Singaporen monet kasvot

LAUANTAI 8.12.2012
Viimeinen matkapäivä oli äärimmäisen täysi aamusta iltaan. Heräsimme Khao Lakissa ennen kuutta aamulla aamiaiselle ja lähdimme seitsemän aikaan taksilla kohti Phuketia. Olimme varanneet tilataksin etukäteen. Khao Lakin pääkadulla on takseja ”Cheaper than hotel” kyltillä varustettuna ja firma mainostaakin siinä takseja lentokentälle halvemmalla kuin hotellista varattuna.

Lähdössä oli taas kerran oma haikeutensa, vaikka ajatuksena on palata sinne uudelleen, niin paljon tykästyneitä olemme Khao Lakin moneen hyvään puoleen. Myös hotellimme Sunset Resort on erittäin suositeltava, erinomainen hinta-laatusuhde! Vähän edullisemmalla hinnalla saa hienommankin hotellin vertailussa kestävät puitteet ja palvelut.

Kone nousee Phang Nga lahden ylle, jonka maisemat ovat epätodelliset tästäkin perspektiivistä.

Lento Phuketista Air Asian siivin Singaporeen meni aikataulussa ja sujuvasti. Yhdensuuntainen lento maksoi noin 80 euroa / henkilö. Lentojen hinta riippuu sen ostamisen ajankohdasta ja hinta kallistuu aina mitä lähemmäs ajankohtaa tullaan (vai tietynhintaisia paikkoja on tietty määrä?). Jätimme matkatavarat Singaporen kentän säilytykseen (3 isoa pakaasia ja 3 pienempää, säilytysymaksu noin 15 e) ja lähdimme kaupungille. Suuntasimme suoraan Singaporen kauppakadulle, Orchard Roadille.

En tiedä mitä odotin, jonkinlaista aasialaista torikauppiaiden hullunmyllyä, mutta toisin kävi. Leveä ja pitkä kauppakatu kimalsi toinen toistaan kiiltävämpiä ostoskeskuksia: Cartier, Dior, Dolce & Gabbana, Giorgio Armani, Luis Vuitton, Gucci, Ralph Laurent, Prada… äimistelimme niitä kuin sadun maalaishiiret kaupungissa. Olimme pökertyä nälästä ja paikka oli aivan väärä ruokapaikan etsimiseen. Lopulta päädyimme jonotuksen jälkeen erään ostoskeskuksen kuppilaan, jossa söimme mikro-eineksiltä maistuvan ja illallisen arvoisen lounaan. Saimme toisen jonotus-session jälkeen Starbucksin kahvilasta istumapaikat ja joimme valtavat ämpärilliset kahvia.

Tämän virkistäminä jaksoimme vielä mennä katsomaan kuudelta illalla aukeavaa iltatoria Chinatowniin (lähin metropysäkki on myös nimeltään Chinatown). Olimme taas aivan erilaisessa maailmassa kapeilla kaduilla kaikenlaista krääsää pursuavien kojujen joukossa. Sieltä löytyi myös Tintti-kauppa, jossa myytiin kaikkea Tintti-sarjakuviin liittyvää oheistuotetta sekä itse sarjakuvia tietenkin myös. Esimerkiksi taidokas pienoismalli Tintistä, kapteeni Haddockista ja Milousta aavikolla vaeltamassa olisi irronnut mukaan parilla tuhannella eurolla… Huih.

Ostimme muutamia puisia viuhkoja, erään karmaisevan pienen kiinalaisen porsaan (eräälle porsaita keräävälle tutulle) sekä eksoottisia kiinalaisia puna-kultaisia kirjekuoria häälahjarahoja varten. Orchard Roadilta emme ostaneet mitään.

Kiinalainen kaupunginosa oli temppeleineen ja tavarapaljouksineen todella mukavan tuntuinen kaupunginosa ja siellä olisi ollut paljon mukavan näköisiä ruokapaikkoja. Olimme siellä enemmän kotonamme kuin kiiltävällä Orchard-Roadilla. Tällä kertaa jäi maistamatta muun muassa sammakot, käärmeet ja kilpikonnat, joita näimme lautaselle pääsyä odottamassa. Ravintoloista sai myös perinteisempiä kiinalaisia annoksia, mutta harmiksemme olimme ravittuja aiemmilla ”eineksillä” emmekä jaksaneet sillä hetkellä jäädä syömään. Raahustimme lentokentälle vievän vihreän metrolinjan varteen ja takaisin kentälle.

Vinkkinä Singaporen lentokentän palveluista vielä se, että siellä on erilaisia lepohuoneita ja virkistäytymispaikkoja jos lentojen väliin jää aikaa. Lentokenttä tarjoaa myös maksuttoman bussikierroksen kaupungin nähtävyyksien ympäri, jota emme tällä kertaa käyttäneet kun tarkoitus oli ostella jotain. Ehkä järkevämpää jälkikäteen ajatellen olisi ollut syödä lounas lentokentällä ja mennä pelkälle kiertoajelulle, mutta valitsimme ostosmahdollisuutta ajatellen näin.

Lento kotiin lähti keskiyön kynnyksellä, ajoissa ja sujuvasti kuten kaikki muukin liikkuminen matkalla. Olimme kotona 3,5 viikkoa lähtömme jälkeen. Lähdön hetkellä taaksemme jättämä syksyinen kotipiha oli saanut lumipeitteen ja sandaalit haukkasivat armotta lunta. Kirjoittelen viimeisiä matkamuistoja kotisohvalta viileässä ja nenään kuivalta tuntuvassa huoneilmassa. Matka on takana ja taas kerran palaamme roppakaupalla kokemuksia rikkaampana. Toisaalta oli jo hyvä aikakin palata, toisaalta kaipuu maailmalle jäi. On se ihme juttu. Vai onko? Kiitos teille tutuille lukijoille, jotka jaoitte matkamme kotoa tai työpaikoilta. Toivottavasti tästä blogista olisi iloa jollekin omaa matkaansa suunnittelevalle! Kiitos - Thank You - Terima kasih - Khop khun kaa!

Pyrin piirtämään todellisen maitse ja vesitse kulkemamme reitin tähän karttaan.

Rantaa, kipuamista ja herkuttelua

MAANANTAI - PERJANTAI 3.-7.12.1012
Rantaelämä Khao Lakissa jatkuu vaihteeksi onnahdellen. Mies sairastui vatsatautiin ja kuumeeseen, nukkui kuumeisena koko maanantain. Tiistaina aamulla kuume oli poissa ja päivän mittaan voimat palautuivat ja hän pääsi iltapäivällä jo ulkoilemaankin. Näitähän nyt on melkein joka lomalla jollekin tullut, se täytyy vaan ottaa niin, että kun tulee niin tulee. Maanantain ja tiistain siis olimme pojan kanssa omalla hotellin rannalla uimassa ja loikoilemassa.
Osa hotellista rannan suunnasta:

Keskiviikkona olimme kaikki kunnossa ja päätimme patikoida heti aamusta Khao Lak -Lam Ru National Parkiin, tähän ihan lähelle. Luonnonpuisto on perustettu vuonna 1991 ja se käsittää 125 neliökilmetrin alan merenrannasta sisämaahan ajoittain aika kapeahkona kaistaleena. Se rajoittuu siis vain pieneltä osaltaan mereen. Kävelimme siellä kilometrin verran mäkiseen maastoon tehtyä polkua ja pääsimme luonnonpuiston hiekkarannalle, pieneen lahdenpoukamaan muutaman niemen taakse tästä hotellilta katsottuna. Päivällä tulimme takaisin ja kävimme matkalla lounaalla. Tässä päivän kuvasatoa:

Metsästä mereen virtaa pieni puropahanen, jossa nämä kuvaukselliset kukat ajelehtivat ohi juuri kun satuin kohdalle kameran kanssa.

Rannan hiekka oli rapujen kuviomima. Ravut kaivavat pientä koloa hiekkaan, tuovat hiekan ulos kolosta ja pyöräyttävät sen seiväksi pilleriksi säteittäin kolon suustä ulospäin laajenevalle kehälle. Ravut kirjoivat erilaista kaunista pitsistä kuviota, joka pian jäisi laskuveden alle. Mikä lie kolon tarkoitus ja miksi hiekan pyräyttäminen pilleriksi?

Torstaina menimme lavataksilla (600 bht edestakainen matka) läheisille Ton Chongfa vesiputouksille. Vesiputoukset ovat osa samaa luonnonpuistoa kuin mitä eilen näimme meren rannalta, mutta ajoimme niitä katsomaan sisämaahan noin 5 km matkan. Patikoimme puolitoista tuntia kiiveten vesiputouken neljälle eri tasolle. Ne laskevat kaikkiaan 200m viidessä eri tasossa. Ensimmäiselle tasolle voi tulla lapsien tai huonompijalkaisten kanssa, mutta ylemmät tasot olivat melkomoisen kiipeämisen takana. Opasteita oli harvakseltaan ja lähdinpä vielä tavoittelemaan neljännen jälkeen viimeistäkin tasoa. Jouduin kuitenkin palaamaan savista jyrkännettä takaisin alas sen muututtua läpitunkemattomaksi ja huomasin alhaalla kyltin jossa kerrotaan polun loppuvan ja kielletään jatkamasta enää ylöspäin vaarallisen reitin takia.

Päivärutiinit ovat täällä sangen miellyttäviä. Lähdemme aamiaiselle rantaan kahdeksaksi. Mahat pullollaan pakkaamme rantakamppeet / retkikamppeet ja aamupäivä menee joko rannalla tai retkeillen. Lounaan syömme jossain rantaravintolassa ja käymme kahvilla omassa hotellihuoneessa. Iltapäivällä vähän lisää rantaa ja torkuskelua rantatuoleissa. Iltapäivän päätteeksi tulemme suihkuun ja lähdemme kaupungille eli Khao Lakin keskustaan. Käymme erilaisissa liikkeissä ja kaupoissa ja sen jälkeen illallisella. Illallisen jälkeen palaamme huoneeseen, joskus kahdeksaksi, joskus kymmeneksi.

Kerroinko jo aamiaisesta? Ravintola sijaitsee aivan rannalla ja pöydät ovat suuren katoksen alla. Aamiaishuoneessa ruuat ovat katettuna seisoviin pöytiin. Siellä on pieni keittonurkkaus, jossa kokki valmistaa kananmumia toiveiden mukaisesti: keitettyjä, paistettuja tai omeletteja. Söimme joka aamu omeletin täytteinä tomaattia, paprikaa, kinkkua, sipulia, ruohosipulia, tsiliä ja juustoa - täytevalikoimaa oli. Sen jälkeen paahdoimme leipää ja croissantteja (leipävalikoima oli hyvä), päälle oli juustoa ja leikkeleitä sekä erilaisia kasviksia. Lämpimiä ruokia oli todella laaja valikoima, riisi- ja nuudeliruuista perunoihin, pekoniin, makkaroihin ja panukakkuihin. Tämän lisäksi oli joka aamu valikoima tuoreita paloiteltuja hedelmiä: ananasta, papaijaa, melonia, mangoa ja pikkuruisia makeita banaaneja (kuvassa). Voi valita myös maustamatonta jogurtttia tuoreiden hedelmäpalojen ja pähkinöiden kera. Teetä tai kahvia tarjottiin pöytään ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja hymyilevää. Tuli ihana alku päivälle!

Täysi viikko on täällä nyt vierähtänyt ja huomenna on kotiinpaluun aika. Lähdemme aamulla lentäen Phuketista Singaporeen, josta yölennolla takaisin Helsinkiin. Tulimme arviolta 1300 kilometrin matkan etäisyydelle maitse lähtöpisteestä (alkumatkan 660 km menimme kahteen kertaan, ensin Pulau Pangkoriin mennessä ja toisella kertaa tänne Thaimaahan matkatessa), yhteensä matkasimme vajaassa kuukaudessa tänne päästyämme noin 4000 kilometriä. Pitkät lentomatkat mukaan lukien matkaa tuli 22 500 kilometriä, joskin lentoja ja muuta matkustamista ynnätessä matkasta ei muodostu kokonaiskuvaa. Lento tapahtuu eräänlaisessa ympäristötyhjiössä (purkki taivaalla) verrattuna maata halkovaan junaan tai bussiin.

Rantaelämää

LAUANTAI JA SUNNUNTAI 1.-2.12.2012

Joulukuu on alkanut mukavissa merkeissä: rannalla Kaho Lakissa. Uidaan, patikoidaan pitkin hiekkarantaa, köllötellään rantatuoleilla 'ottamassa varjoa' ja juodaan hyviä tuoreista hedelmistä puristettuja ja jäämurskan kanssa sekoitettuja mehuja. Käydään syömässä jossain rantapaikassa päivällä ja jossain kylillä illalla. Eilen illalla oli Bang Niang -rannan tuntumassa markkinat. Samaa tavaraa siellä oli myytävänä kuin muutenkin kaduilla. Aiomme ostaa muutamia kesäpaitoja, hameita yms pientä päivitystä lomavaatteisiin. Niitä ei juuri tule käytettyä Suomen kesässä, mutta ne on hyviä ja kevyitä matkalla. Mahdollisesti teetän aurinkolasit lukulasivahvuuksilla.

(Lava-autolla markkinoille)

Tähän lähelle on viime matkan jälkeen valmistunut yksi uusi hieno rantahotelli. Pieniä rakentamattomia rantakaistaleita on vielä. Khao Lakin paras puoli on se, että hiekkaranta kuuluu kaikille. Siihen ei saa rakennusoikeutta, ei saa tuoda aurinkotuoleja eikä siinä tai vesialueella saa ajaa moottorikäyttöisillä autoilla tai veneillä. Ranta on siis avoin kaikille ja rauhallinen. Tsunamin merkit käyvät aina vain vähäisemmäksi, raunioita on harvemmassa ja Khao Lak on elpynyt ulkoisesti tapahtumasta. Aina täällä käydessämme muistelen matkaamme Blue Village Pakarangiin juuri ennen tsunamia ja mietin miten melkein kaikki sen hotellin työntekijät varmasti menehtyivät tapahtumassa. Ilmeisesti Pakarangin niemimaa, pahiten kärsinyt alue, on jäänyt keskustaa autiommaksi. Rantaan tuli jotain pysyviä muutoksia, olihan se poikkeuksellisen pitkä ja matala ja aallot siellä voimakkaat. On tehnyt mieli monta kertaa palata katsomaan sitä, mutta vielä ei ole tullut mentyä. Mielessä se on säilynyt samanlaisena käsittämättömän kauniina paratiisina kuin sen silloin koimme. Laskuveden paljastamat pitkät hiekkasärkät siintivät auringossa yhtyen jossain kaukana meren vaaleanturkoosiin sineen. Oli samanlainen sesongin alku kuin nyt ja olimme monesti kahdestaan koko rannalla.

Tämän hotellin näköala on paras täällä kokemamme. Kun käännän sängyssä maatessani katsetta oikealle ja näen parvekkeen kaiteen lomasta palmuja, rantaa ja kuulen pehmeiden maininkien kohinan rantahiekkaan. Olemme vähän korkeammalla rannalta kohoavassa rinteessä ja etuvasemmalla hiekkaranta vaihtuu korkeaksi kallioiseksi niemeksi. Aurinko alkaa pian laskea kevyiden pilvien takana, iltapäivällä satoi rankasti ja sää on nyt seljennyt. Uimme siinä rankkasateessa, lämpimien pehmeiden maininkien keinunnassa. Mies menikin juuri parvekkeelle kuvailemaan auringonlaskua, pian lähdemme etsimään illallispaikkaa ja likapyykille pesulaa.

Meillä on ollut työnjakona matkablogissa se, että minä kirjoitan ja mies oikolukee ja valitsee kuvat tekstin oheen. Nettiyhteydestä ja päivän tapahtumarikkaudesta riippuen tähän menee noin tunti päivässä. Tällä matkalla hyödynsin mahdollisimman paljon siirtymisiä ja kirjoittelin bussissa tai junassa missä se aika ei ollut poissa muusta. Välillä kuvia on tullut lisäiltyä vasta jälkikäteen; niin tänääkin, miesväki on liian nälkäistä ja haluaa heti syömään. Siispä tehdään näin. :-)

Khao Lakiin

PERJANTAI 30.11.2012

Matkapäivä, viimeinen pitkä matskustusrupeama ennen kotiinpaluuta. Olimme kyselleet eri vaihtoehtoja päästä Lipeltä Khao Lakiin ja kaikki tuntuivat todella pitkiltä ja hankalilta. Venekyytiä olisi 8 tuntia (1950 bht/ hlö), päälle parin tunnin taksimatka Phuketin satamasta (n. 2000 bht) tai taksi + bussi. Jos haluaisi ajallisesti hieman lyhyemmän venematkan, pitäisi ensinnäkin maksaa melkein kaksinkertaisesti (3000 bht/hlö) ja kaiken lisäksi kyyti olisi speed-boatin korviaraastavaa jyrinää, sitäkin kuusi tuntia. Eräs matkanjärjestäjä teki meille kuitenkin parhaan mahdollisen tarjouksen, eli ensin pikaveneellä (1,5 tuntia 450 bht/hlö) mantereelle Bakbaraan (josta olimme tulleetkin) ja siitä loppumatka taksilla, noin 6-7 tuntia. Matkaa oli autolla 360 km eikä mitään moottoritiekyytiä ollut luvassa, mutta tämä tuntui silti mukavimmalta mahdollisuudelta, olisimme hotellissa alkuillasta.

Sivupolku tarinaan ja varoitus Hat Yaista:
Vielä sellainen yksityiskohta Hat Yain liityntäliikenteesta saarien suuntaan, että sieltä ei tullut mitään julkista bussia Pakbaraan, vaan piti ottaa yksityinen minibussi tai taksi ja sen jälkeen venekyyti. Minua oli junassa eräs malesialainen opiskelija varoittanut, että Hat Yaissa yritetään huijata turisteja, häntäkin malesialaisena oli kerran huijattu. Junan pysähtyessä Hat Yaihin meitä tuli hakemaan pieni joukko paikallisia nuoria miehiä, jotka kyselivät minne olimme menossa ja kultuaan määränpäämme sanoivat että nyt on kiire ja juoksuttivat meitä mukanaan pois junasta, rautatieasemalta ja viereisen korttelin liikkeeseensä. Matkalla eräs miehistä mutisi minulle jotain ja teki "kurkunleikkaus-eleen", mutta en saanut selvää sanoista. Kysyessäni hän katseli muualle ja minulle tuli heti mieleen ettei meitä juoksuttavalla miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa, että tällä kertaa ette kyllä huijaa meitä. Kovalla kiireellä (hämmennystaktiikkaa) meille läiskästiin summa, että pääsisimme Lipelle jos maksaisimme 2500 bht eli reilut 800 /hlö. Olisi pitänyt äkkiä ostaa lippu, koska laiva lähtisi ihan pian. Käännyin kannoillani ja sanoin miehelleni että minäpä katselen vähän ympärilleni, että älä osta mitään. Eräs mies juoksi perääni ja huuteli stop-stop, mutta tekeydyin kuuroksi ja menin menojani. Mieheni kysellessä lisää selvisi, että meille oltiin kauppaamassa pelkkää venekyytiä ilman bussimatkaa laiturille (1,5 tunnin matka). Viereisessä liikkeessä näin kaksi malesialaisturistia niin ikään menossa Lipelle ja heille tarjottiin kyytiä minibussilla laiturille ja laivamatkaa yhteishintaan 750 bht. Pyysin heti että voisimme lyöttäytyä yhteen, koska tiedän että matkamyyjillä on aina eri hinnat turisteille ja vielä eri hinnat eri värisille turisteille. Tämän parempaa tarjousta emme varmasti tulisi saamaan. Otimme matkan viidestään. Edelleen meidän piti mennä pikaveneellä, mutta ehdimmekin aikaisemmin lähtevään lauttaan, mutta siinä on melutason puolesta mukavampi matkustaa, vaikka kyyti onkin pidempi. Eli: jos menet Hat Yaihin, varo huijareita ja kysele matkojen hintoja eri paikoista jos ehdit (katso että ehdit viimeiseen lauttaan joka lähtee noin klo 14.30). Ilmeisesti kiireen tuntua tuomalla turisteja saadaan vielä enemmän hämmenyksiin ja meillekin olisi selvinnyt ensimäisten lippujen oston jälkeen, että taksimatkakin pitäisi jostain saada... Onneksi olimme varautuneet emmekä menneet ansaan.

Mutta takaisin matkapäiväämme. (Kuvassa rinkat matkalla pitkähäntäveneen kokassa kohti kelluvaa Speedboat-laituria) Suuntasimme siis veneitse kohti mannerta ja mantereella kohti pohjoista. Kartasta poiketen emme menneet vesitse vaan pitkin Etelä-Thaimaan kaunista maaseutua. Mitä ylemmäs pääsimme sitä enemmän karstivuoret hallitsivat maisemaa matalan kyläasutuksen täplittäessä maantien vierustaa. Siinä missä Pohjois-Malesiassa ihastelin riisivainioita aamu-usvassa, oli Etelä-Thaimaa reittimme varrella paljon kumipuuviljelmiä ja kyläpahasia. Karstivuorien luonnolla on käynyt palmurantoja paremmin kamppailussa ihmistä vastaan, ihminen ei juuri viihdy näillä töppöräisillä pystyseinäisillä vuorilla ja ne näyttävät edelleen ikiaikaisen ajattomilta. Ne saavat horisontin kumpuilemaan epätodellisen kauniisti. Mitä lähemmäs Khao Lakia tulimme, sen korkeampaa "normaalia" vuoristoa oli luvassa ja tiet muuttuivat kiemurtelevan jyrkkämutkaisiksi. Taksikuskimmekaan ei enää yrittänyt pitää epätasaista 60-120 kilometrin tuntivauhtia ja lopetti jatkuvan ohittelemisen, joka oli tehnyt koko matkasta enemmän ja vähemmän nykivää.

Pitkä matkamme päättyi alamäkeen ennen Khao Lakin keskustaa, kun ensimmäiset hotellit ilmestyivät näkyviin. Olimme sunnuntaina lähteneet nousemaan päiväntasaajan kohdalta Singaporesta halki Malesian ja kohti pohjoista. Tämän pohjoisemmas emme tällä matkalla mene. Viimeinen lomaviikko vietetään täällä Khao Lakin eteläpään rauhallisella ranta-alueella. Siellä sijaitsee myös Khao Lak Sunset, tämänkertainen hotellivalintamme. Tuntui kuin olisi tullut kotiin.

Tarutaon saariston luonnonpuisto

Tiistai - Torstai 27.-29.11.2012
Kiersimme aamupäivällä Koh Lipen saarta ja etsimme samalla uutta majapaikkaa, nykyinen on varattu kahdeksi yöksi. Saarella on paljon korkeuseroja ja saimme käveltyä itsemme aivan läkähdyksiin. Kuulemani mukaan saarella asuu ja suoraan tai välillisesti turismista hankkii elantonsa noin tuhat alkuperäisasukasta eli merimustalaista. Tämän lisäksi töihin on tullut ihmisiä Thaimaan mantereelta ja Malesiasta toinen tuhat. En osaa arvioida turistien määrää, mutta näkemäni perusteella majoituskapasiteetista olisi käytössä noin puolet, kausi on vasta aluillaan. Huippusesongin aikaa täällä on kaikkiaan kuulemma noin 5000 ihmistä. Saaren hiljaisemmissa osissa on vielä täysin tyhjiäkin majoituspaikkoja.

Majoitus kaikkiaan on täällä hyvin vaatimatonta, mutta joitain hienomman näköisiäkin paikkoja on. Suurin osa näyttäisi olevan tämän tasoista huonetta kuin meillä nyt: bambumaja / puurakenteinen maja tolppien päällä ja sen takaosaan valettu pieni kylpyhuoneen virkaa toimittava kyhäelmä. Viilennys toimii tuulettimella ja sähköä tulee ehkä vain pimeään aikaan. Huonetta ei siivottu päivittäin, lakaisimme itse terassille kantautuvaa valkosita hiekkaa pois, mutta sitä pyöri muutenkin koko ajan jaloissa. Petivaatteina oli "tataminsuojuslakana" ja jonkinlainen päiväpeitto, ei varsinaista lakanaa, mikä oli selvä puute. Paikan ehdoton valtti Lipellä oli sijainti ja se näkyi majoituskuluissa. Pelkkää majoitusta ajatellen hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan eli on aivan liian kallis. Sijainti päärannan tuntumassa mutta omalla rannalla, on Sanom Beachin valttikortti. Eri asia sitten on, haluaako siitä maksaa.

Yöt olivat aika sopivia nukkua pelkällä lakanalla, kun on muutenkin lämpimästä nauttiva ihminen. En kokenut öitä liian kuumaksi nukkua ilman ilmastointia, mittari puuttuu mutta arvioimme että huoneessa on ehkä noin +26. Emme kaipaa öisin ilmastointia, päivällä ja alkuillasta huone on tavattoman kuuma, mutta eihän täällä käydä muuta kuin vaatteita vaihtamassa ja suihkussa. Vaatteet ovat kosteampia ilman ilmastointia ja tämä läppärikin sekoili jotain eilen ja mietin että joko jää bloggaaminen tähän, mutta tokeni sentään.

(kuvassa Lipen "pääkatu")


Vaihdoimme kahden yön jälkeen rantabungalowimme pieneen "rivitalobungalowiin" keskemmältä saarta ns. pääkadun varrelta Baan Kasirin-nimiseen resorttiin. Voi kuulostaa omituiselta, mutta muutimme hiljaisempaan ja kätevämpään paikkaan, samalla myös majoituksen taso nousi. Maksamme täällä kahdesta huoneesta yhteensä alle 40 e/yö, hieman vähemmän kuin rannalla perhebungalowista ja sanoisin että hinta-laatusuhde on nyt osapuilleen kohdallaan. Rantabungalowiin kuului musiikkia iltaisin kaikuen vettä pitkin korkealla sijaitsevaan majaamme keskiyöhön asti, tosin ei häiritsevällä volyymilla, mutta kuitenkin. Täällä keskemmällä saarta jää vaille aaltojen pauhinan tuutulaulua, mutta tilalle saa sen, että kaikki on kätevästi aivan lähellä. Tosin näitäkään huoneita ei siivottu kahden yön oleskelun välillä. Ei se muuten, mutta kun wc:ssä on ilmoitus että wc-paperia ei saa heittää pönttöön, niin roskiksen tyhjentämisen luulisi kuuluvan jokapäiväiseen rutiiniin, mutta ei näissä paikoissa. Samoin rivitalon bonuksiin kuului myös aamuyön wc-käynnin yhteyteen ajoittuva torakkajahti, mutta sitähän voi kai sattua missä vaan. (Jahti päättyi muuten 5-0 torakan hyväksi, sen kadotessa lopulta takaisin viemäriin. Vikkelä eläin, niin isoksi kuoriaiseksi) Monet pienet ruokapaikat ovat rivitaloresortissa sopivasti ulottuvilla. Saaren molemmat pitkät rannat ovat nekin viiden - kymmenen minuutin patikoinnin päässä ja vanha rantakin olisi käytettävissä jos sinne haluaisi patikoida. Sieltä oli reilun kilometrin matka tänne useimpien rantaruokapaikkojen ja pääkadun palveluiden äärelle. Tätä paikkaa voimme suositella, mutta toiveita sijainnin suhteen kannattaa todella miettiä etukäteen - tai ottaa ensin huone vain yhdeksi yöksi jos ei tule korkean sesongin aikaan.

Vietimme Loy Kratongin tänä vuonna siis Lipellä ja katselimme rannalla tuttuja juhlallisuuksia. Ihmiset lähettivät merelle pieniä "kukkalaivoja" ja taivaalle pieniä riisipaperitulia. Kaunista ja jotenkin surumielistä kun valkoiset riisipaperikuvut alla loimuavine tulineen kohosivat korkeuksiin, jonnekin pilvien yläpuolelle kai.

Seuraavana päivänä kävimme veneretkellä eri Tarutaon luonnonpuiston saarilla. Korallit olivat suurimmaksi osaksi värittömiä, joukossa kuolleitakin, mutta kaloja oli kohtalaisesti liikkeellä. Varsinaisen snorklaamisen sijasta tarkoitus olikin päästä näkemään luonnonpuiston muita saaria. Ne olivat mukavia pieniä saaria, mutta mitään erityisen hohdokasta ei matkalle sattunut. Hohdokkain ja pelottavin kokemus löytyi ensimmäisestä snorklauspisteestä, Jabang nimisestä merestä kohoavasta koralliriutasta, jossa ei ollut mitään veden pinnalle asti ulottuvaa. Ihmettelimme ensin minkä vuoksi kohta oli aidattu köysin ja poijuin, mutta se selvisi meille kohtuullisen pian. Laskeuduimme mereen ja kuski viittoili meitä menemään köysien sisään. Näin teimmekin ja aloitimme snorklata. Jossain vaiheessa huomasin, että en liiku minnekään vaikka uin rivakasti. Kaikin voimin kroolaten onnistuin etenemään keskelle aluetta ja pysyttelemään siinä paikallaan jonkin aikaa. Ensimmäinen kokemukseni voimakkaasta merivirrasta! Luovuin melko pian ja hilasin itseni köysien avulla takaisin veneeseen, ei mikään erityisen miellyttävä kokemus. Köysikin tuntui välillä menevän syvemmälle pinnan alle tai mahtoiko virta viedä minua ja köyttä sinne, en tiedä. Enää en ihmettele tarinoita merivirtojen mukana ajautumisesta - yhtä hyvin voi kroolata rivakkaa jokea kosken alapuolella vastavirtaan. Veneeseemme hilautui myös eräs japanilainen, joka oli ajelehtinut sinne (ilman räpylöitä vielä) eikä päässyt enää takaisin vastavirtaan omalle veneelleen.

Seuraavat kohteet olivat rauhallisissa vesissä, vaikka ihan lähellä olivatkin. (Miten meressä voi olla niin paikallisia virtauksia?) Kävelimme Koh Hin Ngamin mustilla pyöreänsileiksi hiotuneilla kivillä, snorklasimme Koh Yangilla, söimme piknik-lounaan Koh Rawilla ja kävimme Koh Adangin rannalla ennen Lipelle paluuta.

Mitä mieltä Lipesta tai Tarutaon luonnonpuistosta? Tarutaon luonnonpuisto oli joltinenkin pettymys. Minulla oli selkeästi suuremmat odotukset ja ehkäpä olen käynyt niin suurenmoisissa snorklauspaikoissa, että keskinkertaiset ovat pettymys. Tai ehkä hain sieltä vääriä asioita. Ehkä kuitenkin olen luontokohteiden osalta enemmän "sademetsä ja luola" kuin "valkohiekkainen santa" -ihminen? Lipe taas oli jonkinlainen positiivinen yllätys. Olin kuitenkin odottanut pilattua saarta ja ihmistungosta. Löysin kyllä ihmisen infrastruktuurin, mutta luontoa ei ollut mielestäni pilattu eikä paikka ollut mikään biletyspaikka, jossa en olisi viihtynyt. Kaikenkaikkiaan hyvä kokemus, mutta en tiedä menemmekö koskaan sinne uudestaan, se on nyt nähty.

(Kuvassa Koh Rawin alkuperäisasukas)

Koh Lipe

MAANANTAI 28.11.2012
Takana täydet 30 tuntia matkantekoa lävistäen Malakan niemimaata pituussuunnassa (kartan vihreä viiva on piirretty suoraksi käytännön syistä, vaikka junarata ei kulje suoraan maan halki). Liikennevälineillä taksi-bussi-taksi-juna-juna-minibussi-lautta-pitkähäntävene pääsimme Koh Lipen hiekkarannalle ja patikoimme vielä loppumatkan iltapäivän paahtavassa helteessä Pattaya Beachin mereltä katsottuna vasempaan seunaan. Sieltä lähti lautasilta kallioiden yli niemenkärjen taakse ja täällä odotti Sanom Beach ja sen pieni resort. Ranta on noin 50 metriä pitkä ja kun kahlaa/ui pienen matkan merelle, näkyy koko suuri ranta niemen kärjen takana. Sijainti on siis varsin suojainen, mutta kaikki on täällä Lipellä lähellä, tämä on bumerangin muotoinen ja arviolta 4 km pitkä saari, toisesta päästä kolmisen kilsaa leveä, tältä kohdin vain puolisen kilometriä.

Eilisestä matkustamisesta hauskimpana koin yöjunan 14-tuntisen puksuttelun. Matkasimme Malesian maaseutua ylös, ylitimme Malesia-Thaimaa rajan ja matkasimme vielä ihan pienen matkan Etelä-Thaimaata aina Hat Yain kaupunkiin asti. Pitkässä junassa oli yksi vaunu tehty makuuvaunuksi. Päiväjunan vastakkain sijaitsevista penkeistä kääntyy käytävän molemmin puolin ja pitkittäin vaunun seinustoille jonot alavuoteista ja ylävuoteista. Tällä tavoin vaunuun mahtuu arvioni mukaan noin 40 nukkujaa. Muut vaunut olivat toisen luokan istumapaikkoja täynnä ja osa vaunuista oli hyytävän kylmiä. Paikat varattiin etukäteen netistä ja makuupaikkoja ei varmasti riittänyt kaikille halukkaille. Tunnelma monikansallisessa vanussa oli sangen hauska. Hyvä oli myös huomata, että puhem mistä ei ymmärrä mitään, häiritsee nukkumista paljon vähemmän kuin ymmärrettävä puhe!

Perillä Koh Lipellä meillä on "Family villa" eli bungalow rakennus, jossa on kaksi samanlaista "makuuhuonetta", terassilta on molempiin oma sisäänkäynti. Kummassakin on oma kylpyhuone. Tämä on tosi hatara rakennus ilman ilmastointia, sähköä iltaviidestä aamuun puoli kymmeneen asti. Sillä välin voi käyttää pientä tuuletinta ja latailla akulla toimivia vehkeitä. Kaikki muu olisi ok, mutta sänky on armottoman kova, ei normaali patja vaan kuin muovitetulla tatamilla makaisi ja niinpä heräilin pitkin yötä puutuneisiin jäseniin. Meillä on vielä toinen yö tässä varattuna ja sen jälkeen on tarkoituksena ehkä vaihtaa asumusta tällä saarella. Saari on mukavan tuntuinen, vaikka onkin pelkästään turistien käyttöön tehty. Kausi täällä on juuri alkanut, puolisen vuotta saari on turisteilta osapuilleen suljettuna. Täällä asuu kuitenkin paljon työllistettyä väestöä ja on täällä karttaan merkitty koulukin, joten ei tämä varmaan tyhjä ole silloinkaan.

Koh Lipe sijaitsee kaukana mantereesta, itse asiassa Malesialle kuuluva saari Langawi on tässä Thaimaan mannerta lähempänä. Koh Lipe kuuluu Tarutaon kansallispuistoon, johon kuuluu kymmeniä pieniä saaria, monet niistä suojeltuja. On paljon kritisoitu Lipeä siitä, että sen sijainti lähellä suojeltuja saaria pilaa pian koko saariston. Osittain tämä voi pitää paikkaansa. Toisaalta haluaisin nähdä hyvänä sen, että yksi saari varataan kokonaan matkailulle ja muut saaret jätetään matkailulta (ainakin majoituspalveluilta) vapaaksi vyöhykkeeksi. Jos näin käy, en näe tätä huonona asiana Tarutaon saaristolle. Faktaa kuitenkin on, että ihmiset hakevat elämyksiä ja hakeutuvat luonnonkauniisiin paikkoihin. Näitä ei kokonaan voi varjella turismilta, mutta kohtuullinen keskittäminen on silloin hajasijoittelua parempaa, koska muutama vapaan markkinan majoitus tuo mukanaan aina tarpeen baareille, ruokapaikoille, pesulapalevelulle, minimarketille, snorklausalan yrittäjälle, rättikauppiaalle jne jne. On paermpi että tällainen keskittymä reilusti ja hallitusti perustetaan johonkin ja muilla saarilla käydään vain retkeilemässä jos sitäkään.

Kirjoittelen tätä terassilla tiistaisen aamu-uinnin jälkeen. Näkymät alla lepäävälle merenlahdelle ovat postikorttimaisen kauniit. Meren pohja kivineen ja koralleineen (kuolleita rannan läheisyydessä tosin!) näkyy hyvin tänne ylös, turkoosi vesi täplittyy kivien tumman pinnan kuvioihin. Aamuyöllä satoi rankasti ja ilma on nyt miellyttävän viileä.

Larkinin ketunlenkki ja muuta kohdetietoutta

SUNNUNTAI 25.11.2012
Oli aika lähteä tien päälle ja kohti pohjoista. Päätimme johkaantua etukäteen Malesian puolella sijaitsevaan Johor Bahruun bussilla, koska junaliput ovat puolet halvempia ostettuna Malesiasta kuin Singaporesta. Saimme useita eri neuvoja mistä ja miten Johor Bahruun (JB) pääsisi, osa neuvoista oikeita ja osa aivan vääriä. Oikeitakin reittejä on useita, riippuen siitä mistä osasta Singaporea lähdet. Aivan Lavender hotellin lähettyvillä Queen streetillä on pieni taksi- ja bussiasema. Sieltä lähtee sekä Causeway link busseja että bussi nro 170, molemmat samaan JB suuntaan. Sieltä voi myös neuvotella itselleen taksin jos haluaa. Hinta on bussissa parin dollarin kieppeillä per henkilö. Bussilla ajetaan Woodlandsin checkpointiin, jossa noustaan kyydistä kaikkine tavaroineen ja käydään läpi rajamuodollisuudet ulos Singaporesta. Sitten takaisin bussiin, joka ajaa saarta ja mannerta yhdistävän sillan yli. Henkilöautojen kaistalla seisoi liikenne, mutta bussi meni joutuisasti omaa kaistaa ilman ruuhkia. Taas hypättiin tavaroineen pois bussista, vuorossa rajamuodollisuudet, jossa saavutaan sisään Malesiaan. Sitten takaisin bussiin ja jatkoimme kohti määränpäätämme Larkinin asemaa. VÄÄRÄ VALINTA!

Pääsimme kyllä Larkinin "asemalle", mutta se oli jokseenkin yhtä paljon rautatieasema kuin Kannelmäen vanha ostari, suuri ja sekava se kyllä oli. Hukkasimme siellä puolisen tuntia raiteiden etsimiseen ja meitä ohjattiin useaan bussilippuja myyvään toimistoon ja taas taksiasemalle - kunnes vihdoin tajusimme että olemme aivan väärässä paikassa junaa ajatellen. (Sieltä olisi kyllä päässyt bussilla eri puolille Malesiaa, joten jos jatkaa matkaa bussilla, on kohde ehkä oikea). Jotta loppuosa tarinasta olisi mennyt oikein, olisi tullut jäädä viimeisten rajamuodollisuuksien jälkeiseen paikkaan - rautatieasema oli juuri siinä valtavassa kompleksissa. Noh, taksi toi meidät takaisin sinne ja meille jäi pari tuntia aikaakin käydä lounaalla ja kahvilla ennen junan lähtöä.

Sen verran vielä kohdetietoutta, että joskus rajamuodollisuuksissa ja busseissa menee jonottaessa paljon aikaa, koska väkeä käy töissä Johor Bahrusta Singaporen puolella, ja toisaalta taas väkeä käy paljon ostosmatkoilla Singaporen puolelta edullisessa JB:ssä. Kannattaa siis välttää ruuhka-aikoja, vaikka en osaa sanoa mitä ne tarkalleen ottaen ovat. Sunnuntai aamupäivä oli ainakin hyvin väljä aika matkustaa ja ilman Larkinin bussiaseman kiekausta aikaa olisi mennyt reilun tunnin verran. Ruuhka-aikaan kannattaa varata aikaa tuplasti tai triplasti enemmän. Bussit liikennöivät puolen tunnin välein 21.30 asti. Joten kannattaa myös harkita (varsinkin tiukemman aikataulun tai yöjunan suhteen) sitä vaihtoehtoa kuin me ensimmäistä kertaa tullessamme, että nielee tuplahinnan aiheuttaman karvauden ja nousee junaan jo Woodlandsista - tosin sinnekin matkasimme siis metrolla lentokentältä kaikkiaan yli tunnin ja siellä oli omat kiemuransa junaan mentäessä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että rajamuodollisuudet tulevat sijainniltaan muuttumaan (tämä oli tilanne syksyllä 2012), joten kannattaa varmistaa sen hetkinen tilanne. Rakentamista ja muutostyötä oli asemilla meneillään ja tuskin Singapore jättää Woodlandsiä vakituiseksi asemakseen, senverran omituinen oli sekä itse asema, että myös sen sijainti.

Ensimmäisen luokan junavaunu on erittäin tilava istua, penkit ovat mukavat vaikka melko rähjäiset; muovia repsottaa sieltä täältä ja ajan hammas on nakertanut joka paikkaa. Junassa jaettiin muovikoteloon pakattu pala banaani-kuivakakkua, joka oli kuulemma ihan hyvää (netissä lukikin että matkalla tarjotaan virvokkeita). Vessat ovat kohtuulliset varsinkin alkumatkasta. Kävinkin siellä melkein heti alkumatkasta ja nyt olen loppumatkan juomatta. Kuten viimeksi mennessä kerroin, junakyyti on kuoppaisempaa kuin kotiraiteilla ja pyttyyn sihtaaminenkin on siis vaikeampaa: arvaat varmaan loput. Mutta tässä vaunussa sai makeat päiväunet ja ilmastointi ei ole jäätävällä, siis kaikki hyvin.

Käytämme junallakin länsirannikon reittiä, koska itärannikon (eli Kaakkois-Thaimaan) seutu on siellä käytävän sissisodan vuoksi levoton. Itärannikolla Malesiassa taas on kuulemma ollut kovasti myrskyjä ja huonoa säätä luonnonvoimien järjestämänä, onneksi tämä oli tiedossa jo etukäteen ja nämä selityksenä sille, miksi pysyttelemme koko matkan länsirannalla.

Ilta piemenee täällä noin seitsemän aikaan illasta. Uusi raja tulee eteen pimeässä yöaikaan, joten on aika summata kokemuksia ja ajatuksia Singapore - Malesia osuudesta. Kaksi sanaa: kannatti tulla. Kaksi lisää: tullaan uudelleen. Siinä varmasti pähkinänkuoressa 12 päivän kokemus. Singaporessa olisi voinut viettää vielä lisää aikaa (nyt olimme 2 yötä), Kuala Lumpurin 4 yötä taas olivat riittävät. Hotellin vaihto eri alueilla oli virkistävää. Pangkorissa olisi mennyt pari yötä lisää (nyt 3 yötä), mutta lompakko olisi pakottanut vaihtamaan siellä yöpaikan edullisempaan. Rannat olisivat olleet mukavat loikoilla ja uida vielä pari päivää. Kovin pitkää aikaa emme pelkästään siellä olisi halunneet viettää, varmaankin erilaisten ruokapaikkojen puute olisi pidemmän päälle rassannut (kun Bavannin kokkauksia ei olisi ollut taloudellisista syistä voinut syödä loputtomiin), myös hyvät ranta-alueet olivat aika pienet.

On tietenkin vaikea sanoa mitään siitä mitä ei nyt koettu, mutta etukäteisten tietojen mukaan Penangin saari olisi mukava nähdä ja siellä viihtysi varmaan ainakin sen viikon verran. Tässä joitain ajatuksia, lähinnä omiin tarpeisiini soveltuvin neuvoin. Uuteen (ja ehkä rosoiseen) paikkaan mennessä voisi olla hyvä varata vain pari ensimmäistä yötä ja etsiä sitten paikan päällä mukavalta tuntuva paikka. On niin monia huomioon otettavia asioita mitä ei etukäteen ajateltuna osaa ottaa huomioon: suurimpana erilaiset kulkuyhteydet ja paikkojen meluisuus. "Hyvät kulkuyhteydet" tarkoittaa joskus juuri sitä, mutta joskus et halua matkustaa juuri sinne. Linja-autoasema voi olla lähellä, mutta lähtevätkö bussit haluamaasi suuntaan juuri sieltä? Se selviää suuremmissa paikoissda yleensä vasta paikan päältä, ellet ohjelmoi reittiäsi loppuun asti valmiiksi. Pienissä paikoissa kulkuyhteyksien merkityskin on pienempi. Jätä jonkun verran valinnan vapautta matkallesi, joskus saat matkaltasi kutkuttavan idean, mutta liian valmiiksi hiottu aikataulu estää sinua menemästä sinne. Toisaalta aivan avoin aikataulu voi johtaa siihen, että rantaelämän sijasta haaskaat kokonaisia päiviä netissä hotelleja etsien ja reittejä hakien. Joten valmistele matkaa, selvitä tietoja, varaa ja järjestä varsinkin suositut ja täydet kohteet etukäteen.

Singapore Slingiä Rafflesissa

Lauantaina oli suunnitelmissa kaupungilla kävelyä ja ihmettelyä. Kävimme ostamassa liput valmiiksi Singapore Flyeriin, joka on suuri "maailmanpyörä" keskustassa Singaporen eteleäisellä rannalla. Yksi pyörähdys kestää 30 minuuttia ja korkein kohta oli 165 m meren pinnasta, hyvä näkymät siis. Kirjoittelen tätä Johor Bahrun rautatieasemalta tekstitiedostoon ja päivitän tämän blogiin ilman kuvia. Kuvat tulen lisäämään myöhemmin, koska niiden siirtäminen kestää.

Taas kerran noudatimme Helin vinkkiä ja kävimme juomassa Raffles hotellin Long baarissa alkuperäiset Singapore Sling cocktailit, söimme maapähkinöitä ja heitimme kuoret lattialle kuten kaikki muutkin. Pöytää joutui jonottamaan ja juomasta sai maksaa, mutta olihan se hyvää ja sai kuunnella historian siipien havinaa, englantilaisten maailmanvalloittajien jalanjäljissä.

Selvittelimme myös bussimatkaa Johor Bahruun (miten se osasikin olla monimutkainen!) ja sitten lähdimme poikaa vastaan lentokentälle, hän liittyisi nyt kahden viikon loman ajaksi seuraamme. Lento tuli ajoissa ja liikenne kulki joutuisasti. Lavender hotellin sijainti on kyllä ihan mahtava ajatellen sekä lentokenttää että busseja Johor Bahruun, voin suositella.

Kävimme yhdessä illalla syömässä Little Indiassa, tällä kertaa Madura nimisessä paikassa (saman kadun varrella kuin eilisiltainen ravintola): Butter chicken Masala, Chicken Chettinadu ja Madura's Mutton Masala riisin ja naan-leipien kera. Juomaksi tuorepuristettua appelsiinia, ananasta ja vesimelonia. Hyvää oli, vaikkakin karitsa ei ollut ihan yhtä nuorta kuin eilisiltaisessa paikassa, jota siis suosittelen vielä lämpimämmin.

Little India oli täynnä lauantaita viettäviä intialaistaustaisia pieniä ihmisiä. Kadut olivat täynnä, haettiin noutoruokaa tai tultiin ulos syömään, istuskeltiin kahvilla tai muuten vaan käyskenneltiin kadulla. Autoja oli ruuhkaksi asti ja päätimem kävellä ulos ja ottaa taksia vasta väljemmiltä vesiltä Flyerin luokse. Vaikka Singapore onkin aasialaisittain verrattuna melko kallis kaupunki, on taksilla ajo halpaa. Perusmaksu taisi olla 2 Sin$ ja puolen kaupungin halki ruuhkassakin teki vain noin 8 Sin$ - eli noin 6 e.

Singaporessa voi nautiskella suunnattomasta kaupungin puhtaudesta. Turvallisuutta valvotaan myös erittäin tehokkaasti, erilaisia varoituksia on asianmukaisissa paikoissa (kotimaata tehokkaammin!), kameravalvontaa on viljalti. Asemilla ei saa syödä eikä juoda, joten roskiakaan ei juuri näy missään. Roskikset ovat siistejä ja oma kotikaupunkin tuntuu tähän verrattuna aika rähjäiseltä, enpä olisi uskonut.
Flyeristä oli ihanat näkymät valoja tuikkivaan miljoonakaupunkiin (kuvat tulevat myöhemmin). Huomenna lähdemme kohti uusia seikkailuja, palaan linjoille parin päivän kuluttua!!

Little India

PERJANTAI 23.11.2012
Suomessa ei ole vielä aamu valjennut, mutta me olemme tehneet jo hyvän matkaa reissua Kuala Lumpurista kohti Singaporea. Matka on arviolta reilut 300 km ja tähän mennessä tie on ollut melko hyvää mottooritietä. Istumme taas ihan normaalissa 2-kerroksisessa bussissa, ei mikään hieno tai ylellinen vaan keskitasoinen perusbussi. Olimme pyytäneet paikat bussin etuosasta ja myyjä vakuutti niiden olevan, mutta paikat ovat kuitenkin melkein takana. Bussi on puolityhjä, mutta alkumatkasta joku kävi moneen kertaan ajamassa ihmiset oikeille paikoilleen istumaan ja koko etuosa on tyhjä. En oikein ymmärrä mikä tässä on takana, ellei sitten jostain matkan varrelta pölähdä isoa määrää ihmisiä kyytiin. Pöh. No, onneksi alkumatkasta suoraan istuimen yläpuolelta tullut kovaääninen musiikki on laitettu pois. Bussin piti lähteä klo 9.30, meille ilmoitettiin että paikalla pitää olla 9.15 tai jää kyydistä. Tasan 9.15 me marssimme kuljettajan perässä ilmoitetulta laiturilta ulos (2-kerrosbussit eivät mahdu maanalaiselle laiturialueelle), mutta odottelimme bussissa klo 10 asti ennen kuin pääsimme lähtemään. Poikkesimme vielä toisella linja-autoasemalla ja sitten lopulta pääsimme kunnolla matkaan. Matka-aika on noin 5 tuntia ja nyt ymmärrän miksi kovin tarkkaa aikaa ei kukaan sano. Mutta tämä riittää meille ja onneksi ei tässä vaiheessa ole kyse mihinkään jatkoyhteyteen ehtimisestä.

Kokonaismatka-ajaksi muodostui odotuksineen 7 tuntia joten koko päivän reissusta oli kyse. Bussiyhtiö oli Lionstar express, jota emme voi hirveästi suositella, bussi ei ollut ihan lupausten mukainen ja henkilökunta aika töykeää ja maksoikin hieman enemmän kuin mitä lipussa hintana lukee. Bussi jätti meidät iltapäivällä Singaporen Golden Mile complexin luokse valtavan tummanharmaan pilvimassan kertyessä taivaalle. Iltapäivä oli tuttuun tapaan hikinen ja tarvoimme rinkkoinemme kohti hotellia aika hikisissä tunnelmissa, lievästi sanottuna. Mitä lähemmäs hotellia tulimme, sen synkemmäksi kävi taivas, mutta ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäisten pisaroiden kanssa samaan aikaan perille. Hotelli "V Hotel Lavender" (http://www.vhotel.sg/index.html) on suuri ja melko hieno kaupunkihotelli aivan Lavender nimisen metroaseman (lentokentältä tuleva vihreä linja) vieressä. Kartalle se on sijoitettavissa myös olevaksi kävelymatkan päässä "Little India" eli Pikku-Intiasta. Huone on aika hieno kolkohkolla pelkistetyllä tavalla ja ilmastointi toimii niin että jalat on huurteessa. Sille kyllä luvattiin tehdä jotain, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole mitään tapahtunut. Odottelimme suorastaan teatraalisen ukkosmyrskyn laantumista huoneessa. Leimahteli ja paukkui, koko näkymä ikkunasta hävisi harmaaseen sademuuriin.

Kävimme syömässä intialaista ruokaa Little Indian sydämessä Copper Chimney nimisessä paikassa (http://www.copperchimney.com.sg/) jota voimme lämpimästi suositella! Tätä muistaaksemme söimme kun jälkikäteen listalta katsoin:
Kolhapuri Kabab
Spicy chicken drumlets marinated with a secret marinate and skewered in the Tandoor.
Gosht Dopiaza
Mutton, fried onions and spices and cooked to tender perfection.
Lisänä: Riisiä, garlic naan ja roti. Juomana Tiger tuopit olutta. Hinta kahdelta n. 60 Sin$ eli n. 40e. Tätä taas söimme "ihan varmasti" ja jälleen kerran, kuva ei tee oikeutta herkuille:

Little India on pieni matalasti rakennettu alue korkeiden kerrostalojen välissä. Toivottavasti se olisi suojeltu, koska rakenukset olivat pääosin mukavan näköisiä vanhoja taloja. Seikkailimme siellä parin korttelin kokoisessa valtavassa Mustafa Centre nimisessä tavaratalossa, joka on muovipussin tekstin mukaan auki 24 h. Ostimme sandaalit ja aurinkosuojakertoimella 50 varustetun uima/snorklauspaidan. Kävelimme sitten hissukseen "Intiasta" hotellille yöpuulle.

Öinen kaupunkinäkymä sateen jälkeen

Kävellen Kuala Lumpurissa

TORSTAI 22.11.2012
Makoisien yöunien jälkeen menimme aamaisiselle Central Marketiin, jonka olimme bonganneet eilen illalla kotiinpäin tultaessa: se olikin kulmittain vastapäätä hotellimme yhtä kulmaa, aukion toisella puolella. Otimme siellä kahvit ja länsimaiset aamiaislautaset (paistettu muna, ranskalaiset perunat, papuja, paahtoleipää). Yritämme aina saada normaalia kahvia, mutta täällä normaali kahvi on Kopia, joka on sekoitettua kahvia: kahvipurujen joukkoon on sekoitettu sokeria ja kahvi on aika laihaa. Tänäänkin saimme Kopia maidolla ja ilman, huoh. Tässä hotellihuoneessa on onneksi vedenkeitin ja Nescafe maistuu iltapäivällä aika taivaalliselta lentokentän XO konjakin ja tumman suklaan kera.

Aamupäivällä kävimme postissa ja sen jälkeen yritimme saada ostettua bussilippuja huomiseksi Singaporeen, mutta se ei ihan ensi yrittämällä onnistunut. Meillä on Singaporessa varattu hotelli aivan erään bussiaseman lähettyviltä ja haluamme saada bussikyydin juuri sille asemalle. Lannistuimme tässä vaiheessa bussilippujen suhteen ja lähdimme sen sijaan tutustumaan poliisimuseoon, johon ensimmäisellä paripäiväisellä emme ehtineet. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Näyttely oli mukava ja sisälsi monenmoista tietoutta myös samalla Malesian historiasta ja valtasuhteista. (Kts esim. http://kualalumpurcityguide.com/royal-malaysian-police-museum-muzium-polis-diraja-malaysia/) Museossa ei saanut kuvata, mutta pihalta on pari kuvaa tässä.

Lähellä vanhaa rautatieasemaa sijaitsee erilaisten nähtävyyksien keskittymä, mm.: suuri moskeija "National mosque", lintupuisto, perhospuisto, orkideapuisto, hibiscuspuisto, islamilainen keskus, islamilaisen taiteen museo ja poliisimuseo ja planetaario. Siellä piti olla myös Lake Garden, jonne olimme menossa mutta se vaikutti suljetulta ja hoitamattomalta alueelta. Lintupuistossa ja perhospuistossa olemme jo käyneet ja Borneossa kävimme orkideapuistossa, joten sekin jäi nyt väliin.

Museokierroksen jälkeen iltapäivä menikin erilaisissa shoppailujen kiemuroissa, bussiliput tuli ostettua ja muutakin pientä tavaraa tai tuliaista etsiessä vierähti aikaa. Tavaramäärää emme juuri halua lisätä, joten juuri mitään emme vielä ostaneet. Söimme Chinatownin katuruokaloissa, yllättäen kiinalaisvoittoisia ruokia. Niistä täytyy sanoa, että erittäin hyviä ovat olleet, mutta itse kaipaisin voimakkaampaa maustamista ja odotan siksi jo innolla Etelä-Thaimaan tulisia makuja kielen päälle. Ruokapaikat ovat ulospäin aika rähjäisiä, paikatut likaiset pöytäliinat, mustuneet muovituolit ja katu / jalkakäytäväkään ei ole ihan puhtas. Niiltä vain pitää yrittää sulkea silmät ja olla välittämättä niistä. Keittotilat kuitenkin näyttävät puhtailta ja lihat ovat kypsinä kuumassa ja raakoina kylmässä yms.

Päivä oli kuuma ja sisälsi paljon kävelemistä joten uuvahdimme hotellille jo kahdeksan aikaan. Tässä olemme pakkailleet rinkkoja taas kasaan, valmiita huomiseen bussimatkaan. Hyvää yötä!

Chinatown!

KESKIVIIKKO 21.11.2012
Saavuimme toistamiseen Kuala Lumpuriin, josta olimme tällä kertaa varanneet hotellihuoneen Geo nimisestä hotellista Chinatownin laidalta vanhan rautatieaseman läheisyydestä. (http://www.geohotelkl.com/reservation.html) Tämä on aivan uusi hotelli(ja uusi rakennus) ja uuden hotellin hyvät puolet: huoneessa laminaattilattia tummaa puuta (ei kokolattiamattoja), siistiä katosta lattiaan, mukavan pehmeä sänky aasialaiseksi, pehmeä tyyny, hyvä peitto, ihana ilmastointi joka ei ole liian kylmä, kaksinkertaiset ikkunat (!!!), vedenpaine suihkussa kuin kotona jne. Huone on pieni, mutta aivan riittävä. Saimme huoneen ylimmästä 10. kerroksesta kuten toivoin, koska maanpäällinen metrorata kulkee aivan vierestä. Pientä kolketta tulee junista ja liikenteen melua kantautuu vaimeana muutenkin huoneeseen, koska ikkunat antavat sinne suunnalle, mutta ei mielestäni ole paha ollenkaan. Muutenkaan täällä ei juuri torvilla tööttäillä "keskustelutarkoituksessa" että sekin aiheuttaa vähän melua, eikä yöllä yhtään. Ihana silti olla ihan kaupungin sykkeessä, mutta kuitenkin muutama asemanväli vilkkaimmasta keskuksesta (Bukit Bintang nimeltään).

Haahuilimme Chinatownin vilinässä, erilaisissa tuoksuissa ja äänissä. Kävimme "itsepalvelu"pesulassa (koneellinen pyykkiä lämpimässä vedessä 6 MYR, pesuainepussukka 1 MYR, kuivausrumpu 4,5 MYR ja tyttö joka siirsi pyykin pesukoneesta kuivausrumpuun meidän käydessä lounaalla 0 MYR, yhteensä noin 3 e). Kävimme kauppakadulla syömässä thaimaalaista mangokanaa, kanaa cashew-pähkinöillä ja riisiä - NAM. Pyykit olivatkin sen jälkeen valmiit ja heitimme ne hotellille. Sitten suuntasimme etsimään Central Marketia (joka suuntaa-antavan kartan mukaan oli olevinaan kauempana emmekä löytäneet sitä) ja lopulta päädyimme ajamaan monoraililla Bukit Bintangiin, jossa kävimme jalkahieronnassa. Sieltä olikin hyvä suunistaa kotihotelliin.

Paluu menikin aika myöhäiseksi ja harpoimme kovaa kyytiä vieraita katuja pitkin hotelliin. Aika hyvin täällä lopulta osaa suunistaa, vaikka usein onkin vähän hakoteillä kun korttelit eivät ole neliön mallisia, katuja menee ristiin rastiin, erilaisia rappuja / ylikäytäviä eri tasoissa, kapeita kujia siellä täällä. Katukylttejä joko on tai ei ole ja kartat meillä ovat tosiaan suuntaa antavia mainoskarttoja. Tällainen yönäkymä on hotellihuoneesta:

Tiger Rock ja Coral Beach

Minareetista kuuluu jo kailotusta rukoukseen, se tietää meillä sitä, että illallisaika lähenee. Onneksi sai vähän vajautettua mahaa kävelyreissulla. Saamme joka ilta täällä tuoretta kalaa ja muita mereneläviä. Kalalajit eivät ole samoja kuin mitä meillä syödään (paitsi yhtenä iltana tuore tonnikala) enkä muista niiden nimiä. Bavanni valmistaa ruuat erinomaisesti, kaikki on sopivan kypsää, kasvikset rapsakoita, mausteet eivät hyökkää esiin ja annokset ovat kauniita. Hän varmaan esivalmistelee jotain, mutta paistinpannun suhina alkaa kuulua keittiön puolelta vasta kun asetumme pöytään. Ruokalistaa ei ole vaan syömme sitä mitä meille tarjotaan. Tämä oli sikälikin erittäin kiva, koska harvemmin olemme tilanneet matkoilla kalaa - rapuja tai katkaa kylläkin usein. Tässä pari illallista ja yksi jälkiruoka:

.

TIISTAI 20.11.2012.
Mohan tulee aina aterioiden päätteeksi kysymään mitä suunnitelmia meillä on. Tiistaina aamiaisen jälkeen sanoimme lähtevämme mieluusti Coral Beachille ja hän järjesti meille sinne kuljetuksen. Meidän tulisi vain sanoa kuljettajalle milloin hän tulee meitä sieltä hakemaan. Ranta oli melkein tyhjä, muutamia yrittäjiä ja muutamia lomailijoita näkyi siellä täällä. Kävelimme rannalla, löysimme kivan kivien saartaman pukaman jossa kuvailimme maisemaa, joka oli todella kaunis. Rannan edustalla näkyy kaksi saarta, siellä täällä suuria kivenlohkareita, kallionseinämiä ja joka paikassa suuria puita ja vanhaa metsää. Eräs kauneimmista rantanäkymistä mitä olen koskaan nähnyt

Kävimme pitkällä uinnilla, maapohja oli myös vedessä valkohiekkasita ja vesi oli kirksta. Vain loivat mainingit keinuttivat meitä, olihan paikka saarten suojaama. Rannalla oli yksi ruokapaikka "Daddys cafe", mutta emme malttaneet jättää Bavannin lounasta väliin vaan palasimme hotellille puolen päivän jälkeen, sopivasti ennen kuin kovempi kuumuus ehti meitä tainnuttamaan. Lounaan jälkeen jäimme buukkaamaan seuraavaa ja sitä seuraavaa hotellia ja suunnittelemaan siirtymisiä. Netin äärestä kävimme välillä uimassa viidakkoaltaassa.

Altaassa uimista olen jo kuvannut, mutta sanomatta varmaan jäi, että vesi tulee lähteestä eikä sitä kloorata. Uijia on todella vähän, osapuilleen yksi huonekunta päivässä. Vesi kiertää koko ajan ja se tuoksui puhtaalta - tai ei oikeastaan tuoksunut miltään. Altaan yksi reuna on sellainen, että veden tasolta osa loiskii aina alas ja ohjautuu puhdistusjärjestelmään. Juuri tämä sivu on se, jonka takaa viettää maa ensin alamäkenä alas ja sitten häviää syvään rotkoon. Rotkon toiselta puoleta maa taas kohoaa, palmuineen ja viidakkoineen. Kun altaan toisesta päästä ui kohti rotkoa, tulee illuusio siitä, että uisi vesiputouksen yläpuolella. Allasta rakennettaessa on todella onnistuttu suunnittelussa saamaan paikan kruunaava erityisen hieno yksityiskohta.
Toinen huonekunta lähti aamupäivällä pois ja seuraavat tulivat illalla. Paikka oli hetken vain meidän. Illallisen jälkeen menimme ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas aikainen ylösnousu ja paratiisista lähtö. Toisaalta kivasta paikasta lähtö harmittaa matkalla aina jollain tasolla, toisaalta tietää että lähtö tietää pääsyä kohti uusia paikkoja ja uusia kokemuksia.

Saimme lähtiessä mukaan (paitsi tietenkin kyydin laiturille, Mohanin meille hankkimat bussiliput takaisin Kuala Lumpuriin ja ihanat muistot) myös pussin konkreettisia muistoja: Bavannin itse sekoittamaa mustaa teetä (jota emme koskaan Tiger Rockissa ymmärtäneet maistaa), ihanan käsienpesusaippuan jota olin ihastellut huoneessa, suloinen inkiväärin tuoksu ja hitusen öljyisen tuntuinen koostumus ja joku muukin tuoksuva pakkaus, josta en vielä tiedä mitä se on. Näin saamme paikan tuoksut vahvistamaan muistojamme.

Oleskelu oli arvokasta, mutta tunsimme saaneemme rahoillemme täyden vastineen. Että sattumalta ajauduin netissä katsomaan myös sellaisia majoituksia, mitkä yleensä menevät naurettavan paljon yli meidän budjettimme, oli onnenpotku. Melkein kaikki sisältyi hintaan, vain oluesta maksoimme ja siitäkin saman hinnan kuin vaatimattomassa rantakahvilassa. (Olut muuten maksaa täällä Malesiassa yleensä noin 10 MYR /pieni pullo eli meidän vaihtokurssillamme noin 2,70 e, iso olut maksaa 20 MYR - Suomen hinnoissa siis.) Matkalippujen järjestämisestä ei veloitettu mitään, paluumatka maksaa saman kuin tänne tulokin, jossa itse ostimme liput tiskiltä. Rahastuksen makua ei siis jäänyt.

Mietin mikä oikestaan teki olemisestamme niin hienon kokemuksen? Hanoja ei ollut silattu kullalla emmekä juoneet parasta shamppanjaa. Meistä pidettiin huolta koko olemisemme ajan pienistä yksityiskohdista alkaen suurempiin asioihin. Huolehtimisessa oli sellaista kotoisaa vilpittömyyttä, josta tietää että paikan pitäjät ymmärtävät mistä osista vieraan kokemus muodostuu eikä se silti tuntuntu laskelmoivalta, vain hyvältä yritystoiminnalta. Mohanin persoona oli puhelias, välitön ja hän osasi myös johtaa alaisiaan. Hän on entinen hotellinjohtaja ja varmasti etevä liikemies ja nämä avut saavat hänet ymmrtämän kokonaisuuden, tai näin ainakin ajattelen. Vieraan ei totta tosiaan tarvitse huolehtia tai huolestua mistään, ei edes pois lähtemisestä. Bussilippujen lisäksi (jotka hän itse pyysi saada järjestää) saimme mukaamme myös eväspussin: pullovettä ja voileipiä. Matka Kuala Lumpuriin alkaa.