Tiger Rock ja Coral Beach

Minareetista kuuluu jo kailotusta rukoukseen, se tietää meillä sitä, että illallisaika lähenee. Onneksi sai vähän vajautettua mahaa kävelyreissulla. Saamme joka ilta täällä tuoretta kalaa ja muita mereneläviä. Kalalajit eivät ole samoja kuin mitä meillä syödään (paitsi yhtenä iltana tuore tonnikala) enkä muista niiden nimiä. Bavanni valmistaa ruuat erinomaisesti, kaikki on sopivan kypsää, kasvikset rapsakoita, mausteet eivät hyökkää esiin ja annokset ovat kauniita. Hän varmaan esivalmistelee jotain, mutta paistinpannun suhina alkaa kuulua keittiön puolelta vasta kun asetumme pöytään. Ruokalistaa ei ole vaan syömme sitä mitä meille tarjotaan. Tämä oli sikälikin erittäin kiva, koska harvemmin olemme tilanneet matkoilla kalaa - rapuja tai katkaa kylläkin usein. Tässä pari illallista ja yksi jälkiruoka:

.

TIISTAI 20.11.2012.
Mohan tulee aina aterioiden päätteeksi kysymään mitä suunnitelmia meillä on. Tiistaina aamiaisen jälkeen sanoimme lähtevämme mieluusti Coral Beachille ja hän järjesti meille sinne kuljetuksen. Meidän tulisi vain sanoa kuljettajalle milloin hän tulee meitä sieltä hakemaan. Ranta oli melkein tyhjä, muutamia yrittäjiä ja muutamia lomailijoita näkyi siellä täällä. Kävelimme rannalla, löysimme kivan kivien saartaman pukaman jossa kuvailimme maisemaa, joka oli todella kaunis. Rannan edustalla näkyy kaksi saarta, siellä täällä suuria kivenlohkareita, kallionseinämiä ja joka paikassa suuria puita ja vanhaa metsää. Eräs kauneimmista rantanäkymistä mitä olen koskaan nähnyt

Kävimme pitkällä uinnilla, maapohja oli myös vedessä valkohiekkasita ja vesi oli kirksta. Vain loivat mainingit keinuttivat meitä, olihan paikka saarten suojaama. Rannalla oli yksi ruokapaikka "Daddys cafe", mutta emme malttaneet jättää Bavannin lounasta väliin vaan palasimme hotellille puolen päivän jälkeen, sopivasti ennen kuin kovempi kuumuus ehti meitä tainnuttamaan. Lounaan jälkeen jäimme buukkaamaan seuraavaa ja sitä seuraavaa hotellia ja suunnittelemaan siirtymisiä. Netin äärestä kävimme välillä uimassa viidakkoaltaassa.

Altaassa uimista olen jo kuvannut, mutta sanomatta varmaan jäi, että vesi tulee lähteestä eikä sitä kloorata. Uijia on todella vähän, osapuilleen yksi huonekunta päivässä. Vesi kiertää koko ajan ja se tuoksui puhtaalta - tai ei oikeastaan tuoksunut miltään. Altaan yksi reuna on sellainen, että veden tasolta osa loiskii aina alas ja ohjautuu puhdistusjärjestelmään. Juuri tämä sivu on se, jonka takaa viettää maa ensin alamäkenä alas ja sitten häviää syvään rotkoon. Rotkon toiselta puoleta maa taas kohoaa, palmuineen ja viidakkoineen. Kun altaan toisesta päästä ui kohti rotkoa, tulee illuusio siitä, että uisi vesiputouksen yläpuolella. Allasta rakennettaessa on todella onnistuttu suunnittelussa saamaan paikan kruunaava erityisen hieno yksityiskohta.
Toinen huonekunta lähti aamupäivällä pois ja seuraavat tulivat illalla. Paikka oli hetken vain meidän. Illallisen jälkeen menimme ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas aikainen ylösnousu ja paratiisista lähtö. Toisaalta kivasta paikasta lähtö harmittaa matkalla aina jollain tasolla, toisaalta tietää että lähtö tietää pääsyä kohti uusia paikkoja ja uusia kokemuksia.

Saimme lähtiessä mukaan (paitsi tietenkin kyydin laiturille, Mohanin meille hankkimat bussiliput takaisin Kuala Lumpuriin ja ihanat muistot) myös pussin konkreettisia muistoja: Bavannin itse sekoittamaa mustaa teetä (jota emme koskaan Tiger Rockissa ymmärtäneet maistaa), ihanan käsienpesusaippuan jota olin ihastellut huoneessa, suloinen inkiväärin tuoksu ja hitusen öljyisen tuntuinen koostumus ja joku muukin tuoksuva pakkaus, josta en vielä tiedä mitä se on. Näin saamme paikan tuoksut vahvistamaan muistojamme.

Oleskelu oli arvokasta, mutta tunsimme saaneemme rahoillemme täyden vastineen. Että sattumalta ajauduin netissä katsomaan myös sellaisia majoituksia, mitkä yleensä menevät naurettavan paljon yli meidän budjettimme, oli onnenpotku. Melkein kaikki sisältyi hintaan, vain oluesta maksoimme ja siitäkin saman hinnan kuin vaatimattomassa rantakahvilassa. (Olut muuten maksaa täällä Malesiassa yleensä noin 10 MYR /pieni pullo eli meidän vaihtokurssillamme noin 2,70 e, iso olut maksaa 20 MYR - Suomen hinnoissa siis.) Matkalippujen järjestämisestä ei veloitettu mitään, paluumatka maksaa saman kuin tänne tulokin, jossa itse ostimme liput tiskiltä. Rahastuksen makua ei siis jäänyt.

Mietin mikä oikestaan teki olemisestamme niin hienon kokemuksen? Hanoja ei ollut silattu kullalla emmekä juoneet parasta shamppanjaa. Meistä pidettiin huolta koko olemisemme ajan pienistä yksityiskohdista alkaen suurempiin asioihin. Huolehtimisessa oli sellaista kotoisaa vilpittömyyttä, josta tietää että paikan pitäjät ymmärtävät mistä osista vieraan kokemus muodostuu eikä se silti tuntuntu laskelmoivalta, vain hyvältä yritystoiminnalta. Mohanin persoona oli puhelias, välitön ja hän osasi myös johtaa alaisiaan. Hän on entinen hotellinjohtaja ja varmasti etevä liikemies ja nämä avut saavat hänet ymmrtämän kokonaisuuden, tai näin ainakin ajattelen. Vieraan ei totta tosiaan tarvitse huolehtia tai huolestua mistään, ei edes pois lähtemisestä. Bussilippujen lisäksi (jotka hän itse pyysi saada järjestää) saimme mukaamme myös eväspussin: pullovettä ja voileipiä. Matka Kuala Lumpuriin alkaa.

Luonto vastaan ihminen

MAANANTAI 19.11.2012
Päivä alkoi hyvällä aamiaisella ja sen jälkeen saarikireroksella. Meitä tuli hakemaan samanlainen pinkki pakettiauto-taksi, jollaisella eilen tulimme ja joka on näemmä saaren taksin tunnusomainen piirre. Auto on maalattu samalla pinkillä myös sisältä. Mies sanoi että mittarissa oli noin 600 tuhatta, mutta monesko kierros on menossa, tarina ei kerro.

Saari on Mohanin mukaan n. 8,5 neliökilometrin kokoinen soikio ja alkuperäistä asutusta on paljon, vajaa 10 000 asukasta ja saman verran muualta tullutta työvoimaa. Asutus on jakautunut ymmärrykseni mukaan malesialaisten kylään ja kiinalaiskylään (china-town on siis tosiaan melkein jokaisessa maailman kolkassa). Täällä oli myös kaupunkimainen alue jossa oli tasokkaampia asumuksia. Kouluja oli niinikään kaksi, toinen malesialaisille ja toinen kiinalaisille. Saarella oli myös pieni lentokenttä tai oikeammin pieni kiitorata. Saari on jakautunut siten, että saaren keskiosassa ei ole asutusta, vain viidakkoa ja korkeuserot siellä ovat suuria. Saaren sillä pitkällä itärannalla missä on saapumislaiturit, on myös kylät, asutukset, markkinapaikat ja kaupat. Toisella pitkällä länsirannalla (avomerelle päin) on hiekkarannat ja jonkin verran hotelleja tai lomakyliä. Näitä oli melko vähän ja ainakin osa oli hyvin vaatimattomia. Kävimme Coral Beachilla, joka on paras ja rauhallisin hiekkaranta täällä. Väkeä oli todella vähän. Ajoimme vilkkaamman Nipah Beachin ohi, jossa oli paljon veneitä ja vesiaktiviteetteja. Sen jälkeen oli vielä muutama vaatimattomampi rantakaistale.

Vierailimme ensimmäistä kertaa kiinalaisessa temppelissä. Paikka ei itselle tuonut mieleen mitään rauhallista hartauden tunnetta, koska paikka oli kirjavan värikäs ja täynnä erilaisia värikkäitä ja ilmeikkäitä hahmoja (jumalia?), lohikäärmeitä ja alttareita. Suitsukkeita paloi joka puolella, niitä voi ostaa ja käydä laittamassa hahmojen eteen alttareille.Temppelin taakse rinteeseen oli rakennettu kiinan muuri pienoiskoossa ja sen vierellä kulki portaat. Eräs mies kulki muurin viertä läpsytellen käsiä ja huudahdellen iloisesti. En tiedä oliko se pelkkä ilon ilmaus vai liittyikö johonkin uskonnolliseen rituaaliin. Kiipeilimme temppelin takana Kiinan muurin vierustaa ja myös kallioilla ylempänä missä näytti olevan piknik tyylisiä paikkoja ja näköalatasanteita. Paikalla oli myös kymmeniä kilpikonnia ja isoja kaloja kallioisissa vesialtaissa. Toivottavasti joku hoitaa niitä, koska kilpikonnat näyttivät tulevan heti "kerjuulle" kun näkivät meidät altaan reunalla. Paikka oli todella mielenkiintoinen ja vaeltelimme siellä kauan kuljettajan tähytessä meitä.

Rannalla emme olleet kauan, koska uiminen kesken autokierroksen ei kiinnostanut ja toisaalta kuumassa hiekassa istuskelu sillä hetkellä vielä vähemmän. Tuntui että kuljettaja hämmästyikin sitä, että vaeltelimme temppelialueella kauan, mutta ranta oli meillä hänen tupakkataukonsa aikana riittävästi katsastettu. Kävimme vielä katsomassa hollantilaisten linnakkeen rauniota, joka oli alkuperäisesti peräisin 1600 -luvulta, mutta hajotettu ilmeisesti muutamaan kertaan ja myöhemmin rakennettu uudestaan vanhan mallin mukaan. Tiilet olivat mielenkiintoisia, hyvin pieniä, rosoisia ja kauniin vaaleita.

Odottelemme tässä lounasta ja sen jälkeen on jo iltapäivän ohjelma tiedossa.
Ja lounas, voi ei. Paikkaa pitää pariskunta, joka on ilmeisesti kotoisin Intiasta. Heillä on jo aikuiset lapst. Mies toimii paikan johtajana ja vaimo tekee ruuat. Ja millaiset ruuat! Tänään saimme malesialaista kotiruokaa (mielestäni ruoka tuntui intialaiselta, mutta ehkä ruokaperinne vaeltaa ihmisten mukana niin, ettei kaikesta ruuasta enää osaa sanoa minkä maalaista ruokaa se ei olisi.) Söimme Rotia, joka ei ollut meille ennalta tuttua. Se oli pehmeää litteää pannukakkumaista pyöreää leipää, jonka päälle laitettiin karria (jossa taas oli kanaa ja perunaa maustekastikkeessa), tuoreista vaaleanvihreistä pavuista tehtyä lisuketta ja tomaatista tehtyä lisuketta. Ei tämä näin kerrottuna kuulosta miltään erityiseltä, mutta se oli, se oli aivan erityisen ihanaa ja söimme hirveän määrän. Jälkiruuaksi oli hedelmiä ja kahvia.

Ruuan jälkeen oli sateisen olosta, mutta halusimme silti mennä rannalle. Mohan vei meidät maasturillaan polun päähän, mistä pääsisimme viidakon ja saaren läpi polkua pitkin autiolle rannalle. Matka käsittäisi kiipeämisen ylös ja laskeutumisen alas ja lupasimme olla liukastumatta jos palaisimme rankkasateessa. Reitti oli rankka mutta lyhyt, olimme toisella puolella kymmenessä minuutissa. Ranta oli valkohiekkainen ja autio - tai siltä se ainakin ensin näytti. Lastasimme tavarat kankaan päälle hiekalle ja laitoimme sateenvarjot suojaamaan tavaroita, reipas kesäsade vihmoi ja oli mukava lämpötila, ei yhtään kuuma.

Valmistauduimme menemään uimaan kun huomasimme että viidakosta hyppäsi apina juuri siihen puuhun, jonka alapuolella olimme. Oli jännä tunne kun äänettömästi yksi toisena jälkeen kokonainen perhekunta apinoita ilmestyi yläpuoliseen puuhun. Ne alkoivat maistelemaan puun hedelmiä ja viskoivat niitä puoliksi syötyinä alas. Eräs apinoista tuli ihan yläpuoelleni ja tarkkaili kassejamme. Kun käänsin katseeni suoraan ylös sitä kohden se käänsi katseensa muualle ja otti käteensä puun lehden ja hämmentyneenä hypisteli ja käänteli sitä 'muina apinoina'. Ähäs, et huijannut minua, arvaan kyllä, että jos käännämme selkämme te tuletteja ryöväävätte tavaramme latvuksiin!

Kävin uimassa ja mies jäi vahtimaan taravoita. Minun vahtivuorollani apinalauma puussa oli jo aika mittava ja ne alkoivat tapella siellä keskenään. Päätimme käydä katsomassa rannan toisessa päässä olisiko siellä parempaa paikkaa tavaroille, mutta yksi apina tuli pian tutkimaan tavaroitammeja piti juosta takaisin. Se oli hiekkaisin pikku käsin hypistellyt jo kameranlaukun, kännykkäpussin ja vyölaukun, mutta ei ehtinyt viedä mitään. Tuli vähän hitsckockmainen olo siitä piirityksestä ja vaihdoimme paikkaa ihan toiseen päähän rantaa emmekä enää laittaneet tavaroita puun alle. Tiedän apinoiden joskus purreen ihmisiä eikä niihin voi suhtautua kovin luottavaisesti. Apinat eivät enää seuranneet meitä, kävivät kyllä tutkimassa jälkemme hiekassa, josko jotain olisi jäänyt, mutta meiltä ei kyllä koskaan jää hiekkaan muuta kuin jalanjäljet.

Meillä oli vielä kaksi kohtaamista eläinten kanssa sillä reissulla.Kävelimme sateessa rannalla, kun yhtäkkiä metsästä pölähti juosten kolme toistametristä liskoa viereemme. Varmaan kaikki hämmästyimme kohtaamista ja poistuimme kohtauspisteestä loitommalle, kaksi liskoa takaisin metsään, yksi juoksi mereen ja me peräännyimme hiekalla. Liskot tulivat niin reippaasti että hetken tuntui että ne ovat agressiivisia, mutta eivät ne olleet ja laji oli meille tuttu jo Borneosta. Vaaraton sinänsä, kun pitää kunnioittavaa välimatkaa pitkään pyrstöön, jolla eläin voi sivaltaa.

Kolmas eläin-ihminen -kohtaaminen olikin jo verinen, vaikka eläin oli pienempi. Päästessämme hotellille mies löysi jalastaan metsässä elävän iilimadon, joka oli hyvän matkaa lihonut paluumatkamme aikana. Hän nykäisi sen irti jo vajaa tunti sitten, mutta niin hyvät hyytymisenestoaineet on otuksella käytössä, että rättiä ja laastaria pitää vaihtaa ehtimiseen edellisen täyttyessä. Kaipa se hyytyy ennen kuin mies tyhjenee :-)

Ihminen vastaan luonto

Borneossa viimeistään hiiren jäystettyä yöllä uimapukuani reikäpitsiksi tajusin sen, että viidakossa joutuu valitsemaan kahdesta. Joko elää sulassa sovussa luonnon kanssa (lue: luontokappaleet jakavat myös makuuhuoneesi) tai sitten käyt jatkuvaa taistoa niitä vastaan. Miten on Tiger Rockissa? Asumuksemme lattia on kivinen maalattia, mutta taistelun tuoksinasta ei ole tietoakaan, jokunen iso muurahainen juoksee silloin tällöin lattian poikki, muutama pikkuinen yöperhonen on tullut valon houkuttamana rakosesta sisään. Miten tämä on mahdollista saarella, jossa on kuitenkin sademetsien tapaan valtavat määrät elukoita, myös myrkyllisiä skorpioneja, hämähäkkejä ja käärmeitä? Taistoa käydään usein eri keinoin. Myrkyllisiä elikoita vastaan on toimivaksi osoittautunut mm. valkopippuria sisältävä öljy, jota sumutetaan pinnoille tai kasveille. Se ei tapa eläimiä, mutta pitää ne loitolla eikä se tuoksu tai häiritse ihmisiä lainkaan. Huoneessa on avoimia katto- ja seinäelementtejä, mutta ne on suojattu hyvin tihein verkoin. Huoneessa käytetään moskiittokarkoitetta tarpeen mukaan sekä suihkeena että pistokkeeseen kytkettävänä "haihduttimena". Kaikki kengät ja vaatteet tulee siitä huolimatta aina pudistella ennen päälle pukemista. Ulkona ei voi kävellä avojaloin ja kasvien pyyhkiytymistä ihoa vasten tulisi välttää, paitsi erilaisten niissä lymyävien eläinten vuosi, myös osa kasveista on myrkyllisiä, tai voimakkaasti ihoa ärsyttäviä.

Saarella on myös erilaisia isompia eläimiä, mutta uskoisin niiden (valitettavasti) väistävän ihmistä. Paikan pitäjillä on monta koiraa ja jokaisen koiran kaulassa on kilikello kobrien varalle. Ilmeisesti ainakin joillain käärmeillä on hyvä kuuloaisti, jos tämmöinen varokeino niihin tepsii. Koiran tassuistahan ei juuri töminää tule, mikä lienee ihmisen paras varokeino käärmeitä vastaan.

Meitä on täällä nyt siis kaksi pariskuntaa ja muut kaksi huoneistoa on tyhjillään. En ole koskaan ulkomailla yöpynyt näin pienessä ja tasokkaassa paikassa. Tätä elämystä on vaikea saada esiin lukemalla ja kuvia katsomalla. Viidakon taukoamattomat öiset äänet huumaavat, lämmin kosteus, valtavat ukkosmyrskyt, tuoksut; ne on koettava itse. Jos kiinnostuit paikasta, käy katsomassa nettisivut osoitteessa:
http://tigerrock.info/

Viidakon paratiisissa

Muutama kohdevinkki, hyppää seuraavaan kappaleeseen jos nämä eivät kiinnosta. Bussilippua ostaessasi kannattaa kiinnittää huomiota (jos on aikaa) millainen bussi on ja missä ajassa luvataan perille. KL-Lumut välillä nopeimmat taitavat mennä 3,5 tuntia, me taas köröttelimme viidettä tuntia. Älä jää pois bussista Lumutin linja-autoasemalla, vaan jatka kyydissä satamaan asti, se on vielä aika kaukana. Satamassa sinuun iskee kiinni joku, joka haluaa että buukkaat hotellin hänen kauttaan. En tiedä onko se hyvä vai ei, miellä kun oli hotellibuukkaus jo tehty. Osta lippu Pangkorin saarelle, sama lippu kelpaa puolen tunnin välein lähteville lautoille, mutta satamassa ei ole mitään minkä vuoksi odottaisit seuraavaa...Saat lipun lipputiskiltä (maksoi 10 MYR), säästä se, pääset samalla lipulla takaisin. Älä jää pois lautalta ensimmäisen tilaisuuden tullen, se pysäkki on tavaran lastausta paikallisille. Seuraava pysäkki on saaren kylän keskustassa. Lauttamatka kestää puolisen tuntia.

Pangkorin sataman liepeet eivät houkuttele. Rannan tuntumassa on hökkelikylä, samanlaisia tolppien päällä kyhättyjä asumuksia näkyi Borneonkin pienillä saarilla. Yritimme soittaa hotellille saadaksemme siihen kuuluvan kuljetuksen, mutta emme saaneet yhteyttä. Vika oli meissä, aamulla nettiyhteys ei toiminut ja netissa annetut ohjeet ja oikea numero jäivät saamatta. Mutta ei hätää, taksi vei meitä keskemmälle saarta. Tie oli loppumatkasta hädin tuskin kulkukelpoinen ja yhden auton levyinen. Taksi pysähtyi erään talon eteen, jonka auto tukki tien. Aikansa tööttäiltyään talosta tulikin joku (päiväunilta) autoa siirtämään, kuten ensin luulin. "Miss Mari?" hän kysyi. Mies olikin hotellimme pitäjä ja otti meidät masturinsa kyytiin loppumatkan ajaksi. Kiemurteleva lyhyt tie olikin sellaista nousua, ettei siinä mikä tahansa auto olisi ylöspäin päässytkään. Tulimme keskelle viidakkoa.

Vaikka puhun hotellista, tämä ei siltä varsinaisesti tunnu. Alue on pieni, sijoittuneena suurin korkeuseroin keskelle rinnettä. Näkyvyyttä ei ole kuin kymmenisen metriä eteenpäin, pieni polku on niin mutkainen ja kasvillisuus sankkaa. Ensin saavuimme uima-altaan ja ruoka- ja oleskelutilan luokse. Toisella puolella tietä rinteessä on kirjasto. Eteenpäin silkkaa jyrkkää nousua parisataa metriä on kaksi asuttavaa taloa ja niiden välissä oleskelukatos "olohuone". Molemmissa taloissa oli kaksi huoneistoa. Siinä kaikki.

Huone ja kylpyhuone on sisustettu erittäin kodikkaaksi ja ennen kuin levitimme kaikki tavaramme sinne, saimme napattua sieltä muutaman kuvan. Olkaa hyvä, tässä on Tiger rock:

Tervetulotoivotukset olivat erittäin sydämelliset ja tuntui kuin olisi saapunut tuttujen luokse käymään. Sängyllä meitä odotti paperikäärö, josta paljastui kultakoristeluin silattu tervetulotoivotus, omilla nimillämme. Isäntä kehotti meitä virkistäytymään matkan jälkeen ja käymään uimassa, hän jättäisi allasalueen jääkaappiin meille hedelmiä ja virvokkeita. Niin jäimme sinne kahdestaan, kävimme suihkussa, purimme tavaroita, ihmetelimme aluetta ja minä kävin uimassa "viidakkoaltaassa", jossa oli nerokas näköala suoraan viidakkoon, kun yhdeltä altaan reunalta puuttui reunat ja näytti kuin siitä olisi voinut uida suoraan rotkon pohjalle ja sen sen jälkeen kohoava viidakkoinen rinne antoi näkymälle raamit, joka teki uinnista henkeäsalpaavan kokemuksen. Uinnin jälkeen torkuimme hetken altaan reunalla , kävimme vaihtamassa vaatteet ja palasimme altaan reunalle. Näimme matkalla toisen pariskunnan, joten aivan yksin emme täällä ole. Tässäkin tapauksessa henkilökuntaa on enemmän kuin vieraita, kyllähän tässä aika kuninkaalliseksi itsensä tuntee.

Illallien tarjottiin pöytään ja se sisälsi red snapper kalaa, joka oli haudutettu riisiviinissä ja maustettu tuorein yrtein. Oli munakasta, jossa oli sieniä ja jonkinlaisia rapuja ja vielä pannussa pyöräytettyjä ituja, mukana suolakalaa, vihanneksia ja mustia sieniä. Todella herkullista ja tuoretta, paistettu altaan luona olevan oleskelutilan yhteydessä sijaitsevassa keittiössä juuri äsken ja juuri meille! Jälkiruuaksi oli tuoreita hedelmiä ja vaniljajäätelöä annokseksi koottuna. Sitten vielä presso-kahvia ja pieniä makeita herkkupaloja, joita en osaa tässä nimetä.
Nyt sataa aivan kaatamalla ja sateen pirskahdukset tunkevat tänne oleskelutilaankin (täällä ei ole seiniä), joten jatkan taas huomenna. Huomenna on tarkoitus päästä johonkin käsitykseen siitä, millainen tämä saari oikein on.

Mietteitä tien päältä

SUNNUNTAI 18.11.2012
Olemme kolisevassa bussissa Ipohin kaupungissa ja odotamme kuljettajaa. Lähdimme aamulla Kuala Lumpurista melkoisella juoksulla. Bussi lähti klo 9.15, mutta olimme melko varmoja että emme sinne ehdi vaikka menimmekin taksilla eräälle kaupungin kolmesta linja-autoasemasta, Pudu Sentral nimeltään. (Taksikuskin mukaan vielä väärälle niistä) Asemarakennus oli monikerroksinen härdelli, jossa eräs nainen radiopuhelin kädessä tuli kysymään minne olemme menossa ja johdatti meidät puolijuoksua bussiyhtiönsä tiskille. Onneksi asema oli oikea. Ei ollut aikaa ihmetellä millainen linja tuli valittua (ja valinnan varaa olisi ollut, eri firmojen tiskejä oli iso halli täynnä), mutta ehdimme kuitenkin juosten bussiin läpi monikerroksisen asemarakennuksen ja säästimme yli tunnin. En tiedä oliko säästö lopullista vai ei, koska heräsimme juuri Ipohin kaupungissa ja meidät käskettiin mennä tähän astetta rämisevämpään ja vanhempaan bussiin. Meidän pitäisi vielä päästä pieneen kaupunkiin nimeltä Lumut.

Bussimatkalle osasimme varata pitkälahkeiset housut ja fleecen päälle, koska ilmastointi on täällä usein hyytävän kylmää. Ehkä kuumuus on jotain josta turisti haluaa pyrkiä ehdoin tahdoin pois - ainakin täkäläisten mielestä. Takana istuva ruotsalaismies kävi mittaamassa lämpötilaa tuossa ulkona ja se näytti 39 astetta, joten ehkäpä tämä takki päällä viileässä istuminen ei ole hullumpi vaihtoehto. Tässäkin paikallisbussissa ilmastointi tuntuu pelaavan, mistä siis iso kiitos.
Lumutin kaupunki ei ole ennakkotietojen mukaan mitään muuta kuin portti Pangkorin saarelle ja sinne mekin olemme menossa. Pangkor on saari Malesian nimiemaan länsirannalla, ei kovin tunnettu, mutta siellä pitäisi olla rauhallista ja hyvät rannat. Tunnetumpi saari samalla rannalla on Penang tai Langawi, mutta ne ovat huomattavasti kauempana pohjoisessa emmekä tällä kertaa halunneet matkustaa niin pitkälle.

No niin, nyt tuli kuljettajakin käryävä tupakka suupielessä tuohon kuskinpaikalle, taidanpa jatkaa kirjoittamista illalla, jos vaikka on kovin kuoppaiset tiet. Ehkä pientä summaamista vielä siitä, millainen elämys Kuala Lumpur meille oli. Ennakko-odotukset eivät olleet kummoiset. Ajattelin lähinnä jotain Kalkutan tapaista kaupunkia (en tiedä miksi, ehkä kaupunkien nimissä on jotain samaa). Odottamaani kurjuutta ja kaaosta ei ollutkaan, vaan tilalla oikein mukava monipuolinen kaupunki, josta puuttuu Singaporen pintakiilto. Mielenkiintoisia vastakohtia, hyvin vihreä, hyvä julkinen raideliikenne (kaupungin sisäisiä busseja emme koettaneet), mutta jalkaisinkin oli hyvä liikkua. Etäisyydet eivät olleet valtavia. Jalkakäytävät olivat hyvässä kunnossa ja suojatieitä tai liikennevalojakin löytyi, joskin niiden noudattaminen jäi vähän epäselväksi. Joskus jalankulkijoile ei palanut mitään ja silloin piti arvailla ja mennä varmuuden vuoksi juosten yli. Odotusarvona on, että jalankulkija väistää aina autoja, jotka eivät anna koskaan tietä. Aina löytyi kuitenkin sopivan selkeä kohta tien ylitykseen ja toisinaan oli rakennettu myös yli- tai alikulkuja.

Autoa ei tehhnyt mieli vuokrata, liikenne on vasemmanpuoleista ja meidän makuun liian äkkipikaista ja epäselvää. Varmaa on ainostaan se, että nopeimmilla ja suurimmilla on tapaan perustuva etuajo-oikeus. Se myös kuuluu: bussi usein tööttää jos edessä oleva auto ajaa liian hiljaa, ja odottaa sitten pienen tai hitaan auton väistävän jonnekin (minne?). Autokanta on pääosin hyväkuntoista ja uudehkoa, parempikuntoista kuin Thaimaassa. Toki löytyyhän täältä niitä rämiä pommejakin, samankaltaista kuin kotimaassakin. Kojelauta tuulilasin alla on joskus koriste-esineiden hyllynä ja sinne saattaa olla laitettuna erilaisia pehmoeläimiä ja muita koristeita. Sivullani näkyy tällä hetkellä Proton ja Waja merkkisiä autoja - älkää kysykö mitä muita merkkejä/malleja täällä on, en tunista yhtäkään (siis ylipäätään). No, avolava Fordkin näkyy menevän tuolla. Kaksipyöräisiä on melko paljon ja niillä ajetaan kovaa. Kypärää käytetään yleensä, myös takana istuvilla on usein kypärä. Polkupyöriä näkyi vain muutama yksittäinen, ehkäpä juuri liikennekulttuurin ansiosta.

Ajamme juuri Ipohin läpi ja tämä näyttää sellaiselta tyypilliseltä aasialaiselta pikkukaupungilta joka ei turisteja houkuta, vaan täällä asutaan ja eletään tavallista elämää. Idän puolella siintää vuorijono, on siintänyt jo jonkin aikaa tänne tullessa (mitä nyt nukkumiselta ehdin havaita). Käsitykseni mukaan keskemmällä niemimaata on hyvinkin viidakkoista. Tällä kertaa emme halunneet ottaa malarialääkitystä ja jätämme syvemmät viidakot suosiolla väliin, pysyttelemme koko matkan ajan enemmän tai vähemmän rannikon tuntumassa. Tällä hetkellä olemme rannikolta ehkä puolen tunnin bussikyydin päässä ja suuntamme onkin kohti länttä. Meri tässä edessä on Andaman sea. Se ei ole näillä kohdin kovin aavaa ulappaa ainakaan kartan mukaan, vaan yksi Indonesian suurista saarista, Sumatra on siinä jonkinmoisen merimatkan takana. Luulisin että tsunami ei tehnyt täällä suuria tuhoja juuri Sumatran suojaavan vaikutuksen vuoksi, mutta tämä ei ole mikään varma tieto.

Aika hyvinhän tässäkin kyydissä pystyi kirjoittamaan, mutta jatkan kuitenkin vasta illalla uudesta majapaikasta jonne toivottavasti jollain tapaa pääsemme johkautumaan. Tässä vielä kulkemamme reitti, pientä Pangkorin saarta ei kartassa näy.

Elämyksiä kaikille aisteille

LAUANTAI 17.11.2012

Lähdimme aamiaiselle lähiostarille ja sillä välin alkoi mahtava ukonilma ja kaatosade. Pidimme sadetta ostarilla pari tuntia ja pääsimme lähtemään liikkeelle vasta 12 jälkeen. Suuntasimme kohti KL:n vihreämpää aluetta, jossa kohteenamme oli perhospuisto ja lintupuisto. Molemmat puistot olivat sellaisia, jossa kävellään perhosten / lintujen keskellä. Pidimme molemmista puistoista ja niissä meni koko päivä. Lintupuistossa oli erilaisia osia ja erilaisia lintuja.

Illalla lähdimme monoraililla illalliselle ja jäimme pois sellaisessa kohdassa, missä kartan mukaan sijaitsee paljon monentsasoisia hotelleja. Ajatuksena oli, että siellä olisi myös monenlaoista ruokapaikkaa ja näin se olikin. Söimme erinomaisessa kiinalaisessa ravintolassa jalkakäytävälle katetuissa pöydissä. Hetken söin jalat ylhäällä kun iso rotta jolkotteli seinänvierustalla olevien pöytien alla, mutta ei se onneksi tullut meidän jalkoihin häntineen huiskimaan. Minä söin rapuja tuoreen valkosipulin ja vihreiden pienien tsilipalkojen kera ja, Pasi söi possua mustapippurikastikkeessa. Laskimme huviksemme ikkunan takaisessa keittiössä heiluovien kokkien määrän, ei niin kovin isossa keittiössä heilui tasan 10 kokkia!

Vaeltelimme keskustan tungoksessa päämäärättä. Kaupunginosa oli ihmisten suosiossa, se kuhisi elämää ja lauantai-illasta nauttivia ihmisiä. Satuimme eräälle katukettiöiden valtaamaalle kadulle, jossa sadat ihmiset söivät muovipöytien ääressä ja kaikkialla leijuivat huumaavan hyvät tuoksut. Pienimmissä kioskeissa oli katettu jäiden päälle raakoja vastaita jotka sitten paistettiin asiakkaiden toivomusten mukaan suoraan tuoreina syötäviksi.

Kävimme vielä erinomaisessa jalkahieronnassa tai footreflexorilla kuten termi taisi kuulua (40 MYR/ 45 min) Best Friend -nimisessä paikassa. Se oli puolestaan sellaisella kadulla joka oli täynnä hierontapaikkoja. Suosittelen näitä kovanäppisiä ystävällisiä miehiä ja naisia, kylläpä valtamisesta kipeät jalat saivat höykytystä, ah.

Palasimme omille hiljaisille kotikaduille, jotka tuntuivat keskustan vilskeen jälkeen aivan kuolleita. Mutta mikä onni oli tässä hotellin paikan valinnassa, saa taatusti hyvät yöunet. Huomenna rinkan pakkausta tiedossa heti aamusta ja kohti uusia paikkoja.

Taivasta hipova torni

Kuala Lumpurin ilta on sitä mitä päiväkin; on vain pimeämpää. Valoa täällä riittää erilaista rakennusten valaistuksista ja kadulta, joten pimeys on suhteellinen käsite. Lähdimme käymään monorail-kyydillä ja jalkaisin melko lähellä sijaitsevalla Kuala Lumpurin tornilla, jossa pitäisi olla näköalatasanne huimaavassa 276 metrin korkeudessa. Itse tornikin sijaitsi korkealla kukkualalla, joten muuhun kaupunkiin nähden ero olisi vielä isompi.

Kukkulalle ei tarvinnut kiivetä, vaan ystävällisesti vastaan tulevat turistit vinkkasivat, että ilmainen pikkubussi kuljettaa ees-taas tornin juurelle. Se olikin tervetullutta, ei tarvinnut kopsutella korkokengissä melkoista ylämäkimatkaa. Tornista (sis. pääsymaksu MYR 47/ hlö) oli hienot näkymät, vaikka Hong Kongin Peakille se ei vetänyt vertoja, en osaa sanoa miksi. Ehkäpä siksi että näköaloja piti katsoa lasin takaa (jostain tuli mieleeni Puijo isompana versiona) ja jotenkin se, että kaupunkin levittyi ihan joka suuntiin, ei tuonut oikeutta yksityiskohdille. Yksi oli silti ylitse muiden: täkäläiset kaksoistornit "Petronas twin-towers". Ne näyttivät välkehtivän hopeisissa kuorissa timantein koristeltuna. Upea näky.

Ai millainen näköala sieltä sitten oli? No tällainen:

Hyvää yötä!
PS: päivitin muutamia kuvia myös aikaisempiin teksteihin.