Yö meni miten-kuten, saimme muutaman tunnin nukuttua. Kuuden aikaan nousimme pakkailemaan tavarat kasaan. Hytti oli kylläniin pieni, ettei sitä vieraan ihmisen kanssa mielellään jakaisi, sellainen vanhan ruotsinlaivan alakerroksen hytin kokoinen, mutta ilman mitään eteistilaa tavaroille. Meille tultiin myymään aamiasta jonka otimme hyttiin. Se sisälsi kylmää risottoa (emme uskaltaneet syödä) ja kaksi mukia kuumaa makeaa kaakaota. Uusi päivä on koittanut, Kuala Lumpur odottaa!
Kyllä netti on upea juttu. Meillä ei ollut asemalle tultuamme mitään käsitystä siitä missä päin ja kuinka kaukana varaamamme hotelli mahtaisi olla. Haimme google mapsin kautta reitin asemalta hotellille ja se neuvoi jopa lähimmän monorail pysäkin (Medan Tuanku).
Netin avulla suunnistaminen onnistui hienosti ilman muuta karttaa ja löysimme kertaheitolla hotellille. Olimme hotellilla jo aamuyhdeksältä, jätimme pakaasit säilytykseen ja lähdimme tarpomaan kaupungille. Kävelimme sinne tänne, kaupunki vaikuttaa mukavalta aasialaiselta suurkaupungilta. Täällä sekottuvat uusi kasvu ja raha vanhan yritteliäisyyden kanssa. Näimme kiiltäviä yritysten pilvenpiirtäjiä ja kun poikkesimme yhden kadun sivummalle, näkyi tolppien varaan rakennettuja hökkeleitä joiden takapihalla kanat kuopsuttelivat ja kissa loikoi puunrungon päällä päiväunilla.
Kuopsuttelemisesta tuli mieleeni, että aamulla joka kadunvälillä joku oli lakaisemassa katua tai liikeensä edustaa. Länsimaiselle ihmiselle se tuo mieleen jotain kauan sitten menetettyä aikaa. Pienyrittäjyys kukoistaa ja kortteleissa on tavaroita pursuavia pikkukauppoja ja pieniä ruokapaikkoja sulassa sovussa kiiltävien liikerakennusten seassa, jotka eivät tunnu olevan ihan samassa mittakaavassa muun kaupungin kanssa.
Baareja tai pubeja ei täällä näy. Ihmiset näyttävät olevan sukujaan kuka mistäkin. On malesialaisia, mutta myös intialaista, kiinalaista ja indonesialaista. Mukava sulatusuuni, joka ei kyllä estä ihmisiä tuijottamasta meitä ja naureskelemastakin. Tuntuu hauskalta olla naurettavan näköinen... ehkä ne on nämä isot nenät tai ihonväri tai liekö hiusväri. Jos pysähdyimme pienen kartan kanssa ihmettelemään minne seuraavaksi menisimme, ihmiset tulivat tarjoamaan apua. Ystävällisyys lämmittää.
Kävimme lounaalla intialaisessa ravintolassa (Ravintola Hyderabad, 78-1 Jalan Putra, lähellä Chow kit monorailpysäkkiä) jossa oli todella herkullinen ruoka: jaoimme pääruoka-annokset Chic dun biryani ja kadai dum chic, dippasimme garlic naan ja hyderabadi naan -leipiä kastikkeeseen ja joimme tuorepuristettua appelsiinimehua ja tietenkin tuoreesta mangosta tehtyä mangolassia, lounaan hinta yht. 60 MYR eli noin 16 e.
Palasimme monorailin avustuksella hotellille ja saimme huoneen. Hotelli (Prescott Inn, os: Lorong Medan Tuanku 23) on kolmen tähden hotelli, perustasoa ja -kuntoa, mukava. Huone on 7. kerroksesta joten kadun melu ei tänne kuulu kuin etäisenä. Muu sen sijaan kuuluu: seinät ovat kuin paperia. Kävimme kauan kaivatussa kunnollisessa suihkussa ja menimme kahden tunnin päikkäreille. Ajatuksena illasta on käydä jossain (pääsisikö jonnekin korkealle katsomaan joka suuntaan ulottuvalta näyttävää kaupunkia?), syödä hyvin ja tulla aikaisin nukkumaan. (Kuvassa näkymä hotellihuoneen ikkunasta)
Mitä ensimmäisestä vuorokaudesta on jäänyt mieleen? Kiiltävä, valaistu Singapore, jossa liikennevaloissa odottava mies kävi sylkäisemässä roskakoriin. Roskaton SIngapore, jonka metrot pystyivät kulkemaan pienellä maa-alalla uskomattoman pitkään ja jossa kuulutus pyysi ilmoittamaan, jos jossain näkyisi outo ihminen tai esine (tulikohan meistä ilmoituksia?). Lukemattomat aasialaiset pienet ihmiset. Hymyilevät kasvot, ystävälliset ihmiset. Juna, joka heilui alussa niin, että meinasi pudota sängystä. Epäkkäitä hiertävät rinkat (miksi aina liikaa tavaraa?). Aamuinen käsienpesuyritys junassa, kun huomasti ettei vettä enää tule hanasta.
