Tarutaon saariston luonnonpuisto

Tiistai - Torstai 27.-29.11.2012
Kiersimme aamupäivällä Koh Lipen saarta ja etsimme samalla uutta majapaikkaa, nykyinen on varattu kahdeksi yöksi. Saarella on paljon korkeuseroja ja saimme käveltyä itsemme aivan läkähdyksiin. Kuulemani mukaan saarella asuu ja suoraan tai välillisesti turismista hankkii elantonsa noin tuhat alkuperäisasukasta eli merimustalaista. Tämän lisäksi töihin on tullut ihmisiä Thaimaan mantereelta ja Malesiasta toinen tuhat. En osaa arvioida turistien määrää, mutta näkemäni perusteella majoituskapasiteetista olisi käytössä noin puolet, kausi on vasta aluillaan. Huippusesongin aikaa täällä on kaikkiaan kuulemma noin 5000 ihmistä. Saaren hiljaisemmissa osissa on vielä täysin tyhjiäkin majoituspaikkoja.

Majoitus kaikkiaan on täällä hyvin vaatimatonta, mutta joitain hienomman näköisiäkin paikkoja on. Suurin osa näyttäisi olevan tämän tasoista huonetta kuin meillä nyt: bambumaja / puurakenteinen maja tolppien päällä ja sen takaosaan valettu pieni kylpyhuoneen virkaa toimittava kyhäelmä. Viilennys toimii tuulettimella ja sähköä tulee ehkä vain pimeään aikaan. Huonetta ei siivottu päivittäin, lakaisimme itse terassille kantautuvaa valkosita hiekkaa pois, mutta sitä pyöri muutenkin koko ajan jaloissa. Petivaatteina oli "tataminsuojuslakana" ja jonkinlainen päiväpeitto, ei varsinaista lakanaa, mikä oli selvä puute. Paikan ehdoton valtti Lipellä oli sijainti ja se näkyi majoituskuluissa. Pelkkää majoitusta ajatellen hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan eli on aivan liian kallis. Sijainti päärannan tuntumassa mutta omalla rannalla, on Sanom Beachin valttikortti. Eri asia sitten on, haluaako siitä maksaa.

Yöt olivat aika sopivia nukkua pelkällä lakanalla, kun on muutenkin lämpimästä nauttiva ihminen. En kokenut öitä liian kuumaksi nukkua ilman ilmastointia, mittari puuttuu mutta arvioimme että huoneessa on ehkä noin +26. Emme kaipaa öisin ilmastointia, päivällä ja alkuillasta huone on tavattoman kuuma, mutta eihän täällä käydä muuta kuin vaatteita vaihtamassa ja suihkussa. Vaatteet ovat kosteampia ilman ilmastointia ja tämä läppärikin sekoili jotain eilen ja mietin että joko jää bloggaaminen tähän, mutta tokeni sentään.

(kuvassa Lipen "pääkatu")


Vaihdoimme kahden yön jälkeen rantabungalowimme pieneen "rivitalobungalowiin" keskemmältä saarta ns. pääkadun varrelta Baan Kasirin-nimiseen resorttiin. Voi kuulostaa omituiselta, mutta muutimme hiljaisempaan ja kätevämpään paikkaan, samalla myös majoituksen taso nousi. Maksamme täällä kahdesta huoneesta yhteensä alle 40 e/yö, hieman vähemmän kuin rannalla perhebungalowista ja sanoisin että hinta-laatusuhde on nyt osapuilleen kohdallaan. Rantabungalowiin kuului musiikkia iltaisin kaikuen vettä pitkin korkealla sijaitsevaan majaamme keskiyöhön asti, tosin ei häiritsevällä volyymilla, mutta kuitenkin. Täällä keskemmällä saarta jää vaille aaltojen pauhinan tuutulaulua, mutta tilalle saa sen, että kaikki on kätevästi aivan lähellä. Tosin näitäkään huoneita ei siivottu kahden yön oleskelun välillä. Ei se muuten, mutta kun wc:ssä on ilmoitus että wc-paperia ei saa heittää pönttöön, niin roskiksen tyhjentämisen luulisi kuuluvan jokapäiväiseen rutiiniin, mutta ei näissä paikoissa. Samoin rivitalon bonuksiin kuului myös aamuyön wc-käynnin yhteyteen ajoittuva torakkajahti, mutta sitähän voi kai sattua missä vaan. (Jahti päättyi muuten 5-0 torakan hyväksi, sen kadotessa lopulta takaisin viemäriin. Vikkelä eläin, niin isoksi kuoriaiseksi) Monet pienet ruokapaikat ovat rivitaloresortissa sopivasti ulottuvilla. Saaren molemmat pitkät rannat ovat nekin viiden - kymmenen minuutin patikoinnin päässä ja vanha rantakin olisi käytettävissä jos sinne haluaisi patikoida. Sieltä oli reilun kilometrin matka tänne useimpien rantaruokapaikkojen ja pääkadun palveluiden äärelle. Tätä paikkaa voimme suositella, mutta toiveita sijainnin suhteen kannattaa todella miettiä etukäteen - tai ottaa ensin huone vain yhdeksi yöksi jos ei tule korkean sesongin aikaan.

Vietimme Loy Kratongin tänä vuonna siis Lipellä ja katselimme rannalla tuttuja juhlallisuuksia. Ihmiset lähettivät merelle pieniä "kukkalaivoja" ja taivaalle pieniä riisipaperitulia. Kaunista ja jotenkin surumielistä kun valkoiset riisipaperikuvut alla loimuavine tulineen kohosivat korkeuksiin, jonnekin pilvien yläpuolelle kai.

Seuraavana päivänä kävimme veneretkellä eri Tarutaon luonnonpuiston saarilla. Korallit olivat suurimmaksi osaksi värittömiä, joukossa kuolleitakin, mutta kaloja oli kohtalaisesti liikkeellä. Varsinaisen snorklaamisen sijasta tarkoitus olikin päästä näkemään luonnonpuiston muita saaria. Ne olivat mukavia pieniä saaria, mutta mitään erityisen hohdokasta ei matkalle sattunut. Hohdokkain ja pelottavin kokemus löytyi ensimmäisestä snorklauspisteestä, Jabang nimisestä merestä kohoavasta koralliriutasta, jossa ei ollut mitään veden pinnalle asti ulottuvaa. Ihmettelimme ensin minkä vuoksi kohta oli aidattu köysin ja poijuin, mutta se selvisi meille kohtuullisen pian. Laskeuduimme mereen ja kuski viittoili meitä menemään köysien sisään. Näin teimmekin ja aloitimme snorklata. Jossain vaiheessa huomasin, että en liiku minnekään vaikka uin rivakasti. Kaikin voimin kroolaten onnistuin etenemään keskelle aluetta ja pysyttelemään siinä paikallaan jonkin aikaa. Ensimmäinen kokemukseni voimakkaasta merivirrasta! Luovuin melko pian ja hilasin itseni köysien avulla takaisin veneeseen, ei mikään erityisen miellyttävä kokemus. Köysikin tuntui välillä menevän syvemmälle pinnan alle tai mahtoiko virta viedä minua ja köyttä sinne, en tiedä. Enää en ihmettele tarinoita merivirtojen mukana ajautumisesta - yhtä hyvin voi kroolata rivakkaa jokea kosken alapuolella vastavirtaan. Veneeseemme hilautui myös eräs japanilainen, joka oli ajelehtinut sinne (ilman räpylöitä vielä) eikä päässyt enää takaisin vastavirtaan omalle veneelleen.

Seuraavat kohteet olivat rauhallisissa vesissä, vaikka ihan lähellä olivatkin. (Miten meressä voi olla niin paikallisia virtauksia?) Kävelimme Koh Hin Ngamin mustilla pyöreänsileiksi hiotuneilla kivillä, snorklasimme Koh Yangilla, söimme piknik-lounaan Koh Rawilla ja kävimme Koh Adangin rannalla ennen Lipelle paluuta.

Mitä mieltä Lipesta tai Tarutaon luonnonpuistosta? Tarutaon luonnonpuisto oli joltinenkin pettymys. Minulla oli selkeästi suuremmat odotukset ja ehkäpä olen käynyt niin suurenmoisissa snorklauspaikoissa, että keskinkertaiset ovat pettymys. Tai ehkä hain sieltä vääriä asioita. Ehkä kuitenkin olen luontokohteiden osalta enemmän "sademetsä ja luola" kuin "valkohiekkainen santa" -ihminen? Lipe taas oli jonkinlainen positiivinen yllätys. Olin kuitenkin odottanut pilattua saarta ja ihmistungosta. Löysin kyllä ihmisen infrastruktuurin, mutta luontoa ei ollut mielestäni pilattu eikä paikka ollut mikään biletyspaikka, jossa en olisi viihtynyt. Kaikenkaikkiaan hyvä kokemus, mutta en tiedä menemmekö koskaan sinne uudestaan, se on nyt nähty.

(Kuvassa Koh Rawin alkuperäisasukas)

Koh Lipe

MAANANTAI 28.11.2012
Takana täydet 30 tuntia matkantekoa lävistäen Malakan niemimaata pituussuunnassa (kartan vihreä viiva on piirretty suoraksi käytännön syistä, vaikka junarata ei kulje suoraan maan halki). Liikennevälineillä taksi-bussi-taksi-juna-juna-minibussi-lautta-pitkähäntävene pääsimme Koh Lipen hiekkarannalle ja patikoimme vielä loppumatkan iltapäivän paahtavassa helteessä Pattaya Beachin mereltä katsottuna vasempaan seunaan. Sieltä lähti lautasilta kallioiden yli niemenkärjen taakse ja täällä odotti Sanom Beach ja sen pieni resort. Ranta on noin 50 metriä pitkä ja kun kahlaa/ui pienen matkan merelle, näkyy koko suuri ranta niemen kärjen takana. Sijainti on siis varsin suojainen, mutta kaikki on täällä Lipellä lähellä, tämä on bumerangin muotoinen ja arviolta 4 km pitkä saari, toisesta päästä kolmisen kilsaa leveä, tältä kohdin vain puolisen kilometriä.

Eilisestä matkustamisesta hauskimpana koin yöjunan 14-tuntisen puksuttelun. Matkasimme Malesian maaseutua ylös, ylitimme Malesia-Thaimaa rajan ja matkasimme vielä ihan pienen matkan Etelä-Thaimaata aina Hat Yain kaupunkiin asti. Pitkässä junassa oli yksi vaunu tehty makuuvaunuksi. Päiväjunan vastakkain sijaitsevista penkeistä kääntyy käytävän molemmin puolin ja pitkittäin vaunun seinustoille jonot alavuoteista ja ylävuoteista. Tällä tavoin vaunuun mahtuu arvioni mukaan noin 40 nukkujaa. Muut vaunut olivat toisen luokan istumapaikkoja täynnä ja osa vaunuista oli hyytävän kylmiä. Paikat varattiin etukäteen netistä ja makuupaikkoja ei varmasti riittänyt kaikille halukkaille. Tunnelma monikansallisessa vanussa oli sangen hauska. Hyvä oli myös huomata, että puhem mistä ei ymmärrä mitään, häiritsee nukkumista paljon vähemmän kuin ymmärrettävä puhe!

Perillä Koh Lipellä meillä on "Family villa" eli bungalow rakennus, jossa on kaksi samanlaista "makuuhuonetta", terassilta on molempiin oma sisäänkäynti. Kummassakin on oma kylpyhuone. Tämä on tosi hatara rakennus ilman ilmastointia, sähköä iltaviidestä aamuun puoli kymmeneen asti. Sillä välin voi käyttää pientä tuuletinta ja latailla akulla toimivia vehkeitä. Kaikki muu olisi ok, mutta sänky on armottoman kova, ei normaali patja vaan kuin muovitetulla tatamilla makaisi ja niinpä heräilin pitkin yötä puutuneisiin jäseniin. Meillä on vielä toinen yö tässä varattuna ja sen jälkeen on tarkoituksena ehkä vaihtaa asumusta tällä saarella. Saari on mukavan tuntuinen, vaikka onkin pelkästään turistien käyttöön tehty. Kausi täällä on juuri alkanut, puolisen vuotta saari on turisteilta osapuilleen suljettuna. Täällä asuu kuitenkin paljon työllistettyä väestöä ja on täällä karttaan merkitty koulukin, joten ei tämä varmaan tyhjä ole silloinkaan.

Koh Lipe sijaitsee kaukana mantereesta, itse asiassa Malesialle kuuluva saari Langawi on tässä Thaimaan mannerta lähempänä. Koh Lipe kuuluu Tarutaon kansallispuistoon, johon kuuluu kymmeniä pieniä saaria, monet niistä suojeltuja. On paljon kritisoitu Lipeä siitä, että sen sijainti lähellä suojeltuja saaria pilaa pian koko saariston. Osittain tämä voi pitää paikkaansa. Toisaalta haluaisin nähdä hyvänä sen, että yksi saari varataan kokonaan matkailulle ja muut saaret jätetään matkailulta (ainakin majoituspalveluilta) vapaaksi vyöhykkeeksi. Jos näin käy, en näe tätä huonona asiana Tarutaon saaristolle. Faktaa kuitenkin on, että ihmiset hakevat elämyksiä ja hakeutuvat luonnonkauniisiin paikkoihin. Näitä ei kokonaan voi varjella turismilta, mutta kohtuullinen keskittäminen on silloin hajasijoittelua parempaa, koska muutama vapaan markkinan majoitus tuo mukanaan aina tarpeen baareille, ruokapaikoille, pesulapalevelulle, minimarketille, snorklausalan yrittäjälle, rättikauppiaalle jne jne. On paermpi että tällainen keskittymä reilusti ja hallitusti perustetaan johonkin ja muilla saarilla käydään vain retkeilemässä jos sitäkään.

Kirjoittelen tätä terassilla tiistaisen aamu-uinnin jälkeen. Näkymät alla lepäävälle merenlahdelle ovat postikorttimaisen kauniit. Meren pohja kivineen ja koralleineen (kuolleita rannan läheisyydessä tosin!) näkyy hyvin tänne ylös, turkoosi vesi täplittyy kivien tumman pinnan kuvioihin. Aamuyöllä satoi rankasti ja ilma on nyt miellyttävän viileä.

Larkinin ketunlenkki ja muuta kohdetietoutta

SUNNUNTAI 25.11.2012
Oli aika lähteä tien päälle ja kohti pohjoista. Päätimme johkaantua etukäteen Malesian puolella sijaitsevaan Johor Bahruun bussilla, koska junaliput ovat puolet halvempia ostettuna Malesiasta kuin Singaporesta. Saimme useita eri neuvoja mistä ja miten Johor Bahruun (JB) pääsisi, osa neuvoista oikeita ja osa aivan vääriä. Oikeitakin reittejä on useita, riippuen siitä mistä osasta Singaporea lähdet. Aivan Lavender hotellin lähettyvillä Queen streetillä on pieni taksi- ja bussiasema. Sieltä lähtee sekä Causeway link busseja että bussi nro 170, molemmat samaan JB suuntaan. Sieltä voi myös neuvotella itselleen taksin jos haluaa. Hinta on bussissa parin dollarin kieppeillä per henkilö. Bussilla ajetaan Woodlandsin checkpointiin, jossa noustaan kyydistä kaikkine tavaroineen ja käydään läpi rajamuodollisuudet ulos Singaporesta. Sitten takaisin bussiin, joka ajaa saarta ja mannerta yhdistävän sillan yli. Henkilöautojen kaistalla seisoi liikenne, mutta bussi meni joutuisasti omaa kaistaa ilman ruuhkia. Taas hypättiin tavaroineen pois bussista, vuorossa rajamuodollisuudet, jossa saavutaan sisään Malesiaan. Sitten takaisin bussiin ja jatkoimme kohti määränpäätämme Larkinin asemaa. VÄÄRÄ VALINTA!

Pääsimme kyllä Larkinin "asemalle", mutta se oli jokseenkin yhtä paljon rautatieasema kuin Kannelmäen vanha ostari, suuri ja sekava se kyllä oli. Hukkasimme siellä puolisen tuntia raiteiden etsimiseen ja meitä ohjattiin useaan bussilippuja myyvään toimistoon ja taas taksiasemalle - kunnes vihdoin tajusimme että olemme aivan väärässä paikassa junaa ajatellen. (Sieltä olisi kyllä päässyt bussilla eri puolille Malesiaa, joten jos jatkaa matkaa bussilla, on kohde ehkä oikea). Jotta loppuosa tarinasta olisi mennyt oikein, olisi tullut jäädä viimeisten rajamuodollisuuksien jälkeiseen paikkaan - rautatieasema oli juuri siinä valtavassa kompleksissa. Noh, taksi toi meidät takaisin sinne ja meille jäi pari tuntia aikaakin käydä lounaalla ja kahvilla ennen junan lähtöä.

Sen verran vielä kohdetietoutta, että joskus rajamuodollisuuksissa ja busseissa menee jonottaessa paljon aikaa, koska väkeä käy töissä Johor Bahrusta Singaporen puolella, ja toisaalta taas väkeä käy paljon ostosmatkoilla Singaporen puolelta edullisessa JB:ssä. Kannattaa siis välttää ruuhka-aikoja, vaikka en osaa sanoa mitä ne tarkalleen ottaen ovat. Sunnuntai aamupäivä oli ainakin hyvin väljä aika matkustaa ja ilman Larkinin bussiaseman kiekausta aikaa olisi mennyt reilun tunnin verran. Ruuhka-aikaan kannattaa varata aikaa tuplasti tai triplasti enemmän. Bussit liikennöivät puolen tunnin välein 21.30 asti. Joten kannattaa myös harkita (varsinkin tiukemman aikataulun tai yöjunan suhteen) sitä vaihtoehtoa kuin me ensimmäistä kertaa tullessamme, että nielee tuplahinnan aiheuttaman karvauden ja nousee junaan jo Woodlandsista - tosin sinnekin matkasimme siis metrolla lentokentältä kaikkiaan yli tunnin ja siellä oli omat kiemuransa junaan mentäessä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että rajamuodollisuudet tulevat sijainniltaan muuttumaan (tämä oli tilanne syksyllä 2012), joten kannattaa varmistaa sen hetkinen tilanne. Rakentamista ja muutostyötä oli asemilla meneillään ja tuskin Singapore jättää Woodlandsiä vakituiseksi asemakseen, senverran omituinen oli sekä itse asema, että myös sen sijainti.

Ensimmäisen luokan junavaunu on erittäin tilava istua, penkit ovat mukavat vaikka melko rähjäiset; muovia repsottaa sieltä täältä ja ajan hammas on nakertanut joka paikkaa. Junassa jaettiin muovikoteloon pakattu pala banaani-kuivakakkua, joka oli kuulemma ihan hyvää (netissä lukikin että matkalla tarjotaan virvokkeita). Vessat ovat kohtuulliset varsinkin alkumatkasta. Kävinkin siellä melkein heti alkumatkasta ja nyt olen loppumatkan juomatta. Kuten viimeksi mennessä kerroin, junakyyti on kuoppaisempaa kuin kotiraiteilla ja pyttyyn sihtaaminenkin on siis vaikeampaa: arvaat varmaan loput. Mutta tässä vaunussa sai makeat päiväunet ja ilmastointi ei ole jäätävällä, siis kaikki hyvin.

Käytämme junallakin länsirannikon reittiä, koska itärannikon (eli Kaakkois-Thaimaan) seutu on siellä käytävän sissisodan vuoksi levoton. Itärannikolla Malesiassa taas on kuulemma ollut kovasti myrskyjä ja huonoa säätä luonnonvoimien järjestämänä, onneksi tämä oli tiedossa jo etukäteen ja nämä selityksenä sille, miksi pysyttelemme koko matkan länsirannalla.

Ilta piemenee täällä noin seitsemän aikaan illasta. Uusi raja tulee eteen pimeässä yöaikaan, joten on aika summata kokemuksia ja ajatuksia Singapore - Malesia osuudesta. Kaksi sanaa: kannatti tulla. Kaksi lisää: tullaan uudelleen. Siinä varmasti pähkinänkuoressa 12 päivän kokemus. Singaporessa olisi voinut viettää vielä lisää aikaa (nyt olimme 2 yötä), Kuala Lumpurin 4 yötä taas olivat riittävät. Hotellin vaihto eri alueilla oli virkistävää. Pangkorissa olisi mennyt pari yötä lisää (nyt 3 yötä), mutta lompakko olisi pakottanut vaihtamaan siellä yöpaikan edullisempaan. Rannat olisivat olleet mukavat loikoilla ja uida vielä pari päivää. Kovin pitkää aikaa emme pelkästään siellä olisi halunneet viettää, varmaankin erilaisten ruokapaikkojen puute olisi pidemmän päälle rassannut (kun Bavannin kokkauksia ei olisi ollut taloudellisista syistä voinut syödä loputtomiin), myös hyvät ranta-alueet olivat aika pienet.

On tietenkin vaikea sanoa mitään siitä mitä ei nyt koettu, mutta etukäteisten tietojen mukaan Penangin saari olisi mukava nähdä ja siellä viihtysi varmaan ainakin sen viikon verran. Tässä joitain ajatuksia, lähinnä omiin tarpeisiini soveltuvin neuvoin. Uuteen (ja ehkä rosoiseen) paikkaan mennessä voisi olla hyvä varata vain pari ensimmäistä yötä ja etsiä sitten paikan päällä mukavalta tuntuva paikka. On niin monia huomioon otettavia asioita mitä ei etukäteen ajateltuna osaa ottaa huomioon: suurimpana erilaiset kulkuyhteydet ja paikkojen meluisuus. "Hyvät kulkuyhteydet" tarkoittaa joskus juuri sitä, mutta joskus et halua matkustaa juuri sinne. Linja-autoasema voi olla lähellä, mutta lähtevätkö bussit haluamaasi suuntaan juuri sieltä? Se selviää suuremmissa paikoissda yleensä vasta paikan päältä, ellet ohjelmoi reittiäsi loppuun asti valmiiksi. Pienissä paikoissa kulkuyhteyksien merkityskin on pienempi. Jätä jonkun verran valinnan vapautta matkallesi, joskus saat matkaltasi kutkuttavan idean, mutta liian valmiiksi hiottu aikataulu estää sinua menemästä sinne. Toisaalta aivan avoin aikataulu voi johtaa siihen, että rantaelämän sijasta haaskaat kokonaisia päiviä netissä hotelleja etsien ja reittejä hakien. Joten valmistele matkaa, selvitä tietoja, varaa ja järjestä varsinkin suositut ja täydet kohteet etukäteen.

Singapore Slingiä Rafflesissa

Lauantaina oli suunnitelmissa kaupungilla kävelyä ja ihmettelyä. Kävimme ostamassa liput valmiiksi Singapore Flyeriin, joka on suuri "maailmanpyörä" keskustassa Singaporen eteleäisellä rannalla. Yksi pyörähdys kestää 30 minuuttia ja korkein kohta oli 165 m meren pinnasta, hyvä näkymät siis. Kirjoittelen tätä Johor Bahrun rautatieasemalta tekstitiedostoon ja päivitän tämän blogiin ilman kuvia. Kuvat tulen lisäämään myöhemmin, koska niiden siirtäminen kestää.

Taas kerran noudatimme Helin vinkkiä ja kävimme juomassa Raffles hotellin Long baarissa alkuperäiset Singapore Sling cocktailit, söimme maapähkinöitä ja heitimme kuoret lattialle kuten kaikki muutkin. Pöytää joutui jonottamaan ja juomasta sai maksaa, mutta olihan se hyvää ja sai kuunnella historian siipien havinaa, englantilaisten maailmanvalloittajien jalanjäljissä.

Selvittelimme myös bussimatkaa Johor Bahruun (miten se osasikin olla monimutkainen!) ja sitten lähdimme poikaa vastaan lentokentälle, hän liittyisi nyt kahden viikon loman ajaksi seuraamme. Lento tuli ajoissa ja liikenne kulki joutuisasti. Lavender hotellin sijainti on kyllä ihan mahtava ajatellen sekä lentokenttää että busseja Johor Bahruun, voin suositella.

Kävimme yhdessä illalla syömässä Little Indiassa, tällä kertaa Madura nimisessä paikassa (saman kadun varrella kuin eilisiltainen ravintola): Butter chicken Masala, Chicken Chettinadu ja Madura's Mutton Masala riisin ja naan-leipien kera. Juomaksi tuorepuristettua appelsiinia, ananasta ja vesimelonia. Hyvää oli, vaikkakin karitsa ei ollut ihan yhtä nuorta kuin eilisiltaisessa paikassa, jota siis suosittelen vielä lämpimämmin.

Little India oli täynnä lauantaita viettäviä intialaistaustaisia pieniä ihmisiä. Kadut olivat täynnä, haettiin noutoruokaa tai tultiin ulos syömään, istuskeltiin kahvilla tai muuten vaan käyskenneltiin kadulla. Autoja oli ruuhkaksi asti ja päätimem kävellä ulos ja ottaa taksia vasta väljemmiltä vesiltä Flyerin luokse. Vaikka Singapore onkin aasialaisittain verrattuna melko kallis kaupunki, on taksilla ajo halpaa. Perusmaksu taisi olla 2 Sin$ ja puolen kaupungin halki ruuhkassakin teki vain noin 8 Sin$ - eli noin 6 e.

Singaporessa voi nautiskella suunnattomasta kaupungin puhtaudesta. Turvallisuutta valvotaan myös erittäin tehokkaasti, erilaisia varoituksia on asianmukaisissa paikoissa (kotimaata tehokkaammin!), kameravalvontaa on viljalti. Asemilla ei saa syödä eikä juoda, joten roskiakaan ei juuri näy missään. Roskikset ovat siistejä ja oma kotikaupunkin tuntuu tähän verrattuna aika rähjäiseltä, enpä olisi uskonut.
Flyeristä oli ihanat näkymät valoja tuikkivaan miljoonakaupunkiin (kuvat tulevat myöhemmin). Huomenna lähdemme kohti uusia seikkailuja, palaan linjoille parin päivän kuluttua!!

Little India

PERJANTAI 23.11.2012
Suomessa ei ole vielä aamu valjennut, mutta me olemme tehneet jo hyvän matkaa reissua Kuala Lumpurista kohti Singaporea. Matka on arviolta reilut 300 km ja tähän mennessä tie on ollut melko hyvää mottooritietä. Istumme taas ihan normaalissa 2-kerroksisessa bussissa, ei mikään hieno tai ylellinen vaan keskitasoinen perusbussi. Olimme pyytäneet paikat bussin etuosasta ja myyjä vakuutti niiden olevan, mutta paikat ovat kuitenkin melkein takana. Bussi on puolityhjä, mutta alkumatkasta joku kävi moneen kertaan ajamassa ihmiset oikeille paikoilleen istumaan ja koko etuosa on tyhjä. En oikein ymmärrä mikä tässä on takana, ellei sitten jostain matkan varrelta pölähdä isoa määrää ihmisiä kyytiin. Pöh. No, onneksi alkumatkasta suoraan istuimen yläpuolelta tullut kovaääninen musiikki on laitettu pois. Bussin piti lähteä klo 9.30, meille ilmoitettiin että paikalla pitää olla 9.15 tai jää kyydistä. Tasan 9.15 me marssimme kuljettajan perässä ilmoitetulta laiturilta ulos (2-kerrosbussit eivät mahdu maanalaiselle laiturialueelle), mutta odottelimme bussissa klo 10 asti ennen kuin pääsimme lähtemään. Poikkesimme vielä toisella linja-autoasemalla ja sitten lopulta pääsimme kunnolla matkaan. Matka-aika on noin 5 tuntia ja nyt ymmärrän miksi kovin tarkkaa aikaa ei kukaan sano. Mutta tämä riittää meille ja onneksi ei tässä vaiheessa ole kyse mihinkään jatkoyhteyteen ehtimisestä.

Kokonaismatka-ajaksi muodostui odotuksineen 7 tuntia joten koko päivän reissusta oli kyse. Bussiyhtiö oli Lionstar express, jota emme voi hirveästi suositella, bussi ei ollut ihan lupausten mukainen ja henkilökunta aika töykeää ja maksoikin hieman enemmän kuin mitä lipussa hintana lukee. Bussi jätti meidät iltapäivällä Singaporen Golden Mile complexin luokse valtavan tummanharmaan pilvimassan kertyessä taivaalle. Iltapäivä oli tuttuun tapaan hikinen ja tarvoimme rinkkoinemme kohti hotellia aika hikisissä tunnelmissa, lievästi sanottuna. Mitä lähemmäs hotellia tulimme, sen synkemmäksi kävi taivas, mutta ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäisten pisaroiden kanssa samaan aikaan perille. Hotelli "V Hotel Lavender" (http://www.vhotel.sg/index.html) on suuri ja melko hieno kaupunkihotelli aivan Lavender nimisen metroaseman (lentokentältä tuleva vihreä linja) vieressä. Kartalle se on sijoitettavissa myös olevaksi kävelymatkan päässä "Little India" eli Pikku-Intiasta. Huone on aika hieno kolkohkolla pelkistetyllä tavalla ja ilmastointi toimii niin että jalat on huurteessa. Sille kyllä luvattiin tehdä jotain, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole mitään tapahtunut. Odottelimme suorastaan teatraalisen ukkosmyrskyn laantumista huoneessa. Leimahteli ja paukkui, koko näkymä ikkunasta hävisi harmaaseen sademuuriin.

Kävimme syömässä intialaista ruokaa Little Indian sydämessä Copper Chimney nimisessä paikassa (http://www.copperchimney.com.sg/) jota voimme lämpimästi suositella! Tätä muistaaksemme söimme kun jälkikäteen listalta katsoin:
Kolhapuri Kabab
Spicy chicken drumlets marinated with a secret marinate and skewered in the Tandoor.
Gosht Dopiaza
Mutton, fried onions and spices and cooked to tender perfection.
Lisänä: Riisiä, garlic naan ja roti. Juomana Tiger tuopit olutta. Hinta kahdelta n. 60 Sin$ eli n. 40e. Tätä taas söimme "ihan varmasti" ja jälleen kerran, kuva ei tee oikeutta herkuille:

Little India on pieni matalasti rakennettu alue korkeiden kerrostalojen välissä. Toivottavasti se olisi suojeltu, koska rakenukset olivat pääosin mukavan näköisiä vanhoja taloja. Seikkailimme siellä parin korttelin kokoisessa valtavassa Mustafa Centre nimisessä tavaratalossa, joka on muovipussin tekstin mukaan auki 24 h. Ostimme sandaalit ja aurinkosuojakertoimella 50 varustetun uima/snorklauspaidan. Kävelimme sitten hissukseen "Intiasta" hotellille yöpuulle.

Öinen kaupunkinäkymä sateen jälkeen

Kävellen Kuala Lumpurissa

TORSTAI 22.11.2012
Makoisien yöunien jälkeen menimme aamaisiselle Central Marketiin, jonka olimme bonganneet eilen illalla kotiinpäin tultaessa: se olikin kulmittain vastapäätä hotellimme yhtä kulmaa, aukion toisella puolella. Otimme siellä kahvit ja länsimaiset aamiaislautaset (paistettu muna, ranskalaiset perunat, papuja, paahtoleipää). Yritämme aina saada normaalia kahvia, mutta täällä normaali kahvi on Kopia, joka on sekoitettua kahvia: kahvipurujen joukkoon on sekoitettu sokeria ja kahvi on aika laihaa. Tänäänkin saimme Kopia maidolla ja ilman, huoh. Tässä hotellihuoneessa on onneksi vedenkeitin ja Nescafe maistuu iltapäivällä aika taivaalliselta lentokentän XO konjakin ja tumman suklaan kera.

Aamupäivällä kävimme postissa ja sen jälkeen yritimme saada ostettua bussilippuja huomiseksi Singaporeen, mutta se ei ihan ensi yrittämällä onnistunut. Meillä on Singaporessa varattu hotelli aivan erään bussiaseman lähettyviltä ja haluamme saada bussikyydin juuri sille asemalle. Lannistuimme tässä vaiheessa bussilippujen suhteen ja lähdimme sen sijaan tutustumaan poliisimuseoon, johon ensimmäisellä paripäiväisellä emme ehtineet. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Näyttely oli mukava ja sisälsi monenmoista tietoutta myös samalla Malesian historiasta ja valtasuhteista. (Kts esim. http://kualalumpurcityguide.com/royal-malaysian-police-museum-muzium-polis-diraja-malaysia/) Museossa ei saanut kuvata, mutta pihalta on pari kuvaa tässä.

Lähellä vanhaa rautatieasemaa sijaitsee erilaisten nähtävyyksien keskittymä, mm.: suuri moskeija "National mosque", lintupuisto, perhospuisto, orkideapuisto, hibiscuspuisto, islamilainen keskus, islamilaisen taiteen museo ja poliisimuseo ja planetaario. Siellä piti olla myös Lake Garden, jonne olimme menossa mutta se vaikutti suljetulta ja hoitamattomalta alueelta. Lintupuistossa ja perhospuistossa olemme jo käyneet ja Borneossa kävimme orkideapuistossa, joten sekin jäi nyt väliin.

Museokierroksen jälkeen iltapäivä menikin erilaisissa shoppailujen kiemuroissa, bussiliput tuli ostettua ja muutakin pientä tavaraa tai tuliaista etsiessä vierähti aikaa. Tavaramäärää emme juuri halua lisätä, joten juuri mitään emme vielä ostaneet. Söimme Chinatownin katuruokaloissa, yllättäen kiinalaisvoittoisia ruokia. Niistä täytyy sanoa, että erittäin hyviä ovat olleet, mutta itse kaipaisin voimakkaampaa maustamista ja odotan siksi jo innolla Etelä-Thaimaan tulisia makuja kielen päälle. Ruokapaikat ovat ulospäin aika rähjäisiä, paikatut likaiset pöytäliinat, mustuneet muovituolit ja katu / jalkakäytäväkään ei ole ihan puhtas. Niiltä vain pitää yrittää sulkea silmät ja olla välittämättä niistä. Keittotilat kuitenkin näyttävät puhtailta ja lihat ovat kypsinä kuumassa ja raakoina kylmässä yms.

Päivä oli kuuma ja sisälsi paljon kävelemistä joten uuvahdimme hotellille jo kahdeksan aikaan. Tässä olemme pakkailleet rinkkoja taas kasaan, valmiita huomiseen bussimatkaan. Hyvää yötä!

Chinatown!

KESKIVIIKKO 21.11.2012
Saavuimme toistamiseen Kuala Lumpuriin, josta olimme tällä kertaa varanneet hotellihuoneen Geo nimisestä hotellista Chinatownin laidalta vanhan rautatieaseman läheisyydestä. (http://www.geohotelkl.com/reservation.html) Tämä on aivan uusi hotelli(ja uusi rakennus) ja uuden hotellin hyvät puolet: huoneessa laminaattilattia tummaa puuta (ei kokolattiamattoja), siistiä katosta lattiaan, mukavan pehmeä sänky aasialaiseksi, pehmeä tyyny, hyvä peitto, ihana ilmastointi joka ei ole liian kylmä, kaksinkertaiset ikkunat (!!!), vedenpaine suihkussa kuin kotona jne. Huone on pieni, mutta aivan riittävä. Saimme huoneen ylimmästä 10. kerroksesta kuten toivoin, koska maanpäällinen metrorata kulkee aivan vierestä. Pientä kolketta tulee junista ja liikenteen melua kantautuu vaimeana muutenkin huoneeseen, koska ikkunat antavat sinne suunnalle, mutta ei mielestäni ole paha ollenkaan. Muutenkaan täällä ei juuri torvilla tööttäillä "keskustelutarkoituksessa" että sekin aiheuttaa vähän melua, eikä yöllä yhtään. Ihana silti olla ihan kaupungin sykkeessä, mutta kuitenkin muutama asemanväli vilkkaimmasta keskuksesta (Bukit Bintang nimeltään).

Haahuilimme Chinatownin vilinässä, erilaisissa tuoksuissa ja äänissä. Kävimme "itsepalvelu"pesulassa (koneellinen pyykkiä lämpimässä vedessä 6 MYR, pesuainepussukka 1 MYR, kuivausrumpu 4,5 MYR ja tyttö joka siirsi pyykin pesukoneesta kuivausrumpuun meidän käydessä lounaalla 0 MYR, yhteensä noin 3 e). Kävimme kauppakadulla syömässä thaimaalaista mangokanaa, kanaa cashew-pähkinöillä ja riisiä - NAM. Pyykit olivatkin sen jälkeen valmiit ja heitimme ne hotellille. Sitten suuntasimme etsimään Central Marketia (joka suuntaa-antavan kartan mukaan oli olevinaan kauempana emmekä löytäneet sitä) ja lopulta päädyimme ajamaan monoraililla Bukit Bintangiin, jossa kävimme jalkahieronnassa. Sieltä olikin hyvä suunistaa kotihotelliin.

Paluu menikin aika myöhäiseksi ja harpoimme kovaa kyytiä vieraita katuja pitkin hotelliin. Aika hyvin täällä lopulta osaa suunistaa, vaikka usein onkin vähän hakoteillä kun korttelit eivät ole neliön mallisia, katuja menee ristiin rastiin, erilaisia rappuja / ylikäytäviä eri tasoissa, kapeita kujia siellä täällä. Katukylttejä joko on tai ei ole ja kartat meillä ovat tosiaan suuntaa antavia mainoskarttoja. Tällainen yönäkymä on hotellihuoneesta:

Tiger Rock ja Coral Beach

Minareetista kuuluu jo kailotusta rukoukseen, se tietää meillä sitä, että illallisaika lähenee. Onneksi sai vähän vajautettua mahaa kävelyreissulla. Saamme joka ilta täällä tuoretta kalaa ja muita mereneläviä. Kalalajit eivät ole samoja kuin mitä meillä syödään (paitsi yhtenä iltana tuore tonnikala) enkä muista niiden nimiä. Bavanni valmistaa ruuat erinomaisesti, kaikki on sopivan kypsää, kasvikset rapsakoita, mausteet eivät hyökkää esiin ja annokset ovat kauniita. Hän varmaan esivalmistelee jotain, mutta paistinpannun suhina alkaa kuulua keittiön puolelta vasta kun asetumme pöytään. Ruokalistaa ei ole vaan syömme sitä mitä meille tarjotaan. Tämä oli sikälikin erittäin kiva, koska harvemmin olemme tilanneet matkoilla kalaa - rapuja tai katkaa kylläkin usein. Tässä pari illallista ja yksi jälkiruoka:

.

TIISTAI 20.11.2012.
Mohan tulee aina aterioiden päätteeksi kysymään mitä suunnitelmia meillä on. Tiistaina aamiaisen jälkeen sanoimme lähtevämme mieluusti Coral Beachille ja hän järjesti meille sinne kuljetuksen. Meidän tulisi vain sanoa kuljettajalle milloin hän tulee meitä sieltä hakemaan. Ranta oli melkein tyhjä, muutamia yrittäjiä ja muutamia lomailijoita näkyi siellä täällä. Kävelimme rannalla, löysimme kivan kivien saartaman pukaman jossa kuvailimme maisemaa, joka oli todella kaunis. Rannan edustalla näkyy kaksi saarta, siellä täällä suuria kivenlohkareita, kallionseinämiä ja joka paikassa suuria puita ja vanhaa metsää. Eräs kauneimmista rantanäkymistä mitä olen koskaan nähnyt

Kävimme pitkällä uinnilla, maapohja oli myös vedessä valkohiekkasita ja vesi oli kirksta. Vain loivat mainingit keinuttivat meitä, olihan paikka saarten suojaama. Rannalla oli yksi ruokapaikka "Daddys cafe", mutta emme malttaneet jättää Bavannin lounasta väliin vaan palasimme hotellille puolen päivän jälkeen, sopivasti ennen kuin kovempi kuumuus ehti meitä tainnuttamaan. Lounaan jälkeen jäimme buukkaamaan seuraavaa ja sitä seuraavaa hotellia ja suunnittelemaan siirtymisiä. Netin äärestä kävimme välillä uimassa viidakkoaltaassa.

Altaassa uimista olen jo kuvannut, mutta sanomatta varmaan jäi, että vesi tulee lähteestä eikä sitä kloorata. Uijia on todella vähän, osapuilleen yksi huonekunta päivässä. Vesi kiertää koko ajan ja se tuoksui puhtaalta - tai ei oikeastaan tuoksunut miltään. Altaan yksi reuna on sellainen, että veden tasolta osa loiskii aina alas ja ohjautuu puhdistusjärjestelmään. Juuri tämä sivu on se, jonka takaa viettää maa ensin alamäkenä alas ja sitten häviää syvään rotkoon. Rotkon toiselta puoleta maa taas kohoaa, palmuineen ja viidakkoineen. Kun altaan toisesta päästä ui kohti rotkoa, tulee illuusio siitä, että uisi vesiputouksen yläpuolella. Allasta rakennettaessa on todella onnistuttu suunnittelussa saamaan paikan kruunaava erityisen hieno yksityiskohta.
Toinen huonekunta lähti aamupäivällä pois ja seuraavat tulivat illalla. Paikka oli hetken vain meidän. Illallisen jälkeen menimme ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas aikainen ylösnousu ja paratiisista lähtö. Toisaalta kivasta paikasta lähtö harmittaa matkalla aina jollain tasolla, toisaalta tietää että lähtö tietää pääsyä kohti uusia paikkoja ja uusia kokemuksia.

Saimme lähtiessä mukaan (paitsi tietenkin kyydin laiturille, Mohanin meille hankkimat bussiliput takaisin Kuala Lumpuriin ja ihanat muistot) myös pussin konkreettisia muistoja: Bavannin itse sekoittamaa mustaa teetä (jota emme koskaan Tiger Rockissa ymmärtäneet maistaa), ihanan käsienpesusaippuan jota olin ihastellut huoneessa, suloinen inkiväärin tuoksu ja hitusen öljyisen tuntuinen koostumus ja joku muukin tuoksuva pakkaus, josta en vielä tiedä mitä se on. Näin saamme paikan tuoksut vahvistamaan muistojamme.

Oleskelu oli arvokasta, mutta tunsimme saaneemme rahoillemme täyden vastineen. Että sattumalta ajauduin netissä katsomaan myös sellaisia majoituksia, mitkä yleensä menevät naurettavan paljon yli meidän budjettimme, oli onnenpotku. Melkein kaikki sisältyi hintaan, vain oluesta maksoimme ja siitäkin saman hinnan kuin vaatimattomassa rantakahvilassa. (Olut muuten maksaa täällä Malesiassa yleensä noin 10 MYR /pieni pullo eli meidän vaihtokurssillamme noin 2,70 e, iso olut maksaa 20 MYR - Suomen hinnoissa siis.) Matkalippujen järjestämisestä ei veloitettu mitään, paluumatka maksaa saman kuin tänne tulokin, jossa itse ostimme liput tiskiltä. Rahastuksen makua ei siis jäänyt.

Mietin mikä oikestaan teki olemisestamme niin hienon kokemuksen? Hanoja ei ollut silattu kullalla emmekä juoneet parasta shamppanjaa. Meistä pidettiin huolta koko olemisemme ajan pienistä yksityiskohdista alkaen suurempiin asioihin. Huolehtimisessa oli sellaista kotoisaa vilpittömyyttä, josta tietää että paikan pitäjät ymmärtävät mistä osista vieraan kokemus muodostuu eikä se silti tuntuntu laskelmoivalta, vain hyvältä yritystoiminnalta. Mohanin persoona oli puhelias, välitön ja hän osasi myös johtaa alaisiaan. Hän on entinen hotellinjohtaja ja varmasti etevä liikemies ja nämä avut saavat hänet ymmrtämän kokonaisuuden, tai näin ainakin ajattelen. Vieraan ei totta tosiaan tarvitse huolehtia tai huolestua mistään, ei edes pois lähtemisestä. Bussilippujen lisäksi (jotka hän itse pyysi saada järjestää) saimme mukaamme myös eväspussin: pullovettä ja voileipiä. Matka Kuala Lumpuriin alkaa.

Luonto vastaan ihminen

MAANANTAI 19.11.2012
Päivä alkoi hyvällä aamiaisella ja sen jälkeen saarikireroksella. Meitä tuli hakemaan samanlainen pinkki pakettiauto-taksi, jollaisella eilen tulimme ja joka on näemmä saaren taksin tunnusomainen piirre. Auto on maalattu samalla pinkillä myös sisältä. Mies sanoi että mittarissa oli noin 600 tuhatta, mutta monesko kierros on menossa, tarina ei kerro.

Saari on Mohanin mukaan n. 8,5 neliökilometrin kokoinen soikio ja alkuperäistä asutusta on paljon, vajaa 10 000 asukasta ja saman verran muualta tullutta työvoimaa. Asutus on jakautunut ymmärrykseni mukaan malesialaisten kylään ja kiinalaiskylään (china-town on siis tosiaan melkein jokaisessa maailman kolkassa). Täällä oli myös kaupunkimainen alue jossa oli tasokkaampia asumuksia. Kouluja oli niinikään kaksi, toinen malesialaisille ja toinen kiinalaisille. Saarella oli myös pieni lentokenttä tai oikeammin pieni kiitorata. Saari on jakautunut siten, että saaren keskiosassa ei ole asutusta, vain viidakkoa ja korkeuserot siellä ovat suuria. Saaren sillä pitkällä itärannalla missä on saapumislaiturit, on myös kylät, asutukset, markkinapaikat ja kaupat. Toisella pitkällä länsirannalla (avomerelle päin) on hiekkarannat ja jonkin verran hotelleja tai lomakyliä. Näitä oli melko vähän ja ainakin osa oli hyvin vaatimattomia. Kävimme Coral Beachilla, joka on paras ja rauhallisin hiekkaranta täällä. Väkeä oli todella vähän. Ajoimme vilkkaamman Nipah Beachin ohi, jossa oli paljon veneitä ja vesiaktiviteetteja. Sen jälkeen oli vielä muutama vaatimattomampi rantakaistale.

Vierailimme ensimmäistä kertaa kiinalaisessa temppelissä. Paikka ei itselle tuonut mieleen mitään rauhallista hartauden tunnetta, koska paikka oli kirjavan värikäs ja täynnä erilaisia värikkäitä ja ilmeikkäitä hahmoja (jumalia?), lohikäärmeitä ja alttareita. Suitsukkeita paloi joka puolella, niitä voi ostaa ja käydä laittamassa hahmojen eteen alttareille.Temppelin taakse rinteeseen oli rakennettu kiinan muuri pienoiskoossa ja sen vierellä kulki portaat. Eräs mies kulki muurin viertä läpsytellen käsiä ja huudahdellen iloisesti. En tiedä oliko se pelkkä ilon ilmaus vai liittyikö johonkin uskonnolliseen rituaaliin. Kiipeilimme temppelin takana Kiinan muurin vierustaa ja myös kallioilla ylempänä missä näytti olevan piknik tyylisiä paikkoja ja näköalatasanteita. Paikalla oli myös kymmeniä kilpikonnia ja isoja kaloja kallioisissa vesialtaissa. Toivottavasti joku hoitaa niitä, koska kilpikonnat näyttivät tulevan heti "kerjuulle" kun näkivät meidät altaan reunalla. Paikka oli todella mielenkiintoinen ja vaeltelimme siellä kauan kuljettajan tähytessä meitä.

Rannalla emme olleet kauan, koska uiminen kesken autokierroksen ei kiinnostanut ja toisaalta kuumassa hiekassa istuskelu sillä hetkellä vielä vähemmän. Tuntui että kuljettaja hämmästyikin sitä, että vaeltelimme temppelialueella kauan, mutta ranta oli meillä hänen tupakkataukonsa aikana riittävästi katsastettu. Kävimme vielä katsomassa hollantilaisten linnakkeen rauniota, joka oli alkuperäisesti peräisin 1600 -luvulta, mutta hajotettu ilmeisesti muutamaan kertaan ja myöhemmin rakennettu uudestaan vanhan mallin mukaan. Tiilet olivat mielenkiintoisia, hyvin pieniä, rosoisia ja kauniin vaaleita.

Odottelemme tässä lounasta ja sen jälkeen on jo iltapäivän ohjelma tiedossa.
Ja lounas, voi ei. Paikkaa pitää pariskunta, joka on ilmeisesti kotoisin Intiasta. Heillä on jo aikuiset lapst. Mies toimii paikan johtajana ja vaimo tekee ruuat. Ja millaiset ruuat! Tänään saimme malesialaista kotiruokaa (mielestäni ruoka tuntui intialaiselta, mutta ehkä ruokaperinne vaeltaa ihmisten mukana niin, ettei kaikesta ruuasta enää osaa sanoa minkä maalaista ruokaa se ei olisi.) Söimme Rotia, joka ei ollut meille ennalta tuttua. Se oli pehmeää litteää pannukakkumaista pyöreää leipää, jonka päälle laitettiin karria (jossa taas oli kanaa ja perunaa maustekastikkeessa), tuoreista vaaleanvihreistä pavuista tehtyä lisuketta ja tomaatista tehtyä lisuketta. Ei tämä näin kerrottuna kuulosta miltään erityiseltä, mutta se oli, se oli aivan erityisen ihanaa ja söimme hirveän määrän. Jälkiruuaksi oli hedelmiä ja kahvia.

Ruuan jälkeen oli sateisen olosta, mutta halusimme silti mennä rannalle. Mohan vei meidät maasturillaan polun päähän, mistä pääsisimme viidakon ja saaren läpi polkua pitkin autiolle rannalle. Matka käsittäisi kiipeämisen ylös ja laskeutumisen alas ja lupasimme olla liukastumatta jos palaisimme rankkasateessa. Reitti oli rankka mutta lyhyt, olimme toisella puolella kymmenessä minuutissa. Ranta oli valkohiekkainen ja autio - tai siltä se ainakin ensin näytti. Lastasimme tavarat kankaan päälle hiekalle ja laitoimme sateenvarjot suojaamaan tavaroita, reipas kesäsade vihmoi ja oli mukava lämpötila, ei yhtään kuuma.

Valmistauduimme menemään uimaan kun huomasimme että viidakosta hyppäsi apina juuri siihen puuhun, jonka alapuolella olimme. Oli jännä tunne kun äänettömästi yksi toisena jälkeen kokonainen perhekunta apinoita ilmestyi yläpuoliseen puuhun. Ne alkoivat maistelemaan puun hedelmiä ja viskoivat niitä puoliksi syötyinä alas. Eräs apinoista tuli ihan yläpuoelleni ja tarkkaili kassejamme. Kun käänsin katseeni suoraan ylös sitä kohden se käänsi katseensa muualle ja otti käteensä puun lehden ja hämmentyneenä hypisteli ja käänteli sitä 'muina apinoina'. Ähäs, et huijannut minua, arvaan kyllä, että jos käännämme selkämme te tuletteja ryöväävätte tavaramme latvuksiin!

Kävin uimassa ja mies jäi vahtimaan taravoita. Minun vahtivuorollani apinalauma puussa oli jo aika mittava ja ne alkoivat tapella siellä keskenään. Päätimme käydä katsomassa rannan toisessa päässä olisiko siellä parempaa paikkaa tavaroille, mutta yksi apina tuli pian tutkimaan tavaroitammeja piti juosta takaisin. Se oli hiekkaisin pikku käsin hypistellyt jo kameranlaukun, kännykkäpussin ja vyölaukun, mutta ei ehtinyt viedä mitään. Tuli vähän hitsckockmainen olo siitä piirityksestä ja vaihdoimme paikkaa ihan toiseen päähän rantaa emmekä enää laittaneet tavaroita puun alle. Tiedän apinoiden joskus purreen ihmisiä eikä niihin voi suhtautua kovin luottavaisesti. Apinat eivät enää seuranneet meitä, kävivät kyllä tutkimassa jälkemme hiekassa, josko jotain olisi jäänyt, mutta meiltä ei kyllä koskaan jää hiekkaan muuta kuin jalanjäljet.

Meillä oli vielä kaksi kohtaamista eläinten kanssa sillä reissulla.Kävelimme sateessa rannalla, kun yhtäkkiä metsästä pölähti juosten kolme toistametristä liskoa viereemme. Varmaan kaikki hämmästyimme kohtaamista ja poistuimme kohtauspisteestä loitommalle, kaksi liskoa takaisin metsään, yksi juoksi mereen ja me peräännyimme hiekalla. Liskot tulivat niin reippaasti että hetken tuntui että ne ovat agressiivisia, mutta eivät ne olleet ja laji oli meille tuttu jo Borneosta. Vaaraton sinänsä, kun pitää kunnioittavaa välimatkaa pitkään pyrstöön, jolla eläin voi sivaltaa.

Kolmas eläin-ihminen -kohtaaminen olikin jo verinen, vaikka eläin oli pienempi. Päästessämme hotellille mies löysi jalastaan metsässä elävän iilimadon, joka oli hyvän matkaa lihonut paluumatkamme aikana. Hän nykäisi sen irti jo vajaa tunti sitten, mutta niin hyvät hyytymisenestoaineet on otuksella käytössä, että rättiä ja laastaria pitää vaihtaa ehtimiseen edellisen täyttyessä. Kaipa se hyytyy ennen kuin mies tyhjenee :-)

Ihminen vastaan luonto

Borneossa viimeistään hiiren jäystettyä yöllä uimapukuani reikäpitsiksi tajusin sen, että viidakossa joutuu valitsemaan kahdesta. Joko elää sulassa sovussa luonnon kanssa (lue: luontokappaleet jakavat myös makuuhuoneesi) tai sitten käyt jatkuvaa taistoa niitä vastaan. Miten on Tiger Rockissa? Asumuksemme lattia on kivinen maalattia, mutta taistelun tuoksinasta ei ole tietoakaan, jokunen iso muurahainen juoksee silloin tällöin lattian poikki, muutama pikkuinen yöperhonen on tullut valon houkuttamana rakosesta sisään. Miten tämä on mahdollista saarella, jossa on kuitenkin sademetsien tapaan valtavat määrät elukoita, myös myrkyllisiä skorpioneja, hämähäkkejä ja käärmeitä? Taistoa käydään usein eri keinoin. Myrkyllisiä elikoita vastaan on toimivaksi osoittautunut mm. valkopippuria sisältävä öljy, jota sumutetaan pinnoille tai kasveille. Se ei tapa eläimiä, mutta pitää ne loitolla eikä se tuoksu tai häiritse ihmisiä lainkaan. Huoneessa on avoimia katto- ja seinäelementtejä, mutta ne on suojattu hyvin tihein verkoin. Huoneessa käytetään moskiittokarkoitetta tarpeen mukaan sekä suihkeena että pistokkeeseen kytkettävänä "haihduttimena". Kaikki kengät ja vaatteet tulee siitä huolimatta aina pudistella ennen päälle pukemista. Ulkona ei voi kävellä avojaloin ja kasvien pyyhkiytymistä ihoa vasten tulisi välttää, paitsi erilaisten niissä lymyävien eläinten vuosi, myös osa kasveista on myrkyllisiä, tai voimakkaasti ihoa ärsyttäviä.

Saarella on myös erilaisia isompia eläimiä, mutta uskoisin niiden (valitettavasti) väistävän ihmistä. Paikan pitäjillä on monta koiraa ja jokaisen koiran kaulassa on kilikello kobrien varalle. Ilmeisesti ainakin joillain käärmeillä on hyvä kuuloaisti, jos tämmöinen varokeino niihin tepsii. Koiran tassuistahan ei juuri töminää tule, mikä lienee ihmisen paras varokeino käärmeitä vastaan.

Meitä on täällä nyt siis kaksi pariskuntaa ja muut kaksi huoneistoa on tyhjillään. En ole koskaan ulkomailla yöpynyt näin pienessä ja tasokkaassa paikassa. Tätä elämystä on vaikea saada esiin lukemalla ja kuvia katsomalla. Viidakon taukoamattomat öiset äänet huumaavat, lämmin kosteus, valtavat ukkosmyrskyt, tuoksut; ne on koettava itse. Jos kiinnostuit paikasta, käy katsomassa nettisivut osoitteessa:
http://tigerrock.info/

Viidakon paratiisissa

Muutama kohdevinkki, hyppää seuraavaan kappaleeseen jos nämä eivät kiinnosta. Bussilippua ostaessasi kannattaa kiinnittää huomiota (jos on aikaa) millainen bussi on ja missä ajassa luvataan perille. KL-Lumut välillä nopeimmat taitavat mennä 3,5 tuntia, me taas köröttelimme viidettä tuntia. Älä jää pois bussista Lumutin linja-autoasemalla, vaan jatka kyydissä satamaan asti, se on vielä aika kaukana. Satamassa sinuun iskee kiinni joku, joka haluaa että buukkaat hotellin hänen kauttaan. En tiedä onko se hyvä vai ei, miellä kun oli hotellibuukkaus jo tehty. Osta lippu Pangkorin saarelle, sama lippu kelpaa puolen tunnin välein lähteville lautoille, mutta satamassa ei ole mitään minkä vuoksi odottaisit seuraavaa...Saat lipun lipputiskiltä (maksoi 10 MYR), säästä se, pääset samalla lipulla takaisin. Älä jää pois lautalta ensimmäisen tilaisuuden tullen, se pysäkki on tavaran lastausta paikallisille. Seuraava pysäkki on saaren kylän keskustassa. Lauttamatka kestää puolisen tuntia.

Pangkorin sataman liepeet eivät houkuttele. Rannan tuntumassa on hökkelikylä, samanlaisia tolppien päällä kyhättyjä asumuksia näkyi Borneonkin pienillä saarilla. Yritimme soittaa hotellille saadaksemme siihen kuuluvan kuljetuksen, mutta emme saaneet yhteyttä. Vika oli meissä, aamulla nettiyhteys ei toiminut ja netissa annetut ohjeet ja oikea numero jäivät saamatta. Mutta ei hätää, taksi vei meitä keskemmälle saarta. Tie oli loppumatkasta hädin tuskin kulkukelpoinen ja yhden auton levyinen. Taksi pysähtyi erään talon eteen, jonka auto tukki tien. Aikansa tööttäiltyään talosta tulikin joku (päiväunilta) autoa siirtämään, kuten ensin luulin. "Miss Mari?" hän kysyi. Mies olikin hotellimme pitäjä ja otti meidät masturinsa kyytiin loppumatkan ajaksi. Kiemurteleva lyhyt tie olikin sellaista nousua, ettei siinä mikä tahansa auto olisi ylöspäin päässytkään. Tulimme keskelle viidakkoa.

Vaikka puhun hotellista, tämä ei siltä varsinaisesti tunnu. Alue on pieni, sijoittuneena suurin korkeuseroin keskelle rinnettä. Näkyvyyttä ei ole kuin kymmenisen metriä eteenpäin, pieni polku on niin mutkainen ja kasvillisuus sankkaa. Ensin saavuimme uima-altaan ja ruoka- ja oleskelutilan luokse. Toisella puolella tietä rinteessä on kirjasto. Eteenpäin silkkaa jyrkkää nousua parisataa metriä on kaksi asuttavaa taloa ja niiden välissä oleskelukatos "olohuone". Molemmissa taloissa oli kaksi huoneistoa. Siinä kaikki.

Huone ja kylpyhuone on sisustettu erittäin kodikkaaksi ja ennen kuin levitimme kaikki tavaramme sinne, saimme napattua sieltä muutaman kuvan. Olkaa hyvä, tässä on Tiger rock:

Tervetulotoivotukset olivat erittäin sydämelliset ja tuntui kuin olisi saapunut tuttujen luokse käymään. Sängyllä meitä odotti paperikäärö, josta paljastui kultakoristeluin silattu tervetulotoivotus, omilla nimillämme. Isäntä kehotti meitä virkistäytymään matkan jälkeen ja käymään uimassa, hän jättäisi allasalueen jääkaappiin meille hedelmiä ja virvokkeita. Niin jäimme sinne kahdestaan, kävimme suihkussa, purimme tavaroita, ihmetelimme aluetta ja minä kävin uimassa "viidakkoaltaassa", jossa oli nerokas näköala suoraan viidakkoon, kun yhdeltä altaan reunalta puuttui reunat ja näytti kuin siitä olisi voinut uida suoraan rotkon pohjalle ja sen sen jälkeen kohoava viidakkoinen rinne antoi näkymälle raamit, joka teki uinnista henkeäsalpaavan kokemuksen. Uinnin jälkeen torkuimme hetken altaan reunalla , kävimme vaihtamassa vaatteet ja palasimme altaan reunalle. Näimme matkalla toisen pariskunnan, joten aivan yksin emme täällä ole. Tässäkin tapauksessa henkilökuntaa on enemmän kuin vieraita, kyllähän tässä aika kuninkaalliseksi itsensä tuntee.

Illallien tarjottiin pöytään ja se sisälsi red snapper kalaa, joka oli haudutettu riisiviinissä ja maustettu tuorein yrtein. Oli munakasta, jossa oli sieniä ja jonkinlaisia rapuja ja vielä pannussa pyöräytettyjä ituja, mukana suolakalaa, vihanneksia ja mustia sieniä. Todella herkullista ja tuoretta, paistettu altaan luona olevan oleskelutilan yhteydessä sijaitsevassa keittiössä juuri äsken ja juuri meille! Jälkiruuaksi oli tuoreita hedelmiä ja vaniljajäätelöä annokseksi koottuna. Sitten vielä presso-kahvia ja pieniä makeita herkkupaloja, joita en osaa tässä nimetä.
Nyt sataa aivan kaatamalla ja sateen pirskahdukset tunkevat tänne oleskelutilaankin (täällä ei ole seiniä), joten jatkan taas huomenna. Huomenna on tarkoitus päästä johonkin käsitykseen siitä, millainen tämä saari oikein on.

Mietteitä tien päältä

SUNNUNTAI 18.11.2012
Olemme kolisevassa bussissa Ipohin kaupungissa ja odotamme kuljettajaa. Lähdimme aamulla Kuala Lumpurista melkoisella juoksulla. Bussi lähti klo 9.15, mutta olimme melko varmoja että emme sinne ehdi vaikka menimmekin taksilla eräälle kaupungin kolmesta linja-autoasemasta, Pudu Sentral nimeltään. (Taksikuskin mukaan vielä väärälle niistä) Asemarakennus oli monikerroksinen härdelli, jossa eräs nainen radiopuhelin kädessä tuli kysymään minne olemme menossa ja johdatti meidät puolijuoksua bussiyhtiönsä tiskille. Onneksi asema oli oikea. Ei ollut aikaa ihmetellä millainen linja tuli valittua (ja valinnan varaa olisi ollut, eri firmojen tiskejä oli iso halli täynnä), mutta ehdimme kuitenkin juosten bussiin läpi monikerroksisen asemarakennuksen ja säästimme yli tunnin. En tiedä oliko säästö lopullista vai ei, koska heräsimme juuri Ipohin kaupungissa ja meidät käskettiin mennä tähän astetta rämisevämpään ja vanhempaan bussiin. Meidän pitäisi vielä päästä pieneen kaupunkiin nimeltä Lumut.

Bussimatkalle osasimme varata pitkälahkeiset housut ja fleecen päälle, koska ilmastointi on täällä usein hyytävän kylmää. Ehkä kuumuus on jotain josta turisti haluaa pyrkiä ehdoin tahdoin pois - ainakin täkäläisten mielestä. Takana istuva ruotsalaismies kävi mittaamassa lämpötilaa tuossa ulkona ja se näytti 39 astetta, joten ehkäpä tämä takki päällä viileässä istuminen ei ole hullumpi vaihtoehto. Tässäkin paikallisbussissa ilmastointi tuntuu pelaavan, mistä siis iso kiitos.
Lumutin kaupunki ei ole ennakkotietojen mukaan mitään muuta kuin portti Pangkorin saarelle ja sinne mekin olemme menossa. Pangkor on saari Malesian nimiemaan länsirannalla, ei kovin tunnettu, mutta siellä pitäisi olla rauhallista ja hyvät rannat. Tunnetumpi saari samalla rannalla on Penang tai Langawi, mutta ne ovat huomattavasti kauempana pohjoisessa emmekä tällä kertaa halunneet matkustaa niin pitkälle.

No niin, nyt tuli kuljettajakin käryävä tupakka suupielessä tuohon kuskinpaikalle, taidanpa jatkaa kirjoittamista illalla, jos vaikka on kovin kuoppaiset tiet. Ehkä pientä summaamista vielä siitä, millainen elämys Kuala Lumpur meille oli. Ennakko-odotukset eivät olleet kummoiset. Ajattelin lähinnä jotain Kalkutan tapaista kaupunkia (en tiedä miksi, ehkä kaupunkien nimissä on jotain samaa). Odottamaani kurjuutta ja kaaosta ei ollutkaan, vaan tilalla oikein mukava monipuolinen kaupunki, josta puuttuu Singaporen pintakiilto. Mielenkiintoisia vastakohtia, hyvin vihreä, hyvä julkinen raideliikenne (kaupungin sisäisiä busseja emme koettaneet), mutta jalkaisinkin oli hyvä liikkua. Etäisyydet eivät olleet valtavia. Jalkakäytävät olivat hyvässä kunnossa ja suojatieitä tai liikennevalojakin löytyi, joskin niiden noudattaminen jäi vähän epäselväksi. Joskus jalankulkijoile ei palanut mitään ja silloin piti arvailla ja mennä varmuuden vuoksi juosten yli. Odotusarvona on, että jalankulkija väistää aina autoja, jotka eivät anna koskaan tietä. Aina löytyi kuitenkin sopivan selkeä kohta tien ylitykseen ja toisinaan oli rakennettu myös yli- tai alikulkuja.

Autoa ei tehhnyt mieli vuokrata, liikenne on vasemmanpuoleista ja meidän makuun liian äkkipikaista ja epäselvää. Varmaa on ainostaan se, että nopeimmilla ja suurimmilla on tapaan perustuva etuajo-oikeus. Se myös kuuluu: bussi usein tööttää jos edessä oleva auto ajaa liian hiljaa, ja odottaa sitten pienen tai hitaan auton väistävän jonnekin (minne?). Autokanta on pääosin hyväkuntoista ja uudehkoa, parempikuntoista kuin Thaimaassa. Toki löytyyhän täältä niitä rämiä pommejakin, samankaltaista kuin kotimaassakin. Kojelauta tuulilasin alla on joskus koriste-esineiden hyllynä ja sinne saattaa olla laitettuna erilaisia pehmoeläimiä ja muita koristeita. Sivullani näkyy tällä hetkellä Proton ja Waja merkkisiä autoja - älkää kysykö mitä muita merkkejä/malleja täällä on, en tunista yhtäkään (siis ylipäätään). No, avolava Fordkin näkyy menevän tuolla. Kaksipyöräisiä on melko paljon ja niillä ajetaan kovaa. Kypärää käytetään yleensä, myös takana istuvilla on usein kypärä. Polkupyöriä näkyi vain muutama yksittäinen, ehkäpä juuri liikennekulttuurin ansiosta.

Ajamme juuri Ipohin läpi ja tämä näyttää sellaiselta tyypilliseltä aasialaiselta pikkukaupungilta joka ei turisteja houkuta, vaan täällä asutaan ja eletään tavallista elämää. Idän puolella siintää vuorijono, on siintänyt jo jonkin aikaa tänne tullessa (mitä nyt nukkumiselta ehdin havaita). Käsitykseni mukaan keskemmällä niemimaata on hyvinkin viidakkoista. Tällä kertaa emme halunneet ottaa malarialääkitystä ja jätämme syvemmät viidakot suosiolla väliin, pysyttelemme koko matkan ajan enemmän tai vähemmän rannikon tuntumassa. Tällä hetkellä olemme rannikolta ehkä puolen tunnin bussikyydin päässä ja suuntamme onkin kohti länttä. Meri tässä edessä on Andaman sea. Se ei ole näillä kohdin kovin aavaa ulappaa ainakaan kartan mukaan, vaan yksi Indonesian suurista saarista, Sumatra on siinä jonkinmoisen merimatkan takana. Luulisin että tsunami ei tehnyt täällä suuria tuhoja juuri Sumatran suojaavan vaikutuksen vuoksi, mutta tämä ei ole mikään varma tieto.

Aika hyvinhän tässäkin kyydissä pystyi kirjoittamaan, mutta jatkan kuitenkin vasta illalla uudesta majapaikasta jonne toivottavasti jollain tapaa pääsemme johkautumaan. Tässä vielä kulkemamme reitti, pientä Pangkorin saarta ei kartassa näy.

Elämyksiä kaikille aisteille

LAUANTAI 17.11.2012

Lähdimme aamiaiselle lähiostarille ja sillä välin alkoi mahtava ukonilma ja kaatosade. Pidimme sadetta ostarilla pari tuntia ja pääsimme lähtemään liikkeelle vasta 12 jälkeen. Suuntasimme kohti KL:n vihreämpää aluetta, jossa kohteenamme oli perhospuisto ja lintupuisto. Molemmat puistot olivat sellaisia, jossa kävellään perhosten / lintujen keskellä. Pidimme molemmista puistoista ja niissä meni koko päivä. Lintupuistossa oli erilaisia osia ja erilaisia lintuja.

Illalla lähdimme monoraililla illalliselle ja jäimme pois sellaisessa kohdassa, missä kartan mukaan sijaitsee paljon monentsasoisia hotelleja. Ajatuksena oli, että siellä olisi myös monenlaoista ruokapaikkaa ja näin se olikin. Söimme erinomaisessa kiinalaisessa ravintolassa jalkakäytävälle katetuissa pöydissä. Hetken söin jalat ylhäällä kun iso rotta jolkotteli seinänvierustalla olevien pöytien alla, mutta ei se onneksi tullut meidän jalkoihin häntineen huiskimaan. Minä söin rapuja tuoreen valkosipulin ja vihreiden pienien tsilipalkojen kera ja, Pasi söi possua mustapippurikastikkeessa. Laskimme huviksemme ikkunan takaisessa keittiössä heiluovien kokkien määrän, ei niin kovin isossa keittiössä heilui tasan 10 kokkia!

Vaeltelimme keskustan tungoksessa päämäärättä. Kaupunginosa oli ihmisten suosiossa, se kuhisi elämää ja lauantai-illasta nauttivia ihmisiä. Satuimme eräälle katukettiöiden valtaamaalle kadulle, jossa sadat ihmiset söivät muovipöytien ääressä ja kaikkialla leijuivat huumaavan hyvät tuoksut. Pienimmissä kioskeissa oli katettu jäiden päälle raakoja vastaita jotka sitten paistettiin asiakkaiden toivomusten mukaan suoraan tuoreina syötäviksi.

Kävimme vielä erinomaisessa jalkahieronnassa tai footreflexorilla kuten termi taisi kuulua (40 MYR/ 45 min) Best Friend -nimisessä paikassa. Se oli puolestaan sellaisella kadulla joka oli täynnä hierontapaikkoja. Suosittelen näitä kovanäppisiä ystävällisiä miehiä ja naisia, kylläpä valtamisesta kipeät jalat saivat höykytystä, ah.

Palasimme omille hiljaisille kotikaduille, jotka tuntuivat keskustan vilskeen jälkeen aivan kuolleita. Mutta mikä onni oli tässä hotellin paikan valinnassa, saa taatusti hyvät yöunet. Huomenna rinkan pakkausta tiedossa heti aamusta ja kohti uusia paikkoja.

Taivasta hipova torni

Kuala Lumpurin ilta on sitä mitä päiväkin; on vain pimeämpää. Valoa täällä riittää erilaista rakennusten valaistuksista ja kadulta, joten pimeys on suhteellinen käsite. Lähdimme käymään monorail-kyydillä ja jalkaisin melko lähellä sijaitsevalla Kuala Lumpurin tornilla, jossa pitäisi olla näköalatasanne huimaavassa 276 metrin korkeudessa. Itse tornikin sijaitsi korkealla kukkualalla, joten muuhun kaupunkiin nähden ero olisi vielä isompi.

Kukkulalle ei tarvinnut kiivetä, vaan ystävällisesti vastaan tulevat turistit vinkkasivat, että ilmainen pikkubussi kuljettaa ees-taas tornin juurelle. Se olikin tervetullutta, ei tarvinnut kopsutella korkokengissä melkoista ylämäkimatkaa. Tornista (sis. pääsymaksu MYR 47/ hlö) oli hienot näkymät, vaikka Hong Kongin Peakille se ei vetänyt vertoja, en osaa sanoa miksi. Ehkäpä siksi että näköaloja piti katsoa lasin takaa (jostain tuli mieleeni Puijo isompana versiona) ja jotenkin se, että kaupunkin levittyi ihan joka suuntiin, ei tuonut oikeutta yksityiskohdille. Yksi oli silti ylitse muiden: täkäläiset kaksoistornit "Petronas twin-towers". Ne näyttivät välkehtivän hopeisissa kuorissa timantein koristeltuna. Upea näky.

Ai millainen näköala sieltä sitten oli? No tällainen:

Hyvää yötä!
PS: päivitin muutamia kuvia myös aikaisempiin teksteihin.