkaisijaltaan. Bambun sisällä on aina jossain kohtaa "solmu" joka katkaisee onton tilan välipohjalla toiseen onttoon tilaan. Charan teki siitä n. 40 cm korkean putkion, jonne laitoimme puolisen litraa vettä ja Charan työnsi tupon banaaninlehteä kanneksi. Sitten hän asetti bambum keskelle nuotiota kallelleen. Eipä aikaakaan kun bambu alkoi tupruta vesihöyryä ja vsei kiehui. Tällä välillä Charan oli vuollut lyhyemmistä bambuista meille kahvikupit. Erääseen reunaan hän viistosi kohdan mistä hörpätä ja sitä vastapuoleen hän vuosi koloa. Hän katsli sitä ja suurensi vielä lisää. "For your noses, you know. You have big noses." Hän sanoi hieman häpeillen virnuillen. Mutta kyllä kelpasi juoda bambukupeista kahvit, nenätkin mahtuivat kupin puolelle koloista eikä päätä tarvinnut kallistaa taaksepäin. Kupit lähtivät meille muistoksi mukaan, kaikki muu olikin sitten luonnosta peräisin olevaa aineista ja pääsi takaisin luontoon.

Matkamme jatkui kohti autoa. Ohitimme vielä matkalla vuoristolasten koulun, jossa oli meneillään tauko opetuksesta. Lapset kantoivat elintarpeita koululle iloisessa hälinässä ja tervehtvät meitä siinä ohimennen. Kouluun oli valmistumassa uusi rakennus. Vanhan rakennuksen edessä oli tuettuna jonkinlaisen pukin varaan vanha ovi pöytää toimittamaan - aivan samoin kuin viime asuntomessuilla oli joissain näissä trendikkäissä uusimmissa asunnoissa!