Singaporen monet kasvot

LAUANTAI 8.12.2012
Viimeinen matkapäivä oli äärimmäisen täysi aamusta iltaan. Heräsimme Khao Lakissa ennen kuutta aamulla aamiaiselle ja lähdimme seitsemän aikaan taksilla kohti Phuketia. Olimme varanneet tilataksin etukäteen. Khao Lakin pääkadulla on takseja ”Cheaper than hotel” kyltillä varustettuna ja firma mainostaakin siinä takseja lentokentälle halvemmalla kuin hotellista varattuna.

Lähdössä oli taas kerran oma haikeutensa, vaikka ajatuksena on palata sinne uudelleen, niin paljon tykästyneitä olemme Khao Lakin moneen hyvään puoleen. Myös hotellimme Sunset Resort on erittäin suositeltava, erinomainen hinta-laatusuhde! Vähän edullisemmalla hinnalla saa hienommankin hotellin vertailussa kestävät puitteet ja palvelut.

Kone nousee Phang Nga lahden ylle, jonka maisemat ovat epätodelliset tästäkin perspektiivistä.

Lento Phuketista Air Asian siivin Singaporeen meni aikataulussa ja sujuvasti. Yhdensuuntainen lento maksoi noin 80 euroa / henkilö. Lentojen hinta riippuu sen ostamisen ajankohdasta ja hinta kallistuu aina mitä lähemmäs ajankohtaa tullaan (vai tietynhintaisia paikkoja on tietty määrä?). Jätimme matkatavarat Singaporen kentän säilytykseen (3 isoa pakaasia ja 3 pienempää, säilytysymaksu noin 15 e) ja lähdimme kaupungille. Suuntasimme suoraan Singaporen kauppakadulle, Orchard Roadille.

En tiedä mitä odotin, jonkinlaista aasialaista torikauppiaiden hullunmyllyä, mutta toisin kävi. Leveä ja pitkä kauppakatu kimalsi toinen toistaan kiiltävämpiä ostoskeskuksia: Cartier, Dior, Dolce & Gabbana, Giorgio Armani, Luis Vuitton, Gucci, Ralph Laurent, Prada… äimistelimme niitä kuin sadun maalaishiiret kaupungissa. Olimme pökertyä nälästä ja paikka oli aivan väärä ruokapaikan etsimiseen. Lopulta päädyimme jonotuksen jälkeen erään ostoskeskuksen kuppilaan, jossa söimme mikro-eineksiltä maistuvan ja illallisen arvoisen lounaan. Saimme toisen jonotus-session jälkeen Starbucksin kahvilasta istumapaikat ja joimme valtavat ämpärilliset kahvia.

Tämän virkistäminä jaksoimme vielä mennä katsomaan kuudelta illalla aukeavaa iltatoria Chinatowniin (lähin metropysäkki on myös nimeltään Chinatown). Olimme taas aivan erilaisessa maailmassa kapeilla kaduilla kaikenlaista krääsää pursuavien kojujen joukossa. Sieltä löytyi myös Tintti-kauppa, jossa myytiin kaikkea Tintti-sarjakuviin liittyvää oheistuotetta sekä itse sarjakuvia tietenkin myös. Esimerkiksi taidokas pienoismalli Tintistä, kapteeni Haddockista ja Milousta aavikolla vaeltamassa olisi irronnut mukaan parilla tuhannella eurolla… Huih.

Ostimme muutamia puisia viuhkoja, erään karmaisevan pienen kiinalaisen porsaan (eräälle porsaita keräävälle tutulle) sekä eksoottisia kiinalaisia puna-kultaisia kirjekuoria häälahjarahoja varten. Orchard Roadilta emme ostaneet mitään.

Kiinalainen kaupunginosa oli temppeleineen ja tavarapaljouksineen todella mukavan tuntuinen kaupunginosa ja siellä olisi ollut paljon mukavan näköisiä ruokapaikkoja. Olimme siellä enemmän kotonamme kuin kiiltävällä Orchard-Roadilla. Tällä kertaa jäi maistamatta muun muassa sammakot, käärmeet ja kilpikonnat, joita näimme lautaselle pääsyä odottamassa. Ravintoloista sai myös perinteisempiä kiinalaisia annoksia, mutta harmiksemme olimme ravittuja aiemmilla ”eineksillä” emmekä jaksaneet sillä hetkellä jäädä syömään. Raahustimme lentokentälle vievän vihreän metrolinjan varteen ja takaisin kentälle.

Vinkkinä Singaporen lentokentän palveluista vielä se, että siellä on erilaisia lepohuoneita ja virkistäytymispaikkoja jos lentojen väliin jää aikaa. Lentokenttä tarjoaa myös maksuttoman bussikierroksen kaupungin nähtävyyksien ympäri, jota emme tällä kertaa käyttäneet kun tarkoitus oli ostella jotain. Ehkä järkevämpää jälkikäteen ajatellen olisi ollut syödä lounas lentokentällä ja mennä pelkälle kiertoajelulle, mutta valitsimme ostosmahdollisuutta ajatellen näin.

Lento kotiin lähti keskiyön kynnyksellä, ajoissa ja sujuvasti kuten kaikki muukin liikkuminen matkalla. Olimme kotona 3,5 viikkoa lähtömme jälkeen. Lähdön hetkellä taaksemme jättämä syksyinen kotipiha oli saanut lumipeitteen ja sandaalit haukkasivat armotta lunta. Kirjoittelen viimeisiä matkamuistoja kotisohvalta viileässä ja nenään kuivalta tuntuvassa huoneilmassa. Matka on takana ja taas kerran palaamme roppakaupalla kokemuksia rikkaampana. Toisaalta oli jo hyvä aikakin palata, toisaalta kaipuu maailmalle jäi. On se ihme juttu. Vai onko? Kiitos teille tutuille lukijoille, jotka jaoitte matkamme kotoa tai työpaikoilta. Toivottavasti tästä blogista olisi iloa jollekin omaa matkaansa suunnittelevalle! Kiitos - Thank You - Terima kasih - Khop khun kaa!

Pyrin piirtämään todellisen maitse ja vesitse kulkemamme reitin tähän karttaan.

Rantaa, kipuamista ja herkuttelua

MAANANTAI - PERJANTAI 3.-7.12.1012
Rantaelämä Khao Lakissa jatkuu vaihteeksi onnahdellen. Mies sairastui vatsatautiin ja kuumeeseen, nukkui kuumeisena koko maanantain. Tiistaina aamulla kuume oli poissa ja päivän mittaan voimat palautuivat ja hän pääsi iltapäivällä jo ulkoilemaankin. Näitähän nyt on melkein joka lomalla jollekin tullut, se täytyy vaan ottaa niin, että kun tulee niin tulee. Maanantain ja tiistain siis olimme pojan kanssa omalla hotellin rannalla uimassa ja loikoilemassa.
Osa hotellista rannan suunnasta:

Keskiviikkona olimme kaikki kunnossa ja päätimme patikoida heti aamusta Khao Lak -Lam Ru National Parkiin, tähän ihan lähelle. Luonnonpuisto on perustettu vuonna 1991 ja se käsittää 125 neliökilmetrin alan merenrannasta sisämaahan ajoittain aika kapeahkona kaistaleena. Se rajoittuu siis vain pieneltä osaltaan mereen. Kävelimme siellä kilometrin verran mäkiseen maastoon tehtyä polkua ja pääsimme luonnonpuiston hiekkarannalle, pieneen lahdenpoukamaan muutaman niemen taakse tästä hotellilta katsottuna. Päivällä tulimme takaisin ja kävimme matkalla lounaalla. Tässä päivän kuvasatoa:

Metsästä mereen virtaa pieni puropahanen, jossa nämä kuvaukselliset kukat ajelehtivat ohi juuri kun satuin kohdalle kameran kanssa.

Rannan hiekka oli rapujen kuviomima. Ravut kaivavat pientä koloa hiekkaan, tuovat hiekan ulos kolosta ja pyöräyttävät sen seiväksi pilleriksi säteittäin kolon suustä ulospäin laajenevalle kehälle. Ravut kirjoivat erilaista kaunista pitsistä kuviota, joka pian jäisi laskuveden alle. Mikä lie kolon tarkoitus ja miksi hiekan pyräyttäminen pilleriksi?

Torstaina menimme lavataksilla (600 bht edestakainen matka) läheisille Ton Chongfa vesiputouksille. Vesiputoukset ovat osa samaa luonnonpuistoa kuin mitä eilen näimme meren rannalta, mutta ajoimme niitä katsomaan sisämaahan noin 5 km matkan. Patikoimme puolitoista tuntia kiiveten vesiputouken neljälle eri tasolle. Ne laskevat kaikkiaan 200m viidessä eri tasossa. Ensimmäiselle tasolle voi tulla lapsien tai huonompijalkaisten kanssa, mutta ylemmät tasot olivat melkomoisen kiipeämisen takana. Opasteita oli harvakseltaan ja lähdinpä vielä tavoittelemaan neljännen jälkeen viimeistäkin tasoa. Jouduin kuitenkin palaamaan savista jyrkännettä takaisin alas sen muututtua läpitunkemattomaksi ja huomasin alhaalla kyltin jossa kerrotaan polun loppuvan ja kielletään jatkamasta enää ylöspäin vaarallisen reitin takia.

Päivärutiinit ovat täällä sangen miellyttäviä. Lähdemme aamiaiselle rantaan kahdeksaksi. Mahat pullollaan pakkaamme rantakamppeet / retkikamppeet ja aamupäivä menee joko rannalla tai retkeillen. Lounaan syömme jossain rantaravintolassa ja käymme kahvilla omassa hotellihuoneessa. Iltapäivällä vähän lisää rantaa ja torkuskelua rantatuoleissa. Iltapäivän päätteeksi tulemme suihkuun ja lähdemme kaupungille eli Khao Lakin keskustaan. Käymme erilaisissa liikkeissä ja kaupoissa ja sen jälkeen illallisella. Illallisen jälkeen palaamme huoneeseen, joskus kahdeksaksi, joskus kymmeneksi.

Kerroinko jo aamiaisesta? Ravintola sijaitsee aivan rannalla ja pöydät ovat suuren katoksen alla. Aamiaishuoneessa ruuat ovat katettuna seisoviin pöytiin. Siellä on pieni keittonurkkaus, jossa kokki valmistaa kananmumia toiveiden mukaisesti: keitettyjä, paistettuja tai omeletteja. Söimme joka aamu omeletin täytteinä tomaattia, paprikaa, kinkkua, sipulia, ruohosipulia, tsiliä ja juustoa - täytevalikoimaa oli. Sen jälkeen paahdoimme leipää ja croissantteja (leipävalikoima oli hyvä), päälle oli juustoa ja leikkeleitä sekä erilaisia kasviksia. Lämpimiä ruokia oli todella laaja valikoima, riisi- ja nuudeliruuista perunoihin, pekoniin, makkaroihin ja panukakkuihin. Tämän lisäksi oli joka aamu valikoima tuoreita paloiteltuja hedelmiä: ananasta, papaijaa, melonia, mangoa ja pikkuruisia makeita banaaneja (kuvassa). Voi valita myös maustamatonta jogurtttia tuoreiden hedelmäpalojen ja pähkinöiden kera. Teetä tai kahvia tarjottiin pöytään ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja hymyilevää. Tuli ihana alku päivälle!

Täysi viikko on täällä nyt vierähtänyt ja huomenna on kotiinpaluun aika. Lähdemme aamulla lentäen Phuketista Singaporeen, josta yölennolla takaisin Helsinkiin. Tulimme arviolta 1300 kilometrin matkan etäisyydelle maitse lähtöpisteestä (alkumatkan 660 km menimme kahteen kertaan, ensin Pulau Pangkoriin mennessä ja toisella kertaa tänne Thaimaahan matkatessa), yhteensä matkasimme vajaassa kuukaudessa tänne päästyämme noin 4000 kilometriä. Pitkät lentomatkat mukaan lukien matkaa tuli 22 500 kilometriä, joskin lentoja ja muuta matkustamista ynnätessä matkasta ei muodostu kokonaiskuvaa. Lento tapahtuu eräänlaisessa ympäristötyhjiössä (purkki taivaalla) verrattuna maata halkovaan junaan tai bussiin.

Rantaelämää

LAUANTAI JA SUNNUNTAI 1.-2.12.2012

Joulukuu on alkanut mukavissa merkeissä: rannalla Kaho Lakissa. Uidaan, patikoidaan pitkin hiekkarantaa, köllötellään rantatuoleilla 'ottamassa varjoa' ja juodaan hyviä tuoreista hedelmistä puristettuja ja jäämurskan kanssa sekoitettuja mehuja. Käydään syömässä jossain rantapaikassa päivällä ja jossain kylillä illalla. Eilen illalla oli Bang Niang -rannan tuntumassa markkinat. Samaa tavaraa siellä oli myytävänä kuin muutenkin kaduilla. Aiomme ostaa muutamia kesäpaitoja, hameita yms pientä päivitystä lomavaatteisiin. Niitä ei juuri tule käytettyä Suomen kesässä, mutta ne on hyviä ja kevyitä matkalla. Mahdollisesti teetän aurinkolasit lukulasivahvuuksilla.

(Lava-autolla markkinoille)

Tähän lähelle on viime matkan jälkeen valmistunut yksi uusi hieno rantahotelli. Pieniä rakentamattomia rantakaistaleita on vielä. Khao Lakin paras puoli on se, että hiekkaranta kuuluu kaikille. Siihen ei saa rakennusoikeutta, ei saa tuoda aurinkotuoleja eikä siinä tai vesialueella saa ajaa moottorikäyttöisillä autoilla tai veneillä. Ranta on siis avoin kaikille ja rauhallinen. Tsunamin merkit käyvät aina vain vähäisemmäksi, raunioita on harvemmassa ja Khao Lak on elpynyt ulkoisesti tapahtumasta. Aina täällä käydessämme muistelen matkaamme Blue Village Pakarangiin juuri ennen tsunamia ja mietin miten melkein kaikki sen hotellin työntekijät varmasti menehtyivät tapahtumassa. Ilmeisesti Pakarangin niemimaa, pahiten kärsinyt alue, on jäänyt keskustaa autiommaksi. Rantaan tuli jotain pysyviä muutoksia, olihan se poikkeuksellisen pitkä ja matala ja aallot siellä voimakkaat. On tehnyt mieli monta kertaa palata katsomaan sitä, mutta vielä ei ole tullut mentyä. Mielessä se on säilynyt samanlaisena käsittämättömän kauniina paratiisina kuin sen silloin koimme. Laskuveden paljastamat pitkät hiekkasärkät siintivät auringossa yhtyen jossain kaukana meren vaaleanturkoosiin sineen. Oli samanlainen sesongin alku kuin nyt ja olimme monesti kahdestaan koko rannalla.

Tämän hotellin näköala on paras täällä kokemamme. Kun käännän sängyssä maatessani katsetta oikealle ja näen parvekkeen kaiteen lomasta palmuja, rantaa ja kuulen pehmeiden maininkien kohinan rantahiekkaan. Olemme vähän korkeammalla rannalta kohoavassa rinteessä ja etuvasemmalla hiekkaranta vaihtuu korkeaksi kallioiseksi niemeksi. Aurinko alkaa pian laskea kevyiden pilvien takana, iltapäivällä satoi rankasti ja sää on nyt seljennyt. Uimme siinä rankkasateessa, lämpimien pehmeiden maininkien keinunnassa. Mies menikin juuri parvekkeelle kuvailemaan auringonlaskua, pian lähdemme etsimään illallispaikkaa ja likapyykille pesulaa.

Meillä on ollut työnjakona matkablogissa se, että minä kirjoitan ja mies oikolukee ja valitsee kuvat tekstin oheen. Nettiyhteydestä ja päivän tapahtumarikkaudesta riippuen tähän menee noin tunti päivässä. Tällä matkalla hyödynsin mahdollisimman paljon siirtymisiä ja kirjoittelin bussissa tai junassa missä se aika ei ollut poissa muusta. Välillä kuvia on tullut lisäiltyä vasta jälkikäteen; niin tänääkin, miesväki on liian nälkäistä ja haluaa heti syömään. Siispä tehdään näin. :-)

Khao Lakiin

PERJANTAI 30.11.2012

Matkapäivä, viimeinen pitkä matskustusrupeama ennen kotiinpaluuta. Olimme kyselleet eri vaihtoehtoja päästä Lipeltä Khao Lakiin ja kaikki tuntuivat todella pitkiltä ja hankalilta. Venekyytiä olisi 8 tuntia (1950 bht/ hlö), päälle parin tunnin taksimatka Phuketin satamasta (n. 2000 bht) tai taksi + bussi. Jos haluaisi ajallisesti hieman lyhyemmän venematkan, pitäisi ensinnäkin maksaa melkein kaksinkertaisesti (3000 bht/hlö) ja kaiken lisäksi kyyti olisi speed-boatin korviaraastavaa jyrinää, sitäkin kuusi tuntia. Eräs matkanjärjestäjä teki meille kuitenkin parhaan mahdollisen tarjouksen, eli ensin pikaveneellä (1,5 tuntia 450 bht/hlö) mantereelle Bakbaraan (josta olimme tulleetkin) ja siitä loppumatka taksilla, noin 6-7 tuntia. Matkaa oli autolla 360 km eikä mitään moottoritiekyytiä ollut luvassa, mutta tämä tuntui silti mukavimmalta mahdollisuudelta, olisimme hotellissa alkuillasta.

Sivupolku tarinaan ja varoitus Hat Yaista:
Vielä sellainen yksityiskohta Hat Yain liityntäliikenteesta saarien suuntaan, että sieltä ei tullut mitään julkista bussia Pakbaraan, vaan piti ottaa yksityinen minibussi tai taksi ja sen jälkeen venekyyti. Minua oli junassa eräs malesialainen opiskelija varoittanut, että Hat Yaissa yritetään huijata turisteja, häntäkin malesialaisena oli kerran huijattu. Junan pysähtyessä Hat Yaihin meitä tuli hakemaan pieni joukko paikallisia nuoria miehiä, jotka kyselivät minne olimme menossa ja kultuaan määränpäämme sanoivat että nyt on kiire ja juoksuttivat meitä mukanaan pois junasta, rautatieasemalta ja viereisen korttelin liikkeeseensä. Matkalla eräs miehistä mutisi minulle jotain ja teki "kurkunleikkaus-eleen", mutta en saanut selvää sanoista. Kysyessäni hän katseli muualle ja minulle tuli heti mieleen ettei meitä juoksuttavalla miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa, että tällä kertaa ette kyllä huijaa meitä. Kovalla kiireellä (hämmennystaktiikkaa) meille läiskästiin summa, että pääsisimme Lipelle jos maksaisimme 2500 bht eli reilut 800 /hlö. Olisi pitänyt äkkiä ostaa lippu, koska laiva lähtisi ihan pian. Käännyin kannoillani ja sanoin miehelleni että minäpä katselen vähän ympärilleni, että älä osta mitään. Eräs mies juoksi perääni ja huuteli stop-stop, mutta tekeydyin kuuroksi ja menin menojani. Mieheni kysellessä lisää selvisi, että meille oltiin kauppaamassa pelkkää venekyytiä ilman bussimatkaa laiturille (1,5 tunnin matka). Viereisessä liikkeessä näin kaksi malesialaisturistia niin ikään menossa Lipelle ja heille tarjottiin kyytiä minibussilla laiturille ja laivamatkaa yhteishintaan 750 bht. Pyysin heti että voisimme lyöttäytyä yhteen, koska tiedän että matkamyyjillä on aina eri hinnat turisteille ja vielä eri hinnat eri värisille turisteille. Tämän parempaa tarjousta emme varmasti tulisi saamaan. Otimme matkan viidestään. Edelleen meidän piti mennä pikaveneellä, mutta ehdimmekin aikaisemmin lähtevään lauttaan, mutta siinä on melutason puolesta mukavampi matkustaa, vaikka kyyti onkin pidempi. Eli: jos menet Hat Yaihin, varo huijareita ja kysele matkojen hintoja eri paikoista jos ehdit (katso että ehdit viimeiseen lauttaan joka lähtee noin klo 14.30). Ilmeisesti kiireen tuntua tuomalla turisteja saadaan vielä enemmän hämmenyksiin ja meillekin olisi selvinnyt ensimäisten lippujen oston jälkeen, että taksimatkakin pitäisi jostain saada... Onneksi olimme varautuneet emmekä menneet ansaan.

Mutta takaisin matkapäiväämme. (Kuvassa rinkat matkalla pitkähäntäveneen kokassa kohti kelluvaa Speedboat-laituria) Suuntasimme siis veneitse kohti mannerta ja mantereella kohti pohjoista. Kartasta poiketen emme menneet vesitse vaan pitkin Etelä-Thaimaan kaunista maaseutua. Mitä ylemmäs pääsimme sitä enemmän karstivuoret hallitsivat maisemaa matalan kyläasutuksen täplittäessä maantien vierustaa. Siinä missä Pohjois-Malesiassa ihastelin riisivainioita aamu-usvassa, oli Etelä-Thaimaa reittimme varrella paljon kumipuuviljelmiä ja kyläpahasia. Karstivuorien luonnolla on käynyt palmurantoja paremmin kamppailussa ihmistä vastaan, ihminen ei juuri viihdy näillä töppöräisillä pystyseinäisillä vuorilla ja ne näyttävät edelleen ikiaikaisen ajattomilta. Ne saavat horisontin kumpuilemaan epätodellisen kauniisti. Mitä lähemmäs Khao Lakia tulimme, sen korkeampaa "normaalia" vuoristoa oli luvassa ja tiet muuttuivat kiemurtelevan jyrkkämutkaisiksi. Taksikuskimmekaan ei enää yrittänyt pitää epätasaista 60-120 kilometrin tuntivauhtia ja lopetti jatkuvan ohittelemisen, joka oli tehnyt koko matkasta enemmän ja vähemmän nykivää.

Pitkä matkamme päättyi alamäkeen ennen Khao Lakin keskustaa, kun ensimmäiset hotellit ilmestyivät näkyviin. Olimme sunnuntaina lähteneet nousemaan päiväntasaajan kohdalta Singaporesta halki Malesian ja kohti pohjoista. Tämän pohjoisemmas emme tällä matkalla mene. Viimeinen lomaviikko vietetään täällä Khao Lakin eteläpään rauhallisella ranta-alueella. Siellä sijaitsee myös Khao Lak Sunset, tämänkertainen hotellivalintamme. Tuntui kuin olisi tullut kotiin.