Endau-Rompinin kansallispuistossa

Lauantai 27. huhtikuu 2019 (neljään edelliseen päivään lisätty kuvia)

Malesian joukkoliikenne ei saa meiltä kovin hyvää arvosanaa, ”tämähän on pahempi kuin VR” sanoi mies. Totta. Ehkä täällä aikatauluilla on toisenlainen suhteellinen, viitteellinen tarkoitus. Että tietää mihin aikaan kuuluu tulla asemalle / laiturille / pysäkille. Voisi pitää jopa enteellisenä sitä, että aikatauluissa harvoin mainitaan, milloin ollaan perillä. Ettei kiireinen tai elämänsä aikatauluttanut ihminen suotta odota saapuvansa perille tiettyyn aikaan. Varsinkin lomalla asiat on hyvä järjestellä siten, että tunti sinne – toinen tänne ei hetkauta suuremmin. Näin olemme tällä kertaa tehneet ja ah miten viisasta se on ollut.

Aamulla Tiomanilla koko Juaran kylässä oli vesi poikki. Ilmeisesti rankkasateilla oli osuutta asiaan. Ilmeisesti ongelma oli kovin pieni ja nopeasti ratkaistu, koska vettä saatiin taas jo ennen yhdeksää. Keskustelimme aamiaisella vielä vähän aikaa toisen suomalaisen pariskunnan kanssa, ainoaan, johon tähän mennessä olemme törmänneet, A&A Lappeenrannasta. Oli mukava jakaa ajatuksia, kokemuksia ja vinkkejä heidän kanssaan, mukavaa loppumatkaa vaan teille.

Matkareittimme ja kansallispuiston sijainti

Lähdimme tänään siis Endau-Rompinin kansallispuistoon. Kansallispuisto on Malesian toiseksi suurin, maastoltaan maailman vanhimpia sademetsiä. Pinta-alaltaan tämä on 80 000 hehtaaria, eli suorakaiteen mittaisena olisi siis kooltaan 20 km x 40 km.   

(lisätietoja puistosta esim.: http://www.wonderfulmalaysia.com/endau-rompin-national-park-malaysia.htm)

Yhdeksältä tuli tilattu taksikyyti saaren läpi Tekek Jettyyn, jonne matka-aika oli 25 minuuttia. Rekisteröimme itsemme laivalle ja menimme tunniksi istumaan kirjan kanssa odotussaliin. Pääsimme laivaan ajoissa ja se lähtikin vain hieman myöhässä takaisin kohti manteretta ja Mersingiä. Olimme tilanneet kuljetuksen Endau-Rompiniin suoraan satamasta säästyäksemme taksihärdelliltä ja turhalta ajan kulumiselta. Satamassa laituriin pääsy viivästyi puolella tunnilla ja olimme kaikkiaan reilun kolme varttia myöhässä, mutta maihin päästyämme ja taksinkuljettajien vastaanottokomitean ohitettuamme meitä lähestyi mies, joka kysyi selkeästi ”Mari?” – kuljettajamme oli löytänyt meidät.

Ajoimme vajaan tunnin verran Kahangin kylään, jossa taas rekisteröidyimme kansallispuistoon tulijaksi ja maksoimme retkemme loppuosan. Tämä kahden yön majoituksen, kahden päivän opaspalvelut ja täyden ylläpidon retken hinnaksi tulee noin 220 € /henkilö, sisältäen tilaamani kuljetukset. Rekisteröitymisestä ajoimme reilun tunnin hiekkateitä (melko kuoppaisia sellaisia) lohduttoman palmupuu-gheton halki, kunnes pääsimme metsään. Tie metsässä – ilmeisesti jo kansallispuiston maita – oli uuden oloista hyväkuntoista asvalttitietä, toki kapeaa sellaista. Tuntui hyvältä päästä metsään. Kansallispuistoa ajoimme vielä vajaan puoli tuntia, kunnes pääsimme Visitor Centeriin ja sen alueella oleviin majoitustiloihin. Olimme varanneet täältä Chaletin, joka osoittautui valtavaksi: aula, kolme makuuhuonetta ja kylyhuone, kaikki meidän käytössämme. Ennen majoittumista, jo pihalla, meille oli katettu lounas. Kuljettaja otti radiopuhelimella yhteyttä jonnekin vähän ennen saapumistamme: ilmeisesti keittiöön, koska kaikki oli lämpimänä ja meille katettuna odottamassa.

Majoituspaikkamme Petassa

Pääsimme lounaan jälkeen majoittumaan ja vartin päästä ovelle kolkutteli jo opas, joka tuli hakemaan meitä tutustumaan kyläänsä, Orang Asliin. Kylä on joen varressa. Oppaamme mukaan joen varressa on muitakin kyliä, mutta tämä on viimeisin, keskellä viidakkoa. Mutta ennen kuin pääsimme kylään, olikin vastassa yllätys. Lähdimme oppaan mukaan siis vartin levon jälkeen saavuttuamme. Kävelimme noin 45 minuuttia (asvaltoitua tietä!) keskellä metsää paikkaan nimeltä NERC – (Research & Education Program). Matkalla sinne havaitsimme, että sijaitsimme ikään kuin suuressa laaksossa, kaukaisten vuorten / kukkuloiden ympäröidessä meitä eri suunnilta. Näimme norsun kaatamia bambuja ja apinalauman keikkumassa puiden lehvistössä. Kuuntelimme oppaan tarinoita, hän on tosiaan alkuasukas, 33 vuotias nuorimies, joka yllätykseksemme kertoi, ettei ole koskaan käynyt koulua. Hänen englantinsa oli melko hyvää, vain ääntämisen ymmärtämisessä jouduimme pinnistelemään.

Saavuimme lopulta hikeä valuen joen rantaan ja siellä meitä odotti pelastusliivit, laituri, jossa oli pari kanoottia ja kasa autonrenkaita. Opas käveli suurten auton sisäkumien luokse ja kiskoi päällensä liivit: kulkuneuvomme oli selvinnyt. Onneksi meillä oli tavarat ocean-packissä, muuten olisi käynyt kehnommin. Istuimme autonrenkaassa pehva vedessä ja ajelehdimme pitkin leveää kohtalaisen joutuisaa jokea alaspäin. Joen vesi oli yllättävän viileää, ei siinä nyt kylmä tullut, mutta ei kuumakaan.

Juuri ennen kyllä oli pieni koskikohta, joka viimeisteli kosteustasapainon heittämällä myös syliin ämpärillisen vettä. Pääsimme kylään kaikkiaan reilun puolen tunnin ajelehtimisen jälkeen, luonnollisesti vettä valuen, eihän se täällä kosteudessa minnekään illan aikana kuivanut. Kävelimme kylätien päästä päähän. Kylässä asuu noin 300 asukasta, siellä on lastentarha noin 4 ikävuodesta eteenpäin ja alakoulu 7-12 vuotiaille. Yläkouluun lapset menevät Mersingiin tai Kluangiin, jossa heille on hostel-majoitus, lapset tulevat kotiinsa viikonlopuiksi.

Oppaamme on free-lancer opas ja ilman turisteja vaihtoehtona olisi ilmeisesti kumin kerääminen kumipuista (emme ole varmoja oliko se kuvaannollinen vai todellinen esimerkki). Toivottavasti ekoturismi ja kansallispuistoihin matkustaminen tulisi suositummaksi. Täällä tänään kaikki muut chaletit ovat tyhjillään, vain telttamajoituksessa on ilmeisesti yksi pariskunta ja pari ihmistä makuusali-majoituksessa.  

Orang Asli kylän (ainoa) katu ja nykyisiä koteja

Kylän entisiä koteja

Illallinen tuotiin meille majoituksen ovelle, erikseen tullessamme kysyttiin, pidämmekö tulisesta ruuasta. Kyllä täällä ainakin palvelu pelaa hienosti ja onhan tällainen oma opas ja ”oma keittiö” todellinen luksus, ei vähiten sen vuoksi, että saimme saapua, kun meille sopi (=lauttaliikenteelle sopi) ja koko luvattu ohjelma sovitettiin meidän mukaamme. Myös pois kuljetus onnistuu toiveidemme mukaan ja sovitimme ajan Kluangista eteenpäin lähtevien bussien aikataulujen mukaan.

Nyt makoilen tässä chaletin makuuhuoneen parisängyllä kirjoittamassa tätä blogia. Tuuletin hurisee yläpuolella ja lavat pyörittävät tervetullutta viileyden tunnetta iholle. Märät vaatteet on ripustettu henkareille, saa nähdä kuivuvatko tällä reissulla. Sähköä riittää jonkin aikaa, jännittävää nähdä minkä verran. Uskoisin että tuuletin pitää poissa myös hyttysiä, vähän jänskättää millainen invaasio niistä vielä tulee, koska ikkunat ovat oikeastaan vain puiset säleiköt, laseja täällä ei ole ollenkaan. Netissä oli salaperäisesti ilmoitettu, että sähköä on illalla tarjolla muutamia tunteja, muuten olemme pimeydessä ja ilman tuuletinta. Sademetsän huumaavat äänet kuuluvat sisälle. Metsässä ihmisen on hyvä olla.

Viimeinen rantapäivä Tiomanilla

Perjantaina 26.4.2019

Tänään lähdimme snorklaamaan oman rannan kahdelle kivisemmälle kohdalle rannan puoliväliin ja toiseen (laiturinpuoleiseen) päähän. Heti lähtiessämme näimme hämmästykseksemme luonto-ohjelmista tutut jäljet rantahiekassa:

Seurasimme jännittyneinä jälkiä ylemmäs rantaviivalla ja kappas: siellä näkyi lapioitu laakea kuoppa (osin täytetty), joten JTP (Juara Turtle Project) on käynyt taas ahkeroimassa ja siirtämässä pesän turvaan! Palattuamme snorklaamasta kävimme aitauksella ja sinne oli tullut peräti kaksi uutta pesää yön aikana. Toisesta pesästä he olivat saaneet klo 03 soiton jostain lähisaarelta paikalliselta asukkaalta – ja tietenkin lähteneet heti kaivamaan sitä ylös. Tämä Juaran pesä, jonka jäljet mekin näimme, oli tämän kauden ensimmäinen tällä rannalla. Juttelimme vapaaehtoisen kanssa, jonka mukaan viime kaudella oli tullut vain 21 pesää kaikkiaan. Nyt on oikeastaan vasta toinen kuukausi meneillään ja ollaan jo kuudessa, ilmeisesti on odotettavissa edellistä parempi munintavuosi.

Sen verran vielä snorklauksesta, että rannan puolivälissä kuin myös toisessa päässä löytyi hyviä paikkoja, joissa korallia oli vielä jäljellä ja kaloja samoin. Näimme uusista lajeista kaksi erilaista rauskua, pienen värittömän ja suuremman, jossa oli kauniit kirkkaansiniset täplät. (Jos et muista miltä rausku näyttää, mieti valtavan nuijapään ja räiskäleen risteytystä) Bongasimme myös JTP:n korallin istutuskokeilut, jossa pieniä korallinpaloja on kiinnitetty betonimöykkyyn, ilmeisesti katsovat voiko korallia lähteä leviämään sellaisesta asetelmasta. Kahdestaan snorklaamisessa on retkeen verrattuna hienoa se, että suunnat ja ajat voi päättää itse, eikä ole liiemmin muita ihmisiä tai veneitä samoilla apajilla. Välillä kalojen elämän seuraaminen on aika meditatiivista, voi vain kellua meressä kasvot alaspäin ja ihmetellä niiden puuhia.

Pakollinen ruokainfo loppuun: söimme tänään sekä lounaan että illallisen Hamdan beach cafeessa. Oli taas hyvää ja maukasta. Lounaalla syöjiä oli paljonkin, mutta koko illan satoi ja ruokapaikat olivat pitkälti tyhjiä (resortteja ja sukelluspaikkoja lukuun ottamatta).

Hamdan Beach Cafe

Viimeinen päivä Tiomanilla oli tässä, reissu jatkuu. Lähdemme seuraavaksi kansallispuistoon viikonloppua viettämään nettiyhteyksien ulottumattomiin, joten palaan linjoille aikaisintaan maanantai-iltana.

Resorttimme Coconut Grove rannalta kuvattuna

Panoraama rannalta laskuveden aikaan

Pulau Tulai

Keskiviikko 24.4.2019

Viime yönä satoi ja ukkosti. Aamu valkeni harmaana ja märkänä, vettä ripsotellen. Tällainen päiväkö meille osui snorklausretkeen? Lähdimme 10 hengen porukalla pienellä veneellä melkoisten maininkien sekaan. Ei ne olleet varmaankaan kummoisia merimiehen mittapuulla, mutta höykyttivät aluksi melkein paikat hampaista. Ajoimme veneellämme melko pitkän matka, aivan saaren pohjoiskärkeen ja sen jälkeen vielä viereisen Pulau Tulain rantaan. Sillä kohden oli melko paljon kuollutta korallia. Värikkäät kalat ehkä vielä korostuivat harmaasta tai harmaanruskeasta kuolleesta korallista. Jokin korallilaji siellä vielä kasvoi, mutta ensimmäinen ajatus oli ennemmin ”ihan kiva” kuin henkeäsalpaava. Meillä ei ollut vedenalaiskameraa mukana, joten kuvat ovat vain pinnalta.

Seuraava paikka oli erikoisten kivimuodostelmien luona, jota pienet lokin miniatyyrit pitivät omanaan ja huusivat vastalauseita meidän tulollemme. Päivä selkeni ja aurinko tuli esiin! Kivimuodostelmat jatkuivat myös pinnan alle ja tämä olikin retken kauneimpia ja parhaita snorklauspaikkoja. Aamupäivän kolmas paikka oli Tulain hiekkarannan edusta, jossa oli mahdollisuus myös rantautua. 

Lounaalle palasimme Tiomanin edustalle ja siellä saaren pohjoispään Salangin kylään. Kylästä näimme pienen pääkadun kauppoineen ja ravintoloineen. Ranta ei ehkä ollut kummoinen monine veneineen, mutta itse kylässä oli viehättävyyttä ja elävyyttä. Salangissa näkyi myös ylös rinteelle rakennettuja taloja, ehkäpä jokin hotelli? Lounaan jälkeen viimeinen snorklauspaikka oli Salangin vieressä. Pari kilpikonnaa näimme vilaukselta, mutta pääsimme myös seuraamaan suuren kilpikonnan ruokailua korallien välissä, sen uintia ja pinnassa hengittämässä käymistä. Ilmeisesti kilpparin näkö ei ole kummoinen ja kun kelluimme paikallamme se ei välittänyt meistä vaan jatkoi puuhiaan. Mission complished! Kilpparit nähty! Sen jälkeen kotimatka olikin jo ihan tervetullut, aika väsyksissä oli tuosta vedessä pulikoimisesta.

Korallit – elävätkään – eivät täällä olleet huiman värikkäitä, joskin kauniitakin yksilöitä löytyi. Kalat sen sijaan jaksoivat aina ihmetyttää väriloistollaan, muodoillaan ja koollaan. Oli litteitä ja sutjakoita, pallomaisia ja kalanmuotoisia. Monet liikkuivat yksin tai pareittain siten, että parilla neliömetrillä saattoi olla kymmentä eri kalalajia. Jotkut pienet sinertävät hopeakylkiset kalat liikkuivat valtavina satojen tai tuhansien yksilöiden parvissa. Kun snorklasi syvemmän veden rajalle saattoi nähdä suurempia kaloja, jotka vilahtivat näkökentässä. Muodoltaan sienimäinen laakea koralli kätki ”lakkinsa alle” paljon arempia kaloja, joita näki suhahtavan sinne piiloon.

Kuten olen maininnut, on Tioman siis valtaosin pelkkää sademetsää, näitä muutamaa aivan rantaviivassa olevaa kylää lukuun ottamatta. Täällä ei kasvateta mitään, ihan pientä puutarhaviljelyä lukuun ottamatta, mikä sekin on vähäistä.  Tällä rannalla näyttäisi olevan yksi kana-aitaus ja yksi pienikokoisten vuohien (tai muiden vastaavien päkäpäiden) aitaus. Tavara on siis tuontitavaraa, kaikki kierreportaista ananaksiin. Mennessämme illansuussa syömään näimme laituriin tulleen tavaa-aluksen, josta purkautui illan mittaan uskomaton määrä tarvikkeita eri kaupoille ja hotelleille. Niitä sitten vietiin pitkin pääkatua mopon sivuvaunuissa tai auton lavalla. Mopon sivuvaunussa tuli myös kierreportaat. Täällä on hyvin vähän taloja mihin ne sopivat, mutta jonkin verran on uutta rakennusta tekeillä. Rakentaminen on täällä vielä käsityötä, valetaan pienet perustukset maahan ja siihen muurataan tai muuten kyhätään talo päälle. Olemme seuranneet näinä päivinä muutamaa noin 15 neliömetrin rakennusten tekemistä. Jotkut vanhat talot ovat todella askeettisia, olen nähnyt avoimesta ovesta sellaisen sisälle eikä siellä ollut mitään. Ehkä yksi tuoli, koska vanha mies katseli kylätietä avoimesta ikkunasta. Olisin halunnut kuulla mitä hän näki, miten näki saaren muuttuneen kaikkina vuosikymmeninä ja mitä nykyisestä elämänmenosta ajatteli.

Kierreportaat, matkalla jonnekin

Kana, joka ärsyyntyi tungettelevaisuudestani

Mentawak vesiputoukslla

Tiistai 23. huhtikuu 2019

Pieni saarifakta Tiomanista: Sijaitsee Etelä-Kiinan meressä Malesian itärannikolla 56 km etäisyydellä mantereesta, lähellä päiväntasaajaa. Saari on noin 20 km pitkä ja 11-12 km leveä sen leveimmältä kohdaltaan. Saaren muoto muistuttaa minusta nyrkkiä, jossa on peukalo pystyssä. Saari on pääasiassa tiheää sademetsää, asutus ja turismi keskittyy saaren seitsemään kylään. Kylien välillä ei yleensä ole tieyhteyttä (paitsi tie saaren poikki itärannikolta länsirannikolle) ja ilmeisesti kylien välillä liikutaan vesitakseilla. Meillä tästä ei ole omakohtaista kokemusta, koska olemme itärannikon ainoassa kylässä, emmekä liiku täältä varsinaisesti toisiin kyliin. Joitain patikointireittejä löytyy niin ikään. Saaren maaston korkeuserot tekevät ilmeisesti sen, että keskemmälle saarta kenelläkään ei ole kiinnostusta.

Pienelle vaellukselle sademetsään toki piti päästä ja lähdimme Mentawak vesiputoukselle tänään aamupalan jälkeen. (Toisen tiedon mukaan kyseessä on Lubuk Teja vesiputous, mutta who cares.) Saimme hyvät ohjeet matkaan. Ensimmäisenä meidän piti ylittää joki lautalla, jota kiskottiin rannalta toiselle köydellä. Lautta oli parhaat päivänsä nähnyt ja piti seistä varovaisesti tukipuiden päällä, koska päällystys tuntui antavan helposti periksi. Ihan kuivin jaloin tätä ei päässyt tekemään, koska lautta ei tullut aivan rantaan.

Seuraavaksi lähdimme kiipeämään kosteassa kuumuudessa mäkeä ylöspäin. Seurasimme ruostunutta suurta vesiputkea ylös. Putki ei olut käytössä, mutta alkupäässä näkyi merkkejä, että sitä juuri uusittiin. Eräässä mutkassa huusi apinaperhe varoitushuutoaan ja katosi pensaikkoon. Apinat tuntuvat lievästi pelottavilta, koska jossain päin ne eivät pelkää ihmisiä vaan saattavat jopa hypätä päälle. Apinan purema ei olisi mukavaa saada... Nämä veijarit katosivat kuitenkin metsään ja huudotkin loppuivat, kun pääsimme etäämmälle. Matkalla oli kohtia missä oli valtavasti perhosia. Onneksi kiipeämistä ei ollut tuntia mitä ohjeissa sanottiin. Jo vajaan puolen tunnin päästä aloimme kuulla veden pauhua. Samassa kohdassa kuulimme toisen apinalauman (tai -perheen) varoitushuudot ja hipsimme siitä nopeasti ohi. Pienen ajan kuluttua saavuimme jonkinlaisen melko tyhjän padon luokse, jonne tie päättyi. Luimme uudelleen ohjeita ja palasimme omia jälkiä. Jossain kohden vesiputken ali piti päästä toiselle polulle – ja pääsikin, olimme vaan menneet siitä kohden ohi.

Vesiputous oli pieni, mutta sen edessä oli luonnon oma lammikko kirkkaan näköistä vettä. Tiedän kuitenkin, että tropiikissa makean veden uimapaikoista voi huonolla tsägällä saada alkueläimen elimistöönsä, joten jätimme uimisen väliin. Se oli harmittava päätös, koska kiipeämisessä olimme hionneet vaatteetkin aivan märiksi ja viilennys olisi tehnyt hyvää. Istuimme siellä varjoisilla kivillä ja ihastelimme luontoa ja sen ääniä. Jostain puusta putoavasta kopsahduksesta huomasimme, että kaukana latvustossa yksinäinen apina taittoi matkaansa jonnekin. Se tuntui jotenkin eksoottiselle. Paluumatkalla näimme suuren liskon livahtavan kauempana polulla. Takaisin tullessa nousuvesi yllätti ja joessa vesi oli noussut. Jouduimmekin kahlaamaan lautalle yllättävän syvässä vedessä.

Katsoimme jälkikäteen karttaa ja etsimme vesiputouksen sademetsästä – ei ollutkaan ihan helppo nakki, mutta tässä se näkyy:

Ja jotta saa jotain käsitystä etäisyyksistä, tässä kartta suuremmassa koossa. (Kartta on kätköilysivustolta ja hymynaama on läheinen kätkö, josta eilen kirjoitin.) Kuvan hiekkarannalta on otettu tämän matkan hiekkanrantakuvat. 

Tiomaniin tutustumassa

Maanantai 22.4.2019

Söimme aamiaisen omassa hotellissa (vähän epävarmana siihen kuuluuko se yöpymisen hintaan vai ei). Yö oli mennyt miten kuten. Sijainnista johtuen (kuten tänään selvisi) täällä on sähköntuottoon lisänä oma generaattori, joka varmistaa riittävän ja tasaisen sähkönsaannin. Öisin generaattori ei ole päällä, joten ilmastointilaite elämöi köhimällä, sammumalla, käynnistymällä, kiihdyttämällä ja taas kohimällä. Mekkala oli jokseenkin kuin lentokoneen matkustamossa olisi ollut ja jossain vaiheessa päädyimme sammuttamaan sen. Ilmeisesti monesta muusta paikasta poiketen täällä laskee öisin lämpötila niinkin alas kuin 25 huitteille, joten tänään sammutamme yöksi koko rakkineen. Kylmennämme huonetta nyt ennen nukkumaan menoa ja napsautamme kattotuulettimen yöksi ja katsotaan, miten tämä taktiikka toimii. 

Aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään kylästä kauppoja ja katsastamaan niiden tarjontaa. Löysin yhdestä kaupasta mystisen pienen pussissa olevan kangasrullan, kuin teltan pohjaa ja ostin sen enempiä miettimättä. Luin jostain blogista, että hietakärpäset purisivat enemmän hiekassa loikoilevia ja tältä voisi välttyä makoilemalla vesitiiviin alustan päällä. Toinen vaihtoehto olisi ylempänä hiekasta olevat rantatuolit – joita rannassamme on jostain syystä vain kolme. Kärpäset mokomat ovat muutaman millimetrin mittaisia mutta purevat viikkokausia kutisevia ja ehkä jopa märkiviä paukuroita. En tiedä vieläkään mikä se kangas on, mutta todella vahvaa ja liukasta vesitiivistä kangasta se on, ikään kuin pussilakana malliltaan, ehkä sinne kuuluu pistää jokin patja tms. sisälle? No meillä se toimii ranta-alustana. 

Maailmalla törmää erilaisiin ympäistöiasioihin mitkä näyttäytyvät pohjoismaisille turisteille ehkä eri tavoin kuin muille, eikä kovin positiivisessa mielessä. Paljon on tehtävää kotimaassakin, älä käsitä väärin, mutta tietyt asiat pistävät silmään muualla eri tavalla. Tässä postauksessa keron kuitenkin tällä saarella törmäämääni kahteen positiiviseen asiaan. 

Ensimmäinen positiivinen asia näkyy kylänraitilla:

Malesia on muslimimaa ja siihen törmää Tiomanilla paitsi naisten päähuiveissa, niin myös tiettyjen kauppojen ja ruokapaikkojen puuttuvaan olut-tarjontaan. Ristiriitaisesti kyllä, kalliina lomasaarena tämä on tax-free saari ja juuri olut on täällä tavallista halvempaa. No, olemme juoneet myös hyviä vastapuristettuja hedelmämehuja, jos olemme sattuneet ”kuivaan ravintolaan”. Hedelmiä täällä ei valtavasti ole tarjolla, joten hyvä että edes mehuna. Ja hedelmä taitaa olla laaja käsite, koska ”hedelmälautanen” erään ravintolan listalla käsitti omenaa, kurkkua ja selleriä.

Päivä on sisältänyt myös uimista, snorkkeleiden testausta ja aurinkovarjon alla torkkumista. Ainakaan vielä en ole törmännyt hietakärpästen puremiin, muutama hyttynen sen sijaan on paukaman jättänyt. Niitäkään ei ole kovin paljon, metsäisemmissä kylätien kohdissa jonkun verran.

Toinen positiivinen asia minkä lupasin mainita, tulee tässä. Olenkohan jo kertonut, että tämän saaren hiekkarannoilla pesii kaksi kilpikonnalajia? Tänne on perustettu kilpikonnien suojeluprojekti ”Juara Turtle Project”, josta voit lukea lisää täältä: https://www.juaraturtleproject.com/. Pähkinänkuoressa projektin tarkoituksena on auttaa pesinnässä etsimällä kilpikonnine pesät, siirtämällä ne JTP:n suojiin, jossa munat haudataan hiekkaan kuten alkuperäinen pesä ja lopulta siirretään ylös kaivautuneet poikaset laatikkoon ja viedään rantaan, jossa ne vapautetaan. Projektin suojissa ei pidetä kilpikonnia, ellei sitten hoideta loukkaantuneita tai hoitoa vaativia yksilöitä. Tietoisuuden levittäminen on myös tärkeää.

Pääsimme siellä aidosti vaihtamaan tietoja, kun kysyin vinkkiä paikassa olevaan kätköön, jota en itse löytänyt. Kätkö ei ollut saatavilla 24/7, joten arvelin sen olevan JTP:n tiloissa, kuten olikin. Vain yksi vakituisesta henkilöstöstä tiesi kätköstä (tai kätköilystä ylipäätään) ja ainakin yksi innostui valtavasti harrastuksesta. Eräs heistä kysyi lähtiessämme, olimmeko mahdollisesti Suomesta (oli kuuostellut aksenttia) – hän oli viettänyt metsäopintojen parissa vuoden Joensuun yliopistossa, johon totesin, että sehän oli minunkin entinen yliopistoni. Maailma on pieni. 

                                                (Mitäkö on kätköily? www.geocaching.com)

Kauas on pitkä matka

Su 21.4.2019 aamupäivä

Istumme lauttasatamassa odottamassa paattia kohti Tiomania.

Hotelliyöhömme ei kuulunut aamiaista, joten lähdimme etsimään sitä pienestä kaupungistamme. Ei löytynyt mitään muuta kuin aasialaista aamiaista, eli nuudelia ja riisiä kastikkeineen. Oli sellainen olo, ettei saa sellaista alas heti aamusta, niin kävimme 7/11:ssä ostamassa pienet teolliset leivät ja jääkahvi / tuoremehut. Voisi kuvata, että viiden tähden aamiainen vaihtui puolen tähden aamiaiseen. Kävimme vielä vaihtamassa rahaa, koska meillä ei ole mitään käsitystä Tiomanista ja sen palveluista. 

Tänne voisi tulla myös täysin ilman mitään valmisteluja. Uskon että vapaita hotellipaikkoja löytyy mistä vaan. Nettisurffailun ja kokemuksen perusteella suosittelen joko Mersing hotellia, jossa itse yövyimme, tai Timotel -nimistä isompaa hotellia, joka tuntui olevan suosittu. Hotellistamme oli kuljetus satamaan. Matkaa ei ollut kuin vajaan kilometrin verran, mutta keskipäivän helteen lähestyessä senkin kuljetuksen otti ilolla vastaan. Se kuului tähän noin 25 euron hintaiseen hotelliyöhömme.

Täällä Mersingissä linja-autoaseman lähellä sekä satamassa löytyy myyjiä / matkanvälittäjiä laivalipuille, saarimajoitusta ja kuljetusta saaren laiturilta hotellille. Ei siis tarvitse olla mitään järjestettynä ennen matkaa. Onko jokaisessa hotellissa tai majapaikassa sitten tilaa? Uskoisin, sillä matkustajia ei näytä olevan ole suuria määriä. Toki on viisasta surffailla netissä jo ennen matkaa ja katsoa mieleisiään paikkoja. Me olimme varanneet hotelleja etukäteen Agodan ja Hotels.com’in välityksellä. Enää viimeiset kolme yötä on varaamatta.  No, näillä ikävuosilla (viidenkympin molemmin puolin) ei enää etsi reppureissaajien halvinta mahdollista hippityylistä majoitusta, vaan arvostaa ja maksaa mielellään pienistä mukavuuksista.

Mersing hotellissa seinät olivat kuin paperia, mutta meitä herätti yöllä ainoastaan aamuiset roska-astioiden tyhjentäjät. Silloin tuntui kuin olisi nukkunut teltassa ja auto olisi jyristellyt korvan juuressa – kuten se itse asiassa jyristelikin. Huoneemme on kuvasta katsottuna kulmassa toisessa (katutaso –  1 – 2  – 3 ) kerroksessa.

Mersing on melko siisti ja hyvin hoidettu kaupunki, mutta silti siinä on jotain likaisuutta ja rähjäisyyttä. Minusta se on ajan hampaan kulutusta ja korjaus- ja uusimistoimenpiteiden laiminlyöntiä, mutta on siinä ehkä muutakin. Jalkakäytäviä reunustaa syvät avoviemärit, jossa virtaa ainakin sade- ja pesuvesiä, kenties muutakin. Liikkeiden edustat lakaistaan ja kaduilla ei ole roskia. Jalkakäytävällä on jopa hankala kulkea, kun joka paikka on täynnä kannellisia roska-astioita, jotka kenties joka yö tyhjennetään. Missään ei näy torakoita eikä rottia.

Silmiin- ja korviinpistävää on lintujen (ilmeisesti kottaraisten?) suuret parvet, jotka pitävät omanlaistaan ääntä ja kiertelevät, kaartelevat ilmassa tai istuvat tirskuttaen (ja paskoen) suurissa yhdyskunnissa.

Su 21.4.2019 ilta

Lauttalippu jonnekin – yksinkertainen juttu? Tavallaan joo, mutta saa siitä myös monimutkaisen. Tässä malesialainen tarina saarelle matkustamisesta. Luin jostain blogista, että helpoin tapa saada lippu on laittaa WhatsApp sovelluksella viesti numeroon +60 16 379 6385 (Holidaygogogo) ja varata lippu siten. No ehkä se yleensä onkin helppoa, mutta jostain syystä tässä muslimivaltaisessa maassa kyseinen firma ei aikonut olla auki pääsiäisenä, ja kehotti soittamaan suoraan lauttayhtiöön. En yhtään pidä soittamisesta, koska joskus on käynyt niin, etten saa selvää toisen osapuolen englannin kielestä, ja siinä sitä ollaan hiki otsalla. Tällä kertaa pyysin Le Meridien hotellin conciergea varaamaan minulle liput - siitä piste oveluudesta. Ja hän varasi liput.

Tultuamme Mersingiin etsimme lipputiskiä, josta lunastaa liput. Välttelimme taas yhtä matkamyyjää, joka yritti vakuuttaa olevansa Mersing Jetty counter. Pidin pintani: sanoin etten osta lippua sinulta, jos et näytä minulle nimilistaa, josta löydän oman nimeni (olemme matkoillamme jo jotain oppineet). No sellainen tiski, jossa nimemme olivat, löytyi vihdoin ja saimme liput (35 MYR/hlö). Siitä huolimatta piti tulla satamaan tuntia aiemmin lautan lähtöä lippujen kanssa. Siis palasimme satamaan klo 10. Sen jälkeen menimme uudelleen samalle lipputiskille, josta lipusta repäistiin pala. Sen jälkeen menimme eri luukulle rekisteröintiin, jossa lippuun lyötiin leima ja nimemme kirjattiin matkustajaluetteloon. Sen jälkeen menimme eri luukulle, jossa maksoimme 30 MYR luonnonpuistomaksua (Malaysian Marine Park) / henkilö. Toivottavasti raha menee meriluonnon suojelemiseen tavalla tai toisella. On aivan oikein, että käyttäjät myös maksavat siitä. 

Sen jälkeen menimme itse satamalaiturille, jossa uudelta luukulta sai lippuja näyttämällä bording passin, toiset sai punaisen ja me sinisen. Värikoodin perusteella meidät ohjattiin eri laivoihin. Laivan piti lähteä klo 11, mutta se lähti joskus 12.15-12.30 välillä. Istuimme helteisellä laiturilla tuulettimien alla katoksessa – kirjaa lukien ja puhelimen pasiansseja pelaten. Vaiheita ennen laivaan lähtöä oli siis:

-       Lipun varaus

-       Lipun osto

-       Lipun kulman repäiseminen

-       Rekisteröityminen

-       Luonnonpuistomaksun maksaminen

-       Boarding passin saaminen

-       Laivaan pääsy

Jos eilen olin sitä mieltä, että Mersingiin oli pitkä matka, niin kyllä tämä Tiomanin saarelle ja majapaikalle oli luonnollisesti vielä pidempi matka. Olimme Tiomanin Tekek -kylän satamassa klo 14 jälkeen ja majapaikassa vähän ennen kolmea. Majapaikkamme sijaitsi Juara beachillä saaren itäpuolella ja laivat eivät menneet sinne. Sinne pääsi ainoastaan nelivetomaasturilla betonoitua tietä pitkin, sen verran jyrkkää ylämäkeä oli puolet matkasta. Kyseessä on muuten saaren ainoa kylästä toiseen johtava tie! Olin tilannut meille hotellilta noudon. Meidän nimeämme ei kuljettajien kylteissä näkynyt, mutta hotellimme oli sen sijaan tilannut kyydin toisella nimellä (ilmeisesti erehdyksessä). Koska sen nimistä pariskuntaa ei tullut, pääsimme siis kyytiin. Majapaikkaan saavuimme noin 30 tuntia se jälkeen, kun tänne varsinaisesti lähdimme, eilen aamulla Kuala Lumpurista. 

Täällä on lapsiperheitä (miksi ihmeessä ne eivät mene helpommin ja nopeammin tavoitettaville saarille, esimerkiksi Thaimaahan?), sukeltajia, reppureissaajia ja muita matkalaisia. Kaikkia ikäluokkia (paitsi ei ehkä juuri ikääntyneempiä eläkeläisiä), kaikkia kansalaisuuksia. Suomea emme ole vielä kuulleet.  Hotellimme noin 120 cm pituisesta lomakirjahyllystä löytyi kyllä kaksi suomenkielistä kirjaa ja sen lisäksi ainakin englantia, ranskaa, ruotsia ja ehkä hollantia.

Ranta on kaunista valkoista hiekkaa, hyvin hitaasti syvenevä hiekkapohjainen niin pitkälle kuin pystyy näkemään. Vesi on turkoosia, kirkasta ja saaren jylhää korkeutta ja vihreyttä on kiva katsoa vedessä kelluessa. 

It's a long long way to Mersing...

Viiden tähden aamiaisen jälkeen pakkasimme kamppeemme ja lähdimme KL sentralista TBS (Terminal Bersebadu Selatan) bussitermminaaliin, tällä kertaa taksilla. Matka ei ollut pitkä (hotellilta 40 MYR) ja olimme hyvissä ajoin ennen kymmentä lippuluukulla ostamassa Transnasional linjalle lippuja klo 11.30 lähtevään bussiin Mersingiin. Kaikki luisti hyvin siihen asti - kunnes kuulimme ettei moista bussia ole lähdössä, seuraava sen linjan bussi lähtisi klo 17. :-( Netissä edelleen näkyi klo 11.30 ja 12.30 lähtevät bussit, mutta olivat siis jotain haamuja. Päätimme lähteä Sanwa Expressin kyydillä klo 11.30, kun ei muutakaan vaihtoehtoa näkynyt.

Malesian bussilinjoista on sanottu yhtä ja toista, useimmiten vähemmän hyvää. Osasimme siis varautua että jotain voi tulla eteen eikä kaikki suju kuin tanssi. Eipä onneksi ollut kiire, olimme ottaneet Mersingistä hotellin yöksi ja suunnitelleet lähtevämme Tiomanin saarelle vasta seuraavana päivänä. Tämä osoittautui viisaaksi päätöksesi, köröttelimme nimittäin reilua 350 kilometriä kaikkiaan 7,5 tuntia! Väliin oli vessataukoja huoltoasemilla ja porukkaa odoteltiin takaisin - naistenvessoja oli yleensä kaksi ja vähintään puolet bussimatkustajista oli naisia. Oli jotakin liikenneruuhkaa, tietöitä ja mitä lie. Väliin huimat rankkasateet piiskasivat bussin ikkunoita, välillä moottori putputti tikahtuakseen kovassa ylämäessä. Kotoa tuodut Suffelit virkistivät iltapäivällä kun nälkä meinasi yllättää.

Kuvassa urhoollinen kulkuneuvomme loputtoman pitkällä matkalla.

Onneksi olimme ajatelleet, että vietetään tämä päivä näin, maisemia ja ohi vilistäviä kyliä katselleen, kirjaa lukien ja puhelimen pasianssia pelaten. Siinähän se päivä tosiaan meni, olimme Mersingissä perillä klo 19.00 aikaan auringon laskiessa. Suunnistimme epämääräisen kädenhuiskutuksen perusteella tälle pikkukaupungin hotellille. Mersing hotel on vaatimaton, mutta huoneemme on suuri ja siisti. Tässä de-lux-roomissa meitä odotti vessan vesisäiliön vuotava putki (puhtaan veden vuoto onneksi), mutta se oli korjattu tuomalla kylpyhuoneeseen muoviset varvastossut. Kätevää! Pysyy jalat kuivana. Suihkusta tuli ihan riittävästi vettä ja on ihana mennä puhtaana lakanoiden väliin.

Mitä Mersing näyttää olevan? Odotuspaikka saarille pääsyä varten, ohikulkijoita pysähtymässä. Muutamia eurooppalaisia pariskuntia tai kaveriporukoita rinkkoineen. Paikalliset ihmiset ovat (naisten perusteella sanottuna) pitkälti muslimeja, muutamia kiinalaisia huivittomia meidän lisäksemme. Kävimme kaupungin kaikki kemikaliot, pikkukaupat ja apteekit läpi, noin tunnin haeskelun jälkeen löysimme jonkinlaista hyönteiskarkotetta, jonka toivomme tepsivän hietakärpäsiin ja ehkäisevän niiden puremista. (Hietakärpäsistä voi lukea esim: http://www.tiomanferry.com/tioman_sandflies.html#axzz5ldxKTBof tai googleta "sandfly and Tioman").

Söimme sitruunakanaa ja vihanneksia kiinalaisessa Ee Lo ravintolassa saman kadun varrella kuin hotellimme, korttein verran tästä satamaan päin. Mieto, hyvä ruoka. Vatsa näytti tottuneen siihen että päivässä saa vain kaksi ruokaa: aamiaisen ja illallisen. Hyvää yötä - huomenna Tiomanille!

Bangkokin Chinatownissa

Bangkok, ah sinä mieletön enkelten kaupunki; kaoottinen tavarapaljous, liikenteen syöksähtelevät itsemurha-ajajat, miljoonat pienet mustapäiset ihmiset ja muutamat turistit. Siinä ensivaikutelmiamme kun saavuimme Chinatowniin - joka muuten sivumennen sanoen on maailman ensimmäisiä Kiinan ulkopuolisia oikeita Chinatowneja. Se on todella aito. Sen kadut pienenevät kujiksi, jotka pienenevät pienemmiksi kujiksi. Oletko kahden talon metrin levyisessä välissä vai onko kyseessä kuja? Kujilla olevan myytävän tavaran ja krääsän määrä on ihmismielen käsityskyvyn ulottumattomissa. Miksi se kaikki tavara on tehty, kuka sen ostaa, miten siitä saa kukin elannon? Eräissä kohdin törmäsimme kortteleihin, jossa oli pieniin yksittäisiin esineisiin asti hajotettuja autoja. Mitä tekee paja jossa on kaksituhatta auton sylinteriä? Korjataanko niitä uudelleen käyttöön (jipii!)? Miehiä kädet rasvassa puuhailemassa koneiden parissa minne ikinä katsotkin. Mustaa rautahärpäkettä kasoja kasojen perään. Kierrätyksessä olisi maailman tulevaisuus, koska tavaran ostaminen näyttää olevan loputonta.

Käänny toisaalle ja näet kaupan hiuspinnejä, tarroja, T-paitoja, nuudelikeittoja, helmiä, grillattuja heinäsirkkoja, paahdettuja siannaamoja, sukkia, boxereita, lippiksiä, paahdettuja kastanjoita, hedelmiä joko mehuksi puristettuna tai sellaisenaan, nyrkkeilyhanskoja, kyniä, kukkaroita, vöitä, pussukoita nahasta ja muovista, laukkuja, syömävalmiita maissintähkiä, muistikirjoja, rusetteja, kenkiä, sandaaleita, kiinalaisvalmisteisia leluja - ja taskuvarkaita. Kultaliikkeeitä, räätäleitä. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Eräänä esimerkkinä tämä: ostin hauskan käkkyrän puisen kävelykepin pienestä kaupasta, kepin päästä kuitenkin puuttui kumitulppa ja se oli lattialla liukas. Myöhemmin iltapäivällä Pasi huomasi erään myyjän, jonka 2 neliömetrin myyntipöydällä oli kaiken kokoisia ja muotoisia mustia kumitulppia jokaista maailman kävelykeppikokoa ja muotoa varten. You name it, he got it. Voisi vielä yleistää: You name it, Bangkok Chinatown got it.

Kävimme ajelemassa joella paikallisilla paateilla. Linjoja oli useita, mutta reittikartta ja pysäkkiluettelo oli hyvin selkeä. Voit valita joko 150 bht kokopäivälipun turistilinjalle tai matkustaa paikallislinjoilla n. 10-30 bht kertamaksulla. Me menimme vain yhden menopaluun, joten menimme täpötäysillä paikallislinjoilla. Mukava elämys ja kaupunkiin sai joella vähän etäisyyttä ja perspektiiviä. Menimme pois Chinatownista enemmän niille nurkille jossa reppureissaajat käyvät. Siellä oli myös omanlaistansa tunnelmaa, vaikka meille se jäi läpikävelyksi Khao-san-roadeineen. Joimme hedelmä-shaket eräässä majapaikan ravintolassa ja törmäsimme suomalaiseen eläkeläispariskuntaan jotka ovat 7 viikon reppureissulla. He olivat yöpyneet siinä ilmastoidussa huoneessa noin 12-14 euron hintaan ja olivat tyyytyväisiä paikkaan.

Ylitimme kerran jalkaisin erästä monikaistaista tietä pitkällä kaavalla jääden välillä liikenneympyrään odottamaan sopivaa hetkeä tien ylitykseen. Valoihin oli pysähtynyt uudenaikainen länsimainen lava-auto. En nähnyt ketä auton sisällä oli, mutta auton avolavalla kyhjötti alle 10-vuotias tyttölapsi. Jähmettyneessä asennossa, eikä ilmekään värähtänyt kasvoilla koko aikana. Hän tuijotti meitä täysin ilmeettömin kasvoin ja liikkumattomin silmin, mikä ei ole lapselle tyypillistä. Kasvoilta ei voinut lukea mitään ilmettä. Pahinta on, että niistä ei voinut lukea lainkaan toivoa. Tiedän että olen herkkä erilaisille tunnelmille ja saatan tehdä niistä pitkälle johtavia virheellisiäkin tulkintoja, mutta jatkaessamme matkaa tukahduttavassa helteessä olin kananlihalla monen korttelin verran. (Jos olisin ollut tarpeeksi nopea ja fiksu, olisin napannut autosta ja tytöstä valokuvan ja tehnyt vaikka Suomessa ilmoituksen, varmuuden vuoksi. Mielestäni jokaisen aasiassa matkaavan pitää ilmoittaa viranomaisille - vaikka kotimaassaan - epäillyistä lasten hyväksikäytöistä. Se on meidän velvollisuutemme.)

Kaupunki on sen verran laaja että turistikartassa ei ole mainittu jokaista katua ja kujaa, joten eksymisen vaara on ilmeinen. Joskaan siinä ei ole mitään vaaraa sinänsä. Jos uuvut, etsit jostain taksin joka palauttaa sinut esimerkiksi hotellille. Me eksyimme tänään monesti erilaisille kaduille ja kujille umpimähkään, mutta aina löysimme lopulta sinne minne piti, oli se sitten vesibussin pysäkki tai oma hotelli. Eksymisessä on myös se mukava puoli, että joutuu (pääsee) alueille ja paikkoihin, jotka eivät ole turistien kansoittamia. Tälläkin kertaa huomasimme useasti olevamme ihmisvilinän ainoat länsimaiset tarpojat.

Jos Bangkokissa on matkalla vain kahtena iltana, niin toinen ilta kannattaa olla 5.12. Thaimaan rakastetun ja palvotun kuninkaan syntymäpäivä. Kukaan maassa käymätön Eurooppalainen tuskin tajuaa millaisessa asemassa kuningas on kansalaisten sydämissä, mutta myös syvälle juurtuneena koko yhteiskunnassa. Kuningas näyttää olevan thaikansaa yhdistävä ja rauhaa ylläpitävä voima. Jos haluat nähdä hänen kuvansa, ota käteesi mikä hyvänsä Thaimaan seteliraha. Hänen kuviaan näet myös ympäri maata erilaisissa julisteissa, talon seinissä ja valtavina tauluina tai erikseen pystytetyissä telineissä. On postikorttia ja on monien metrien korkuisia kuvia alttareineen. Kuninkaallisuuden väri on keltainen, siksipä näimme 5.12 lähes yksinomaan erilaisiin keltaisiin T-paitoihin pukeutuneita ihmisiä. Eräässä temppelissä oli jopa kultaisten buddha-patsaiden seassa kultainen kuninkaan patsas. Kuningasta rakastetaan syvästi ja hänen syntymäpäiväänsä juhlitaan juuri Bangkokissa erittäin näyttävästi. Ihmismassat - todelliset massat - lähtevät kaduille osallistuakseen markkinahumun täyttämään juhlaan. Kuin Suomen vappu Helsingin keskustassa ilman alkoholia kertaa tuhat. Täällä olin vähän sekaisin että millä kohdin keskustaa sitä juhlimme ja miksi juuri siellä, mutta sinne erilaisten kadunmiesten kehoittamina ja innoittamina mekin tungimme itsemme. Tapasimme aikaisemmin päivällä eräässä kadun kulmassa opettajan, joka kertoi meille syntymäpäivästä sekä muutamasta temppelistä joka olisi juuri tänään auki. Kävimme niissä iltapäivällä, ennen juhlallisuutta.

Suuresta kultakupolisesta temppelistä oli hyväåt näkymät yli koko Bangkokin.

En yleensä pidä tungoksesta ja tunnen siellä helposti oloni tukalaksi, joskus jopa hieman pakokauhuiseksi. Mietimme tänään sitä, miksi aasiassa siedän tungosta ja jopa tavallaan nautin siitä. No, eräänä puolena on ehdottomasti se, että päätä pidempänä on hieman väljemmillä vesillä hengittämässä. Ja täällä tungos ei ole jonottamista tai jonnekin pääsyä (kiire, kiire, kiire), vaan ennemminkin joukon mukana ajelehtimista, virtojen vietävinä elämysten pyörteissä.

Mutta takaisin syntymäpäiviin. Kello kahdeksan tällä suunnattomalla eri kaduille ulottuvalla alueella alkoi yhteislaulu. Joukot lauloivat jostain kaikuvan esilaulun mukaan ainakin kolme säkeistöä "jotakin". Kuvittelin itsekseni että siinä kerrottiin ehkä kuninkaan elämästä ja hänen asemastaan kansan sydämissä. Tuhannet kynttilät paloivat ihmisten käsissä (yhtään palanutta hiuspehkoa ei näkynyt!) ja tunnelma oli harras, kuin uskonnollinen. Laulun lopuksi kajautettiin jonkinlaiset kolminkertaiset eläköönhuudot ja sen jälkeen alkoi ilotulitus. Ensin raketit paukkuivat meistä vasemmalle johtavan kadun päästä. Niin, olimme tungeksineet useamman tunnin johonkin, jota kuvittelimme kaiken keskukseksi ja sitä se olikin. Sen jälkeen oikealla jysähtivät kumeat jysäykset, kuin tykinlaukaukset ja jokaisen tykinlaukauksen jälkeen taivaankannen valaisi valtava ilotulitusten muodostelma. Näitä jysäyksiä en laskenut, mutta taivasta yritin kuvata. Välillä peityimme taivaalta satavaan palaneeseen hiutaleeseen ja yö värjäytyi savusta harmaaksi. Sitten puhuivat taas tykit, joiden jysähdys kuului ja totisesti jopa tuntui rintakehässä. Tässä oli tunnelmaa, oli jylhyyttä, upeutta, prameutta, kauneutta ja rakkautta. Kuten Thaimaan kävijät tietävät, kuninkaan arvosteleminen herättää vihaa ja kuvien häpäiseminen on kielletty. Todettakoon lopuksi katujen varsilta bongattu julistus: Long Live the King!

Lopulta pitää vielä suositella hienoa hotelliamme Chinatownissa; Shanghai Mansion Boutique Hotel. Hotellia tuskin huomasi ulkoapäin, mutta sisältä se oli todella viehättävä. Hotellin toisessa kerroksessa aukeni korkea aula kuin sisäpiha, jossa oli noin 10x3 m kokoinen matala kaunis kala-allas. Hotellissa oli tavoiteltu vanhan Shanghain tunnelmaa ja mitä minä siitä käsitin, niin hienosti oli onnistuttu! Huoneet olivat myös tyylikkäitä kylpyammeineen, hienosti toimivine suihkuineen. Olipa jopa minibaarin virvokkeet vapaasti käytettävissä: kylmä juoma ja perunalastut olivat hyvää ensiapua läkähdyttävän kaupunkitarpomisen jälkeen.

Hieno matka jälleen kerran, monta monta kokemusta rikkaampana kotiin. Kiitos seurasta!

Khao Lak 2014

Tutuissakin paikoissa tapahtuu vuosien varrella muutoksia ja voi löytää uusia käymisen arvoisia juttuja. Khao Lakistakin olen kirjoittanut tässä blogissa jo aiemmin, mutta tässä jotain ajankohtaisia ajatuksia.

Khao Lakista haluamme suositella seuraavia paikkoja (eikä tarkoita että tämä olisi mielestäni yhtä kuin luettelo ainoista hyvistä paikoista):
- Sala-Thai perinteistä thairuokaa. Ydinkeskustassa, vastapäätä suurinta Super-Marketia ja pannukakkunaisia.
- Kohinoor, lähellä keskustan pääkadun eteläpäätä, meren puolella tietä. Intialasta ruokaa. Taso voi hieman vaihdella, esim tulisuuden suhteen.
- Cocktail-bar (on myös paikan nimi), keskustan eteläpuolella ylämäen alkupäässä päätiestä meren puolta vastapäätä olevalla puolella. Ulkopuolella on koristeena valaistu riksha-polkupyörä, terassilla bambukalusteet. Saat aitoja upeita cocktaileja kauniisti koristeltuna 99 bht hintaan. Laaja valikoima.

- Hill Tribes jossa pohjois-Thaimaalaista ruokaa. Otimme kokin suositteleman menukokonaisuuden ja se oli todella herkkua. Erittäin suuri annos yhdelle. Parhaiten ravintolan löydät taksikyydillä, koska se on keskustan ja Bang Niang markkinoiden välissä, kävelymatkan päässä markkinoista.Jälleen meren puolta vastapäätä, päätien varrella.
Kuvassa Hill Tribes illallinen:

Markkoinoita pidetään tällä hetkellä Bang Niangissa ma, ke ja la, joista ma on kooltaan pienimmät. Myös sää vaikuttaa. Mene ajoissa: erään kerran mennessämme klo 21 aikaan ne olivat jo ohi.

Siellä myydään myös hyvää ruokaa kojuista, erikoisuutena paistettuja bambumatoja ja sirkkoja: kannattaa maistaa. Neljän pannussa ruskistetun herkun joukosta (bamboo worm, caterpillar, cricket ja grasshopper) juuri nämä, bambumato (bamboo worm) ja sirkka (cricket), olivat maultaan länsimaiselle helpoimmat aloittaa. Pasi popsi koko kattauksen, minä tyydyin bambumadon maistamiseen. Se oli hyvää. Söimme myös eräänlaista Phad thaita, maukasta ja edullista. (Katukojuissa tai ostoskeskuksen kojuissa nuudeli-kasvis-kana-(tofu) -tyylinen Phad Thai maksaa yleensä reilun euron per annos. Tämä näytti pätevän myös Bangkokissa, joskin halvemmallakin voi löytää.

Tällä kertaa kävimme myös katsomassa miltä näyttää 10 vuoden jälkeen silloinen Blue Village Pakarang, joka tuhoutui tsunamissa. Tuosta paikasta aloitimme aikoinaan Thaimaan matkailumme ja olihan sillä oma kiistaton hohteensa juuri häämatkakohteenamme. Sitä ei enää ole, vaan tilalla on Apsara Villas hotellialue. Paikka ei ole enää meidän makuumme, siitä on tullut jotenkin jäykän hieno. Rantabaarista taas on tullut liian "hippi", joten sinne tuskin enää palaamme. Eläköön muistoissa ikuisesti. Läheinen White Sand Beach on sen sijaan edelleen mukava ja se näytti vuokraavan pieniä bungalowejakin. Niiden tasoa emme sen tarkemmin katsoneet.

Yövyimme Khaolak Sunsetissa nyt toista kertaa. Huone oli siisti, merinäköalalla ja sijaitsi korkeammalla rinteessä. Aamiainen oli ilahduttavasti länsimaiseen makuun aika runsas, joskaan ei mitenkään erityisen runsas (kuten ehkä joskus ennen on ollut). Hotellissa oli paljon saksalaisia ja ylipäätään paljon iäkkäitä ihmisiä. Rauhallista ja mukavaa, hintaluokaltaan 60 e/huone/vrk.