Luonto vastaan ihminen

MAANANTAI 19.11.2012
Päivä alkoi hyvällä aamiaisella ja sen jälkeen saarikireroksella. Meitä tuli hakemaan samanlainen pinkki pakettiauto-taksi, jollaisella eilen tulimme ja joka on näemmä saaren taksin tunnusomainen piirre. Auto on maalattu samalla pinkillä myös sisältä. Mies sanoi että mittarissa oli noin 600 tuhatta, mutta monesko kierros on menossa, tarina ei kerro.

Saari on Mohanin mukaan n. 8,5 neliökilometrin kokoinen soikio ja alkuperäistä asutusta on paljon, vajaa 10 000 asukasta ja saman verran muualta tullutta työvoimaa. Asutus on jakautunut ymmärrykseni mukaan malesialaisten kylään ja kiinalaiskylään (china-town on siis tosiaan melkein jokaisessa maailman kolkassa). Täällä oli myös kaupunkimainen alue jossa oli tasokkaampia asumuksia. Kouluja oli niinikään kaksi, toinen malesialaisille ja toinen kiinalaisille. Saarella oli myös pieni lentokenttä tai oikeammin pieni kiitorata. Saari on jakautunut siten, että saaren keskiosassa ei ole asutusta, vain viidakkoa ja korkeuserot siellä ovat suuria. Saaren sillä pitkällä itärannalla missä on saapumislaiturit, on myös kylät, asutukset, markkinapaikat ja kaupat. Toisella pitkällä länsirannalla (avomerelle päin) on hiekkarannat ja jonkin verran hotelleja tai lomakyliä. Näitä oli melko vähän ja ainakin osa oli hyvin vaatimattomia. Kävimme Coral Beachilla, joka on paras ja rauhallisin hiekkaranta täällä. Väkeä oli todella vähän. Ajoimme vilkkaamman Nipah Beachin ohi, jossa oli paljon veneitä ja vesiaktiviteetteja. Sen jälkeen oli vielä muutama vaatimattomampi rantakaistale.

Vierailimme ensimmäistä kertaa kiinalaisessa temppelissä. Paikka ei itselle tuonut mieleen mitään rauhallista hartauden tunnetta, koska paikka oli kirjavan värikäs ja täynnä erilaisia värikkäitä ja ilmeikkäitä hahmoja (jumalia?), lohikäärmeitä ja alttareita. Suitsukkeita paloi joka puolella, niitä voi ostaa ja käydä laittamassa hahmojen eteen alttareille.Temppelin taakse rinteeseen oli rakennettu kiinan muuri pienoiskoossa ja sen vierellä kulki portaat. Eräs mies kulki muurin viertä läpsytellen käsiä ja huudahdellen iloisesti. En tiedä oliko se pelkkä ilon ilmaus vai liittyikö johonkin uskonnolliseen rituaaliin. Kiipeilimme temppelin takana Kiinan muurin vierustaa ja myös kallioilla ylempänä missä näytti olevan piknik tyylisiä paikkoja ja näköalatasanteita. Paikalla oli myös kymmeniä kilpikonnia ja isoja kaloja kallioisissa vesialtaissa. Toivottavasti joku hoitaa niitä, koska kilpikonnat näyttivät tulevan heti "kerjuulle" kun näkivät meidät altaan reunalla. Paikka oli todella mielenkiintoinen ja vaeltelimme siellä kauan kuljettajan tähytessä meitä.

Rannalla emme olleet kauan, koska uiminen kesken autokierroksen ei kiinnostanut ja toisaalta kuumassa hiekassa istuskelu sillä hetkellä vielä vähemmän. Tuntui että kuljettaja hämmästyikin sitä, että vaeltelimme temppelialueella kauan, mutta ranta oli meillä hänen tupakkataukonsa aikana riittävästi katsastettu. Kävimme vielä katsomassa hollantilaisten linnakkeen rauniota, joka oli alkuperäisesti peräisin 1600 -luvulta, mutta hajotettu ilmeisesti muutamaan kertaan ja myöhemmin rakennettu uudestaan vanhan mallin mukaan. Tiilet olivat mielenkiintoisia, hyvin pieniä, rosoisia ja kauniin vaaleita.

Odottelemme tässä lounasta ja sen jälkeen on jo iltapäivän ohjelma tiedossa.
Ja lounas, voi ei. Paikkaa pitää pariskunta, joka on ilmeisesti kotoisin Intiasta. Heillä on jo aikuiset lapst. Mies toimii paikan johtajana ja vaimo tekee ruuat. Ja millaiset ruuat! Tänään saimme malesialaista kotiruokaa (mielestäni ruoka tuntui intialaiselta, mutta ehkä ruokaperinne vaeltaa ihmisten mukana niin, ettei kaikesta ruuasta enää osaa sanoa minkä maalaista ruokaa se ei olisi.) Söimme Rotia, joka ei ollut meille ennalta tuttua. Se oli pehmeää litteää pannukakkumaista pyöreää leipää, jonka päälle laitettiin karria (jossa taas oli kanaa ja perunaa maustekastikkeessa), tuoreista vaaleanvihreistä pavuista tehtyä lisuketta ja tomaatista tehtyä lisuketta. Ei tämä näin kerrottuna kuulosta miltään erityiseltä, mutta se oli, se oli aivan erityisen ihanaa ja söimme hirveän määrän. Jälkiruuaksi oli hedelmiä ja kahvia.

Ruuan jälkeen oli sateisen olosta, mutta halusimme silti mennä rannalle. Mohan vei meidät maasturillaan polun päähän, mistä pääsisimme viidakon ja saaren läpi polkua pitkin autiolle rannalle. Matka käsittäisi kiipeämisen ylös ja laskeutumisen alas ja lupasimme olla liukastumatta jos palaisimme rankkasateessa. Reitti oli rankka mutta lyhyt, olimme toisella puolella kymmenessä minuutissa. Ranta oli valkohiekkainen ja autio - tai siltä se ainakin ensin näytti. Lastasimme tavarat kankaan päälle hiekalle ja laitoimme sateenvarjot suojaamaan tavaroita, reipas kesäsade vihmoi ja oli mukava lämpötila, ei yhtään kuuma.

Valmistauduimme menemään uimaan kun huomasimme että viidakosta hyppäsi apina juuri siihen puuhun, jonka alapuolella olimme. Oli jännä tunne kun äänettömästi yksi toisena jälkeen kokonainen perhekunta apinoita ilmestyi yläpuoliseen puuhun. Ne alkoivat maistelemaan puun hedelmiä ja viskoivat niitä puoliksi syötyinä alas. Eräs apinoista tuli ihan yläpuoelleni ja tarkkaili kassejamme. Kun käänsin katseeni suoraan ylös sitä kohden se käänsi katseensa muualle ja otti käteensä puun lehden ja hämmentyneenä hypisteli ja käänteli sitä 'muina apinoina'. Ähäs, et huijannut minua, arvaan kyllä, että jos käännämme selkämme te tuletteja ryöväävätte tavaramme latvuksiin!

Kävin uimassa ja mies jäi vahtimaan taravoita. Minun vahtivuorollani apinalauma puussa oli jo aika mittava ja ne alkoivat tapella siellä keskenään. Päätimme käydä katsomassa rannan toisessa päässä olisiko siellä parempaa paikkaa tavaroille, mutta yksi apina tuli pian tutkimaan tavaroitammeja piti juosta takaisin. Se oli hiekkaisin pikku käsin hypistellyt jo kameranlaukun, kännykkäpussin ja vyölaukun, mutta ei ehtinyt viedä mitään. Tuli vähän hitsckockmainen olo siitä piirityksestä ja vaihdoimme paikkaa ihan toiseen päähän rantaa emmekä enää laittaneet tavaroita puun alle. Tiedän apinoiden joskus purreen ihmisiä eikä niihin voi suhtautua kovin luottavaisesti. Apinat eivät enää seuranneet meitä, kävivät kyllä tutkimassa jälkemme hiekassa, josko jotain olisi jäänyt, mutta meiltä ei kyllä koskaan jää hiekkaan muuta kuin jalanjäljet.

Meillä oli vielä kaksi kohtaamista eläinten kanssa sillä reissulla.Kävelimme sateessa rannalla, kun yhtäkkiä metsästä pölähti juosten kolme toistametristä liskoa viereemme. Varmaan kaikki hämmästyimme kohtaamista ja poistuimme kohtauspisteestä loitommalle, kaksi liskoa takaisin metsään, yksi juoksi mereen ja me peräännyimme hiekalla. Liskot tulivat niin reippaasti että hetken tuntui että ne ovat agressiivisia, mutta eivät ne olleet ja laji oli meille tuttu jo Borneosta. Vaaraton sinänsä, kun pitää kunnioittavaa välimatkaa pitkään pyrstöön, jolla eläin voi sivaltaa.

Kolmas eläin-ihminen -kohtaaminen olikin jo verinen, vaikka eläin oli pienempi. Päästessämme hotellille mies löysi jalastaan metsässä elävän iilimadon, joka oli hyvän matkaa lihonut paluumatkamme aikana. Hän nykäisi sen irti jo vajaa tunti sitten, mutta niin hyvät hyytymisenestoaineet on otuksella käytössä, että rättiä ja laastaria pitää vaihtaa ehtimiseen edellisen täyttyessä. Kaipa se hyytyy ennen kuin mies tyhjenee :-)